Kysymys teille, jotka olette aina olleet itsevarmoja ja kunnianhimoisia!

Tämä kaveri oli aina sietämätön pomottaja, mutta kyllä hän sitten pitkälle on päässyt urallaankin. Jonkun täytyy olla johtaja-ainesta. Tosin... No jaa, hyvä johtaja osaa kuunnella.

Vaikea pukea kasvatustaan sanoiksi näin lyhyesti, mutta ainakin äitini näytti hyvää esimerkkiä. Hän oli varmakäytöksinen, eteenpäinpyrkivä ja erittäin pidetty.



Meidän kasvatuksessa ei tainnut olla mitään hirveän erityistä viisautta, varmaan jotkut asiat osuivat nappiin ja jotkut menivät pieleen... Meihin ja kykyihimme kyllä uskottiin, mutta välillä tuntui että vähän liikaakin. Joskus olisin kaivannut enemmän sellaista " ei haittaa vaikka sinusta ei tulisi ikinä mitään" -tyyppistä asennetta. Menestymistä on pidetty niin itsestään selvänä, että vähän hirvittää miten olisi käynyt jos me EI oltaisi pärjätty hyvin elämässä. Olisivatkohan vanhemmat pärjänneet sellaisen asetelman kanssa? :-/

Äiti opetti, ettei tytöt oo yhtään poikia huonompia ja musta voi tulla ihan, mitä vaan, jos itse haluan. Isälleni olin ja olen vieläkin (äiti kuoli vajaa vuosi sitten) jotain erityistä. Minulla on myös huomattavasi vanhempi veli, joka myös " hyysäsi" mua pienenä ja on aina ollut tukena.



Vaatimuksiakin kotona oli, en suinkaan saanut kaikkea ilmaiseksi. Kotitöitä piti tehdä ja koulu hoitaa hyvin arvosanoin, niin sai, mitä halusi. Ja jos vanhemmille alkoi rettelöimään, niin ei ollut toivoakaan, että asiat menisi minun toiveitteni mukaan.



Oiskohan tossa ne syyt?