Tiedätkö yhtään lasta joka olisi erotettu harrastus yms. ryhmästä huonon käytöksen takia?
Kommentit (5)
Vetäjä ehdotti parin kerran jälkeen, että jos yritettäisiin myöhemmin uudelleen. Olin kyllä itse päätynyt jo samaan tulokseen. Arvon herra vietti koko muskariajan juosten ympyrää ja ulisten, leikki lentokonetta. Kun otti ja piti kiinni, veti täydet itkupotkuraivarit. Ensimmäisen kerta tosin meni vähän paremmin, muuten ei oltaisi varmaan menty sitä toistakaan kertaa.
Meidän isoin poika on myös lentänyt pihalle ainakin pyhäkoulusta ja seurakunnan urheilukerhosta huonon käytöksen takia ennen meille muuttoaan. On saattanut lentää muualtakin, mutta vain noista on kertonut. Oli aika pitelemätön siinä vaiheessa kun muutti meille. Kotona asiat olivat sen verran solmussa etenkin isäpuolen kanssa.
Molemmat pojat pärjäävät tällä hetkellä harrastuksissaan ja koulussa ja päiväkodissa oikein mukavasti.
telinevoimisteluun. Oli aika outo paikka, vanhemmat suljettiin salin ulkopuolelle. En nähnyt mitä tapahtui, mutta tyttö tuotiin kahdesti itkevänä eteiseen luokseni ja tunnin loputtua ohjaaja sanoi, että parempi, ettei tyttö aloita lajia... Outoa mielestäni... en saanut selitystä, missä vika oli...
Nyt tyttö on jo 13v ja harrastaa kilpauintia. Aloitti uinnin 7vuotiaana ja sinne on aina olluy tervetullut!
Sanottiin suoraan, et mitäs jos antaisit paikkas jollekin joka oikeesti haluaa soittaa.
Etukäteen sanottiin että kielen opiskelu jatkuu valinnan jälkeen pakollisen aineen tapaan, ts ei voi lopettaa kuin erittäin painavista lääketieteellisistä tms syistä.
No nää kaksi häiriköi niitä tunteja niin pahasti että " erotettiin" siitä kieliryhmästä.
hän on autistinen, eikä siksi aina pysty toimimaan isossa tai sekavassa ryhmässä sääntöjen mukaan. Useimmiten harrasteohjaajat ovat halunneet tulla sen kanssa toimeen, eikä tässä mitään jääkiekkoilua olla tietysti yritettykään, mutta joillekin se vain on ollut liikaa.