kiltin lapsen uhma?

1v 9 kk taapero ja 2 kk ikäinen vauva ja samanlaista menoa kuin nim.paivansade77 kertoi - myös samalla lailla meillä toimitaan, eli ei aina syliin, koitan ensin selvittää onko itku " aitoa" vai vain keino saada huomiota silloin kun äiti hoitaa vauvaa. Mielestäni esiuhmaiässä oleva taapero osaa jo aika hyvin vedättää vanhempiaan, ainakin meillä, jos siihen vaan lähtee mukaan. Välillä annan raivota suurimman kiukkunsa pois, sitten kysyn, että " haluatko syliin" tai vain otan syliin kunnes rauhoittuu. Käytökselläni haluan osoittaa taaperolle, että kiukkuamisella ei saa huomiota, mutta äiti on silti lähellä ja rakastaa häntä kiukuttelusta huolimatta.



MLL:n sivuilla on muuten hyviä neuvoja juuri uhmaikäisen vanhemmille:

http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_intro.php?dir=/tukea_ja_taitoa_…

Melillä pääsee varmasti syliin, kun raivo on mennyt niin yli, että lapsi on ihan paniikissa. Jostain muistan lukeneeni, että ei lasta saisikaan jättää yksin voimakkaiden tunteiden kanssa.

Mutta aina itku i tunnu tarvitsevan sitä syliä. Yleensä itkee ensin isoimman kuikun pois ja pyrkii sitten syliin. Mä koen tavan ihan toimivaksi. Poika saa sylistä luottamusta ja lohdutusta siihen, ettei oikein halitse tunteitaan. Jatkaa sitten sen jälkeen kohta omia puuhiaan, yleensä.

ymmärrän huonon omatuntosi, mutta ole myös armollinen itsellesi: sinulla on vain kaksi kättä ja yksi syli. Syliin ottaminen on varmaan paras keino ja lapsen tunteesta jutteleminen. Voit kertoa lapselle muista tavoista miten toimia kiukkuisena. Tuon kiukun ilmaisemistapa myös on lapsen tempperamenttiin kuuluva piirre ja tunnistan siinä itseni lapsena ja vieläkin joskus: kun kiukuttaa ja on samalla väsynytkin, ei jaksa muuta kuin parkua :-) Huomattavasti parempihan tuo on kuin että rikkoisi paikkoja tai vahingoittaisi muita ihmisiä. Alle kaksivuotiashan on vielä kovin pieni,mutta toisaalta ymmärtää jo ihmeen paljon, joten siitäkin voi jutella, että haluaisit heti helpottaa ja auttaa häntä pahassa olossaan, mutta aina et pysty.

eihän pienempi lapsista mene aina isomman edelle näissä tilanteissa kun et voi molempia palvella samantien? Joskus pienempikin voi joutua karjumaan nälkäänsä hetken tms, kun hoidat ensin isomman asiat kuntoon. Tällöin lapsellekin tulee tunne, että on yhtä tärkeä ja välillä tärkeämpi kuin toinen.

Lisää kommentteja odotetaan!



Meillä valitettavasti isomman tarpeet tuppaa menemään vähän liikaakin pienemmän tarpeiden edelle. Olen vain huomannut, että asiat rullaavat paremmin, jos isompi on tyytyväinen. Tuota sylittelya ja juttelua olen uhmaitkuun yrittänyt. Usein olen myös saanut neuvoja, että anna lapsen kiukutella yksinään ja jätä itkemään. Mun mielestä meidän poika on kuitenkin niin herkkä, että tuo yksin itkemään jättäminen ei toimi ollenkaan. Pikemminkin itku muuttuu entistä hysteerisemmäksi. Lähinnä mietin sitä, että opetanko lapselle sen, että itkun avulla saa hellyyttä/huomiota ja koituuko tämä joskus kasvatuksen virheteoksi. Nyt siis pääsee miltei aina syliin purkamaan pahaaoloaan. Kuitenkin luulen, että lapsi kaipaa turvaa noissa ylitsevyöryvissä tunteissaan. Mitä mielipiteitä muilla?

Minusta uhmaan ei pidä mennä liikaa mukaan. Meillä lapset 4v ja 1,6v eikä kumpikaan saa uhmalla, raivolla, itkulla ylimääräistä huomiota. Oppii kyllä 100% varmasti sitä itkua muuten hyväksi käyttämään. En tiedä, johtuuko tästä, mutta lapset ovat uhmansa hoitaneet tähän astisesti lievemmin kuin monissa perheissä. Meillä siis tyyliin " en syö" - kommentit saa aikaan sen, että sanon, että ruoka on pöydässä, jos et syö niin seuraava ruoka on sitten vasta silloin ja silloin. Jos temppuilee pöydässä, nostetaan pois jne. Kyse siis varsinkin meidän pienemmästä (aika lähellä tiedän ikää isommalla). Jos ollaan lähdössä niin pyydän ensin suosiolla eteiseen, jos ei tulla niin kannan ja vien. Kun on kaksi lasta, kaikkeen ei tosiaankaan repeä, ei mahda mitään. Mutta ei tarvitsekaan! Lapset oppivat odottamista, mikä on hyödyllinen taito. Ja muista ottaa isompi apuun, kun hoidat vauvaa! Auta äitiä, hae vaippa, tuo sitä ja tätä, oletpa reipas jne kommentit saavat isosisaruksen loistamaan! Anna molemmille lapsille kahdenkeskistä aikaa. Meillä itkiessä ei aina saa olla sylissä, koska itkevät usein yhtä aikaa, pitää katsoa, kumman tarve on isompi, toinen odottaa. Isompi teillä on aika saman ikäinen kuin pienenpi meillä ja huomaan selvästi, että koettaa juuri itkulla, raivolla saada huomiota pois isoveljeltä. Jos isoveli esim on sylissä niin alkaa tahalleen teetellä itkua, että laittaisin isoveljen pois enkä taatusti tee niin, kun näen vedätyksen läpi. Eli varmasti isompi teillä osaa itkulla vedättää, älä lähde siihen mukaan! Meillä ainakin kiukuttelee, kun esim yritän laittaa ruokaa, en anna juuri sillä hetkellä huomiota. En reagoi, niin lopettaa kohta itsekseen ja alkaa touhuta omiaan. Aika sekava sepustus, toivottavasti jotain apua.

Meillä on kesällä 3 vuotta täyttävä tyttö ja tänään 1-vuotispäiviään viettävä poika. Tyttö on myös temperamentiltaan perusrauhallinen ja kiltti - uhma on meilläkin ollut lähinnä vastustelua ja itkua pahasta mielestä. Todellisia raivokohtauksia ei ole ollut koskaan, suurin suuttuminen puhkeaa itkuksi. Meillä ainakin oikea resepti itkuun on lohdutus. Jos ei juuri sillä hetkellä voi ottaa syliin, sitten vähän ajan päästä. Ja yrittää kiinnittää huomio johonkin mukavaan asiaan eikä siihen, josta harmi tuli.



Siis ei itku välttämättä ole vedätystä, mutta toki riippuu lapsesta. Meilläkin pahimmat taistelut olivat 2 vuoden tienoilla pukemisesta ja riisumisesta ja pottailusta, josta ei meinannut tulla mitään. Meillä auttoi aika - sillä tavalla, ettei ollut koskaan kauhea kiire, kun ei tarvinnut viedä hoitoon tms. ja toisaalta siten, että aikanaan tyttö oppi uusia taitoja eikä tarvinnut osoittaa mieltään samoista asioista. Näin siis meillä, jokainen tapaus on varmaan erilainen. Esim. meidän kuopus on huomattavasti temperamenttisempi,joten saa nähdä,millaista uhmaa aikanaan tulee.