Hyvä etelälomakohde lasten kanssa, suosittele!
Ollaan oltu lasten kanssa Kreetalla Rethymnonissa Finnmatkojen Blue Star Ibiscos Gardenissa. Aivan huippu hotelli. Ainut miinus, kun ei ole kahluuallasta ihan pienille. Matalin allas on 40cm. Mutta hotellissa on neljä lasten allasta, joista yhdessä mahtava mustekalaliukumäkisysteemi. Kuvia löytyy Finnmatkojen sivuilta. Rethymnon on myös tosi kiva paikka. Hyvä ranta, aivan ihana vanhakaupunki. Rantatietä pitkin pääsee kaupungille hyvin leveää jalkakäytävää pitkin myös rattailla.
Ja hotellissa kaikki huomioitu lapsiperheitä ajatellen. Pienimmästä asiasta alkaen.
Kreetan Plataniaksessa oltiin Tjäreborgin Santa Helenassa. Tykättiin, kun oli ranta ihan hotellin vieressä.
Rodoksella oltiin viime syksynä Tjären Sun Gardenissa. Tämäkin huippu hotelli. Ihan rannassa, mahtavat altaat. Otettiin "inclusice" paketti, johon kuului aamupala x7 ja lounas ja päivällinen x5. Maksoi aikuisilta muistaakseni 166¬/henkilö. Lapset ilmaiseksi. Miinuksena syrjäinen sijainti. Bussit kyllä kulki hyvin hotellin edestä ja taksillakin kuljettiin.
Seuraavana haaveilen Mallorcasta. Siellä on aivan matalat rannat lapsille ja mahtavia hotelleja.
Yleensäkin haaveilen seuraavaksi Tjäreborgin Sunwing Resort hotelleista. Ne on aivan huippuja lasten kanssa. Kannattaa käydä katsomassa videoita nettisivuilta.
Kommentit (36)
Näkemistä riittää, iltaisin ydinkeskusta suljettu autoilta, joten lapsen kanssa mukava käveleskellä. Rattaiden kanssa joissain paikon hankala kulkea kun jalkakäytvän reunat korkeita, tämänkin korjaantuu koko ajan (olen matkannut Turkissa vuodesta 1992 asti). Erityisen mukavaa positiivinen ja lämmin suhtautuminen lapsia kohtaan.
Kaupungin itäranta matalampi, länsiranta (Kleopatra) liian syvä ja isoaaltoinen pikkulapsille.
Me mietimme kanssa Turkkia mut ongelmaksi tuli et lentokentältä kestänee 2h hotelliin.
Me olemme reissannee lasten Mallorcalla, bulgariassa, Kreetalla, Kanarialla, itse ollaan käytetty tjäreborgia ja hotellin garden hotelleja joissa lapsille teekmistä leikkipaikkaa ja altaat ok. ja rattaat saatu vuokrattua sieltä.
kesäkuussa lähdemme Kyprokselle
Bulgariaan kivan lyhyt lentoaika 2h 50min ja ruaan hintapuolet meidän hinnoista.
Kreikka kallis samaa hintaluokkaa kun meilläkin
Turkkiin en ikinä matkasi lasten kanssa heinä-elokuussa, liian kuumaa. Hyvä aika touko-kesäkuu (kesäkuun lopulla lähennellään jo 35 astetta, mutta elokuussa yölämpötilakin voi olla 27). Toinen hyvä aika on syys-lokakuu.
Kentältä hotelleille kestää bussimatka tosiaan yli 2 tuntia.
Ihana, idyllinen kalastajakylä, jossa alle 1000 asukasta :) Upeat hiekkarannat, tosi rauhallista matkailua pienten kanssa. Palveluja ei liiemmin, mutta kahden pienen kanssa aika meni leppoisasti hotellin uima-altaalla ja rannalla. Ravintoloita riittävästi, turisteja ei häiritsevän paljon.
Mitä pidit Mallorcasta? Ollaan lasten 4 ja 2 v. lähdössä sinne Alcudiaan. En ole koskaan matkustanut saatika lentanyt joten myös vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen otan kiitollisena vastaan.
punaposki123:
Mitä pidit Mallorcasta? Ollaan lasten 4 ja 2 v. lähdössä sinne Alcudiaan. En ole koskaan matkustanut saatika lentanyt joten myös vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen otan kiitollisena vastaan.
Koskas olette lähdössä, meilläkin matka sinne varattuna :)
Lentokoneeseen kannattaa varata lapsille kivaa tekemistä, piirtämistä ym. Lisäksi jotain pientä naposteltavaa myös. Itse olen varannut myös lapsille varavaatteet aina koneeseen.
Meillä on ollut matkalla mukana sateenvarjorattaat, jotka ovat pienelle ehdottomat menopelit.
Lisäksi olen ottanut hätävaraksi kotosuomesta mukaan myös muutamat ruokapurkit, koska sikäläiset lastenruoat ovat aikalailla eri makuisia.
Täältä löytyi mielestäni tosi hyviä vinkkejä:
http://www.travelkids.fi/
syyskuun puolivälissä. Milloin te? Kiitos vinkeistä! Kovasti jo jännitetään matkaa ;)
vastauksista. Tuossa olikin jollain puhetta, mitä kannattaa ottaa mukaan jne. Miten nuo sateenvarjorattaat ovat yleisesti ottaen kestäneet kuljetusta ? Eikös ne saa aikaa kovaa kohtelua ruumassa.
Miten noissa muissa kohteissa, Mallorca, Kanaria jne. on tuo matka-aika kentältä hotelleille? Kun Turkissa on parisen tuntia..
ap
Me lähdetään syyskuun loppupuolella.
Meillä on ainakin sateenvarjorattaat kestäneet kuljetusta hyvin. Kohtelu on aikalailla samaa mitä matkalaukuillakin, mutta hyvin ovat kestäneet.
Mallorcalla, Rodoksella, Portugalissa (joista mulla kokemuksia) matka-aika lentokentältä hotelleille on n. 1 h ja se on ollut mun mielestä ihan ok lasten kanssa.
mekin lähdetään loppupuolella. Tarkemmin ottaen 20 pvä. Tuo lasten syömäpuoli on mietityttänyt, joten muutama purkki täältä pitää ottaa mukaan. Onneksi lento ei kestä kauaa.
finnmatkojen kohde oli mun mielestä. Toisen kerran Turkkiin mentiin deturin matkalla ja ihan tyytyväinen olen siihenkin. Bussilla jouduttiin se pari tuntia molemmilla kerroilla tosin lentokentältä vielä matkaamaan, mutta tauko pidettiin molemmilla kerroilla paikassa missä oli vessa ja sai syötävää/juotavaa ostaa. Ja ainakin noihin reissuihin sattui ilmastoidut bussit.
Matkarattaat kulkeneet meillä useamman kerran lentokoneessa ja kovaa kyytiähän ne saavat, mutta ehjänä pysyneet. Paraas palvelu rattaiden ja varmasti ihan koko perheenkin suhteen oli ehdottomasti kun mentiin jenkkeihin lufthansan lennolla. Ensinkin rattaat saat pitää lentokoneen ovelle asti, eikä niitä pakattu ruumaan vaan ne jätettiin siihen oven luo johki säilytystilaan ja olivat odottamassa kun kone laskeutui heti koneen ovella. Koneen täyttö aloitettiin lapsiperheillä ja meidät opastettiin rauhassa omille paikoille ennenkuin muita laskettiin koneeseen. Aivan uskomatonta palvelua koko lennon alusta loppuun. Finnairilla taasen palvelu lähes ala-arvoista mitä pari kertaa satuttu menemään.
meillä ensi kuussa. Toivottavasti on kivaa sielläkin. Onko muita siellä käyneitä lasten kanssa?
Hotelli oli huoneistohotelli Marina Suites. Siisti paikka, hotelli " ylellinen" ainakin meille (hotellista hyvä esittely esim. Tjäreborgin sivuilla). Kylä oli sopivan pieni meille. Matkalla olleet lapset olivat iältään 9-, 5- ja 2-vuotiaita. Lentomatka kylläkin oli rankka 2-vuotiaalle, jolla ei ollut vielä omaa paikkaa, koska ei ollut täyttänyt kahta vuotta.
Meillä on matkahetkellä kaksi alle kouluikäistä lasta ja säästämme, jotta pääsisimme viikoksi etelän aurinkoon. Kohteen suhteen emme ole liian tarkkoja. Millä summalla olette matkoja tehneet? Kuinka paljon itse matka ja kuinka paljon rahaa viikoksi käyttöön? Paljonko matkan hinta nousee kymmenen päivän tai kahden viikon matkalle? Olisin kiitollinen, jos saisin jotakin osviittaa siitä, kuinka mittava säästöurakka on edessä! :)
Olemme suunnitelleet lähtevämme rantalomalle viikoksi 3v ja 2v tyttöjen kanssa ehkä syksyn aikaan. Suosittele jotain hyvää lomakohdetta, jossa lapset on hyvin otettu huomioon.
Monte Gordossa lapsille oli se ranta, ei siis mitään ihmeempiä tekemisiä, mutta meidän silloin 3 v ja 1 v nauttivat siitä eniten :)
Ruoka oli hyvää ja hotelli loistava!