Miten joku VOI olla niin uupunut, ettei muka JAKSA huutaa (synnytyksessä)?
Miten sitten jaksaa ponnistaakaan?
Eiköhän se mene niin, että hiljaa synnyttäneitä ei vain satu niin paljon ts. itsekontrolli pelaa?
Mene ja tiedä, itse en ainakaan olisi mitenkään kyennyt pitämään mölyjä mahassa.
Kommentit (38)
suu kiinni ja voimat keskitetään ponnistamiseen sanon minä ;) No joo, kukin tyylillään, mutta ihan fiksuahan se on, että jos on väsynyt niin jättää huutamatta.
t. 30 h synnyttänyt
Itse en ole huutanut kummassakaan synnytyksessä.
mutta sitten kun sattuu oikein tosissaan niin ääni lakkaa.
kuin nyökkäämään lääkärin sanoessa, että nyt on lähdettävä kiireesti leikkaukseen, lapsella on hapensaantivaikeuksia. Puhua en enää jaksanut, saati että olisin kyennyt huutamaan.
No, 27h supparihelvetin jälkeen ei ollut voimia huutaa, saati ponnistaa.
Kun ei vaan tunnu tarvetta huutaa, niin ei tunnu. Ja ponnistaessahan piti pidättää hengitystä, miten siinä huudat?
En kertakaikkiaan yhdelläkään kerralla kolmesta synnytyksestä olisi voinut edes kuvitella pystyväni edes huutaa. Keskityin vaan siihen itseasiaan. Ja olen TODELLA kipuherkkä oikeasti!
kun itselleni se olisi ollut täysi mahdottomuus etenkin supistusten aikana (avautui n. 1 cm per supistus) - ponnistusvaihe oli jo helpottava edeltävään verrattuna! No, mulla ei ollutkaan mitään heviä kivunlievitystä käytössä...
Todetkaamme taas jälleen, että ihmiset ovat erilaisia...
ap
Vierailija:
Eiköhän se mene niin, että hiljaa synnyttäneitä ei vain satu niin paljon ts. itsekontrolli pelaa?
menee ennemminkin niin, että ne joista lähtee kovin ääni voivat parhaiten. Niin kauan kun sä jaksat huutaa olet vielä suht. hyvässä voinnissa.
synnytyksissä supistuksia piti vauhdittaa oksitosiinilla, niitä tuli minuutin välein eli siihen supistelukipuun oli turtunut, eikä sellaista olisi tullut mieleenkään valittaa huutamalla.
Veikkaan, että KIPUA kyllä oli vaikka muille jakaa...
Kätilö muuten sanoi, ettei ponnistaessa kannattaisi ollenkaan huutaa, koska se vie energiaa ponnistamisesta. Heh. Itse ainakin pidin aika väistämättömänä, että kovassa ponnistuksessa suusta tulee JOTAIN ääntä - mutta kuten tässä yritän sanoa: se on hurjan subjektiivista.
En vain ole mitään huutajatyyppiä, en oikein osaa kuvitella huutavani missään tilanteessa.
Turhaa energian tuhlaamista ja tarpeetonta. Minä keskityin hengittämiseen ja ponnistaiseen (ja lisänä tuli irvistäminen)
Olin kuulemma kuiskinut " apua, apua" . Hieman huvitti, kun mies kertoi:)
Miehelle huudetaan, kätilölle huudetaan... kiroillaan ja ärjytään...
Mitä hyötyä?
mutta mä kärvistelin hiljaa. Ei ollut voimavaroja siihen huutoon, meni kivunsietoon ne voimart.
ja päivien avautumisen jälkeen. Ja vauva saadaan ulos pistämällä oksitosiinitippaa suoneen täysillä, ja vetämällä imukupilla. Ja hoitaja työntää mahasta.
Ole vain onnellinen, jos voit valita huudatko vai et.
Itse en ole kovin kipuherkkä, mutta ei hitsi, ponnistaessa karjuin kuulemma " eläimellistä huutoa" . Voimia riitti, koska synnytys oli erittäin pikainen ja muutamassa tunnissa ohi, mutta kyllä se sitten sattuikin! Kyllä meinasi itku tulla vielä silloinkin, kun ihmiset tulivat synnärille kertomaan: " olipas kiva kun sulla oli tollainen nopea ja HELPPO synnytys" . Tosi helppo kun repesin vähän joka suuntaan, mutta ilmeisesti mitä pidempi, sen " parempi" ... On se kumma, kun synnytystäkin arvioidaan.
Tämä tapahtui kauan ennenkuin kuin hyräilystä alettiin kirjoittamaan ja se todella auttaa. Aikoinaan kätilöt ihmetteli että laulamaankos alat!
Ponnistaessa nyt todella ei voi huutaa, eihän muuten voi ponnistaa, viiden minuutin ponnistuksilla selvinnyt.
Huutaminenhan vie voimia ihan eri suuntaan kuin mihin ponnistaminen pitäisi tapahtua.