Törkeää, ettei Hgin keskustassa ole kuin srk:n kerhoja lapsille!!!
Meinaat, että kirkko on haalinut ne itselleen?
Taitaa olla niin, että näillä vapaa-ajattelijoilla on paljon sanottavaa, mutta kovin vähän näytettävää. Ei ne lapset pelkällä nihilismillä kasva. Kirkko yrittää sentään tehdä jotain, vapaa-ajattelijat vaan louskuttaa epäkohdista yrittämättä itse tehdä mitään muuta kuin purkaa traditioita tarjoamatta mitään tilalle.
Kommentit (19)
Eihän kirkolla mitään kerhomonopolia ole, kukaan muu ei vaan ole vaivautunut kerhotoimintaa järjestämään.
Mäkin kaipailen sellaista "normaalia" kerhotoimintaa ilman Taivaan Isiä ja rukoiluja. Askartelua, leikkiä, laulua jne. Kun hoidan lasta kotona, olisi kivaa viedä rospuuttokelillä kerhoon leikkimään muiden kanssa. Kotona lisäksi vauva, joten 3-v. on välillä todella tylsistynyt ja kaipaa leikkikavereita.
eihän se ole seurakuntien vika, etteivät muut näe sitä tarpeelliseksi
että kun rupesin googlettamaan niin löytyihän sieltä heti kerhot myös Sepän puistosta ja Ruoholahdesta. En viitsi penkoa enempää, ap, katso netistä.
kohta tulee taas eroa kirkosta pamfletti uutena aloituksena
hohhhoijjaa, näitä ei jaksa, seurakunnan toiminnat ovat niin laadukkaita ja viimesen päälle mietittyjä, että kestävät kyllä käpöset arvostelijatkin
mutta jos ajatellaan ihan normaalijärjellä, niin eikö ole vähän outoa?
Miksei järjestetä ihan vaan tavallista kerhoa ilman mitään aatteita? Onhan meitä ihmisiä joka lähtöön. Veisitkö lapsesi esim. kommunistien tai perussuomalaisten pitämään kerhoon? ;D
kirkko voisi olla vastuussa siitä, mitä kaupunki tai järjestöt järjestää, outo lähestymistapa ap:lta kaiken kaikkiaan.
täysin mitä ap tarkoittaa. Itseäni myös harmittaa, kun meillä päin on ainoastaan seurakunnan kerho. Avoimia päiväkoteja (esim.kaupungin järjestämiä) on tosi vähän ja mielestäni ei ole kovinkaan kiva viedä lasta MIHINKÄÄN aatteelliseen kerhoon.
Kun tavallinen Maija Meikäläinen perustaa kerhon, niin pian tulee pari mustiin pukuihin ja valkoiseen liperiin pukeutuvaa mafiamiestä tekemään "tarjouksen josta ei voi kieltäytyä"...
Kuka, kenen palkkaamana, olisi kerhon vetäjänä ja missä tiloissa? Kirkko kerää kirkollisveroa ja kerhot on yksi palvelu jota sillä verolla tuotetaan.
Kaupungilla on ollut aikaisemmin satunnaisiaa päiväkodeissa ja asukaspuistoissa vastaavaa palvelua esim 3 pv viikossa 2,5 tuntia päivässä. Oma nyt 9 vuotias tyttöni oli asukaspuistonkerhossa 3 vuotiaana, joka maksoi muistaakseni 5 mk/tunti. Nykyistä palveluatasoa sillä puolella kannattaa kartoittaa.
meillä järjestää toimintaa vain urheiluseura
tosi outoa joo kerrassaan
mutta jos ajatellaan ihan normaalijärjellä, niin eikö ole vähän outoa?
Miksei järjestetä ihan vaan tavallista kerhoa ilman mitään aatteita? Onhan meitä ihmisiä joka lähtöön. Veisitkö lapsesi esim. kommunistien tai perussuomalaisten pitämään kerhoon? ;D
kunnat tuudittautuvat siihen, ettei niiden tarvitse järjestää mitään, kun kerran kirkko järjestää. Ja helppohan kirkon on järjestää, kun saavat oikein kerätä veroa (siis ev.lut. ja ortodiksit). Suomessa on valtio, kunnat ja kirkko niin täysin kietoutuneita yhteen ettei missään muussa Länsi-Euroopan maassa....
täytyy mennä alueelle, jossa sitä on. En käsitä tuollaista, että pitäisi jokaisen järjestäjän järjestää joka korttelissa kaikkea.
Meidän tyttö harrastaa telinevoimistelua, enkä odota, että se järjestetään edes samassa kaupungissa. Kyllä täytyy olla narsistisesti sairastunut, että katsoo asiaa noin kuin ap.
Jos haluaa harrastaa, etsikää harrastepaikka joka sopii, älkääkä vinkuko, että sen pitäisi tulla teidän luo.
Jos joku taho järjestää jossain toimintaa, niin ei todellakaan kellään toisella ole siihen vastaavaa velvoitetta, jotta aatteelisesti oikea toiminto syntyy.
Sitäpaitsi sosiaalivirastonkaan kerhot ole aatteellisesti vapaita. dorkat.
rahaa kerhotoimintaan jms. Voihan sitä ilman verojakin rahaa kerätä!
Vai onko niin, että lopulta sitten ei olekaan tarpeeksi intoa?
Ja tosiaan onhan niitä liikuntakerhoja, puistotätien kerhoja jms. Eli ei kun etsimään ruikuttamisen sijaan.
En minäkään kuuluisi kommunistiseen puolueeseen jos kuitenkin haluaisin kasvattaa lapsestani oikeistolaisen.
vaikka me ei kuuluta kirkkoon. Mulla on fiksut lapset, kyllä ne erottaa faktan ja fiktion toisistaan.
ja mun lapset on käyny MiniJellonissa kerhoa ja muissakin aatteellisissa yhdistysten toiminnoissa, kuten Setlementtien järjestämässä
Mä en pelkää aatteita, enkä usko lapsiemme kärsivän monipuolisesta maailmankuvasta, enkä myöskään itse ole ajatellut laiminlyödä keskustelua omien lastemme kanssa. Eikä minulla myöskään ole halukkuutta kopioida itseäni lapsiimme.
Olisi kivaa viedä 3-vuoriasta leikkimään porukassa johonkin kerhoon, mutta vielä mitä: kaikki lasten kerhotoimintä on täällä keskusta-alueella vain ja ainoastaan KIRKON hallussa.
Ihmetyttää todella. En ole mikään ääriateisti, (vaan kuulun kirkkoonkin, tiedoksi uskovaisille ihmisille) mutta koen tällaisen vapaa-ajan toiminnan sellaisena, että siihen ei mitään uskontoja tarvitsisi ujuttaa. Miksei mitään tavallisia kerhoja ole tarjolla?
Jos joku perustaa keskustaan tavallisen kerhon, jossa on ohjattua toimintaa, toisitko lapsesi sinne?