Olen masentunut, täysin lukossa,

Varaa siihen hyvä ja rauhallinen hetki kun lapset ovat nukkumassa. Älä syyttele, kerro vain omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Sopikaa jo etukäteen että jos tunnelma alkaa kiristyä, jatkatte keskustelua joku toinen kerta. Ei solmuun menneiden asioiden ole yleensä mahdollistakaan kerralla aueta.



Kysy vaimolta onko hänellä voimia ja jaksamista lähteä perheneuvojalle. Jollei näin ole, niin mene alkuun yksin. Kyllä sekin on askel eteenpäin. Vaikutatte olevanne monella tavalla raskaassa tilanteessa, että kannattaa lähteä siitä ajatuksesta, että tilanne korjautuu vain pikkuhiljaa, vähän kerrallaan.



Onko vaimosi minkäänlaisessa hoidossa masennuksensa takia? Hänen täytyisi joka tapauksessa löytää oma tasapainonsa ja optimisminsa ihan ensin, vasta sitten tulee lopun parisuhderemontin vuoro.

on masentunut, ehkä väsynytkin, ison perheen keskellä ei varmasti pääse paranemaan ja toipumaan, jos joutuu kaksi viikkoa kantamaan yksin vastuuta aina. Viikko vapaata ei tunnu missään, sotkee vain rytmiä ym. Ei millään pahalla, kokemusta on. Mieheni otti pyyntöni tosissaan ja elämämme muuttui uskomattoman paljon. Kyse oli parista tunnista päivittäin, mutta sillä oli mieletön vaikutus omaan hyvinvointiini ja sitä kautta koko perheeseen. Tekisi siis sullekin tosi hyvää.

Rauhallisia hetkiä on vähän, ja minä olen aamunvirkku ja vaimoni aamuntorkku, joten yhteinen aika on kortilla, vaikka lapset kävis hyvin nukkumaan. Ja kun olemme keskenään on vaikea aloittaa keskustelua, välistä olen saanut kerrottua tunteistani, mutta ne menee pääsääntöisesti " kuuroille" korville, en ole hauska kuten hänen kaverinsa, joiden sanomana " huomenta" on hauskaa. Olen vain " paskaa" seuraa kun olemme jossain, ilmaa. Vaimoni syö mielialalääkkeitä, eli saa hoitoa masennukseensa ja onkin välillä oma " itsensä" välittävä vaimo ja äiti. Terapiassa kävimme joka keskeytyi ajanpuutteen vuoksi.

Työni on kausiluontoista, ja ammattinialani on vaikea kausiluontoinen, eli olen yleensä kotona noin 5kk vuodessa 24/7, jolloin hoidan taloudenpidon kuulemma hyvin ja olen lasten kanssa ja huolehdin vaimoni " hyvinvoinnista" , ettei hän rasitu.

Kannan vain sisälläni kaiken; Kodin laitot, rahaasiat, vaimon mielialat, ja kun niistä huomautetaan ne jäävät syytöksinä mieleen; pitäs tehdä sitä ja sitä, se pitää tehdä ja kun ei apua tule, ei yksin jaksa. talvella meni kuukausi, ettei jaksanut kiinnostaa mikään, hoidin vaan kotityöt ja lapset, yms. Remontit ei edennyt ja sain huomautusta, mutta kun ei hän itse auta, niin.... Ajatus, että uudella innolla seuraavilla vapailla remontin jatko kyllä tuntuu hyvältä, ja niin teenkin, mutta sitten ei taas aika riitä kahdenkesken olemiseen jollei vaimoni tule kanssani tekemään, voisi olla terapiaa molemmille. ap