Vaimoni uhkasi tapattaa minut, lastensa isän
jossa saatte kerrottua jollekin ja jos saisitte selville mikä vaimollanne mättää.
Onko hänellä jotain liikauntaharrastusta jota voisi harrastaa kerta pari viikossa.
Tilanteenne kuulostaa kurjalta. Tsemppiä!
Kommentit (15)
Soittaisin huomenna perheneuvolaan ja kysyisin miten tulisi toimia saadaksenne apua. Poliisillekin voit tehdä ilmoituksen että asia olisi kirjattu ylös.
Mielenterveys ei ole puolisollasi kunnossa se on päivänselvää ja hänen tulisi saada apua. Omalääkärille aika tai suoraan mielenterveystoimistoon.
Lasten on syytä saada puhua asiasta ja perheneuvola on sellainen paikka josta saa psykologin ja psykiatrin sekä sosiaalityöntekijän palveluita.
Vaimollenin olisi kauhistus jos kertoisin rehellisesti tilanteemme jollekin ammattiauttajalle. Hän kun pelkää että lapset lähtevät sillä silmänräpäyksellä johonkin huostaan. Itse pidän, vaikka pienellä varauksella tosin, oikeana tapaa hakea apua ja antaa asiantuntijoiden tehdä päätös lasten parhaasta. Enkä meidän tapauksessa todellakaan usko, että lapsia pois vietäisiin. Ongelma kun ei ole kaikesta huolimatta vielä niin vakava, että lapsissa näkyisi.
Minäkin kävin psykiatrin juttusilla, kun mieheni uhkasi mm. tappaa itsensä, jos en abortoi kolmatta lastamme! Oli kallista, mutta sen arvoista!
Lapsenne varmasti kärsivät, vaikka se ei vielä näkyisikään. Pitääkö odottaa, että rupeaa näkymään ja vasta sitten hakea apua?
Voit mennä sinne yksinkin, jos vaimo ei suostu lähtemään. Saat kartoitettua vähän tilannetta ja miettiä ratkaisuvaihtoehtoja. Tärkeintä on, että pääset suojaamaan sekä itseäsi, että lapsiasi.
Valitettavasti vaimosi tilanne ei todella kuulosta hyvälle, itseasiassa vaikuttaa hieman persoonallisuushäiriöiselle. Tosin kyseessä voi olla jokin muukin, ohimenevä reaktio. Uhkailuihin on kuitenkin syytä suhtautua hyvin vakavasti, uhkaavan mieli on selvästi järkkynyt.
johda huostaanottoon.
Jos apu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, aina on mahdollisuus erota.
Vaimollenin olisi kauhistus jos kertoisin rehellisesti tilanteemme jollekin ammattiauttajalle. Hän kun pelkää että lapset lähtevät sillä silmänräpäyksellä johonkin huostaan. Itse pidän, vaikka pienellä varauksella tosin, oikeana tapaa hakea apua ja antaa asiantuntijoiden tehdä päätös lasten parhaasta. Enkä meidän tapauksessa todellakaan usko, että lapsia pois vietäisiin. Ongelma kun ei ole kaikesta huolimatta vielä niin vakava, että lapsissa näkyisi.
mutta aika avoimin mielin. Minullakin oli mies, joka kertoili minusta tuollaisia juttuja, haaste vain oli se, että todellisuudessa hän itse toimi kuvaamallaan tavalla, en minä. heijasti siis kaikki ongelmansa ja mokansa muihin. Eroonhan se päätyi.
Mutta en tietenkään tunne teitä ja voihan se olla nainenkin, joka noin toimii.
Apua varmaan on hyvä hakea, mutta olla avoin molempien näkemyksille ja kokemuksille eikä hukuttautua yksin omaan kurjuuteen.
Vaimosi tarvitsee hoitoa, terapiaa ja lääkityksen, terve ihminen ei uhkaa läheisiään tapattamisella. Sinä tarvitset tukea, perheneuvolassa auttavat miettimään miten kannattaa edetä, koko perheen kannalta.
Tsemppiä! Kaikki järjestyy, olet jo sillä tiellä.
itse riitaisessa, väkivaltaisessa alkoholistiperheessä kasvaneena sanoisin. Minustakaan kukaan ei tiennyt eikä nähnyt kuinka sekaisin olin.
17 vuotiaan hakeuduin itse nuorten mielenterveys toimistoon hakemaan apua, pahaan panikointiin joka saatiinkin sitten lääkkeettömästi korjattua silloin.
30+ vuotiaana sairastuin uudestaan masennukseen ja phaan paniikkihäiriöön. Johon sain apua, olin osastollakin hetken. 2vuotta söin lääkkeitä ja parannuin. ja kaikki vain kotona nähtyjen ja kuultujen riitojen ja uhkailujen takia. Eli mitä haen on se , että vaikka lapset ei nyt näytä olevan kärsineitä niin se tulee näkymään myöhemmin.
Itse olen osannut kääntää ( onneksi) omat lapsuuteni epäkohdat voimaksi ja tehnyt tietoisen päätöksen, millaisessa kodissa minun lapseni eivät joudu elämään.
Eli, nyt pika pikaa hakemaa apua niin terveyskeskuksesta, mielenterveystoimistolta, kasvatusneuvolalta ym ymym. jopa sieltä sosiaali virastosta, ei ne lapsia ihan hepposilla perusteilla vie. Ja mikä on myös tärkeää, että puhut avoimesti vaimosi toimista ja uhkailuista, meinaan jos esim ero tulee saat lapset helpommin itsellesi, kuin epäväkaalle äidille.
Siunausta elämääsi, toivottavasti vaimollasi avautuu silmät.
Jos olist nainen, niin olisit saanut jo 100 samanlaista vastausta eli jätä se sika ansaitset parempaa...mutta nyt kukaan ei viittaakaan vaimon jättämisellä.
Hae itsellesi ja lapsillesi apua, äläkä mieti mitä se mielisairas nainen on mieltä.
Tsemppiä ja jätä se akka, kenenkään ai tarvitse kuulla minkäälaisia tappouhkauksia keneltäkään!
T: N32
Itse voit sillä välin aloittaa kunnollisen säännöllisen elämän, jossa sinä teet kaikki kotityöt, tarjoat lapsille säännöllisesti ruokaa ja harrastat lasten kanssa.
Annat vaimon olla ja tehdä mitä tahtoo. Miksi turhaan riidellä samoista asioista yhä uudelleen, kun muutos noin isoihin ongelmiin ei mäkättämällä tule, vaan siihen vaaditaan varmasti ammattiapua.
Kun saat oman ja lasten elämän kuntoon, voit alkaa puhumaan vaimollesi hoidosta. Siitä kuinka lasten edun mukaisesti vaimon on tultava mukaan perheneuvolaan. Jos vaimo ei suostu, eikä rakkauskaan estä sinua eroamasta, niin tee sitten omat päätelmäsi.
Vaikka epäilen onko vaimosi kuitenkaan tosissaan, kunhan tuuli huulia heiluttaa...
Mutta, meillä mies vähän samanlainen että kun kritisoin hänen vanhemmuuttaan, hän alkaa heti puolustella omaa toimintaansa ja yrittää selittää asiat toiselle tolalle tai sitten heittää jotain tosi typerää kuten: "Joo, soittakaa poliisit, mä oon huono vanhempi." tai "Joo, mä taidan häipyä täältä lopullisesti." Itse suodatan nuo kommentit ihan ylidramatisointina ja riidanlietsontana. Mutta muakin mietityttää mitä meidän lapset ajattelee kun kuuntelee tällaista riitelyä :( Ja niin, minäkään en oikein malta painaa villaisella asioita vaan helposti sanon jos mielestäni jossain olisi parantamisen varaa.
Se kuulostaa olevan vähän retuperällä. Luottamus ja rakkaus kunniaan...
Kurja tilanne sinun ja lasten kannalta.
Minusta sinun kannattaa tehdä ilmoitus jonnekin tuosta uhkailusta. Voit varmasti kysyä esim. poliisilta, että miten asiassa pitäisi edetä.
Myös lastenvalvojan juttusilla kannattaa käydä. Hyvä olisi, että tuollainen uhkaili kirjataan ylös, koska erotilanteessa sinä olisit vahvoila saada lasten huoltajuuden. Sinun ei tarvitse siitä ilmoituksesta kerota vaimollesi. Kuitenkin jos ero tulee, niin olet varmasti itsekin sitä mieltä, että lasten on parempi olla sinun kanssasi. Jos ei mitään kovin vakavaa ole äitiä vastaan, niin äiti vie helposti voiton lasten huoltajuuden suhteen.
Kriisikeskuksen palvelut ovta ilmaisia ja sieltäkin voisit kysyä neuvoa, jos sitä kautta pääsisitte jonekin terapiaan. Sitä on varmasti vaimosi vailla. Ei minusta ole normaalisa, että kukaan edes "heittona" uhkaa tapattaa toisen ja vielä lapsensa kuullen.
Sitten tuosta lapsena väkivallan katsomisesta. Itse olen lapsena kasvanut alkoholistivanhempien kanssa, jotka etenkin humalapäissään ja krapulassa usein riitelivat ja tappelivat. Olihan se silloin todella rankkaa katseltavaa, mutta pidän silti itseäni ihan normaalina, vaikka en ole niihin kokemuksiin mitään terapiaa tms. saanut. Olen sen kääntänyt voitoksi niin, että tiedän tasan tarkkaan, mitä en halua omien lapsieni kokevat. Sen vuoksi mm. erosin ensimmäisen lapseni isästä.
Hae apua, ja kerro sen jälkeen vaimollesi, että jos hän ei näe syytä muuttaa tilannetta, niin haluat itse antaa lapsille paremman lapsuuden vaikka sitten ilman äitiä, jos hän ei halua lapsilleen parempaa. Suositelen siis jopa jättämään tuollaisen ihmisen, jos hän ei suostu esim. terapiaan.
Vaimosi vaikuttaa lievimmässäkin tapauksessa masentuneelta. En usko, että selviät tilanteesta ilman ulkopuolista apua, älä siis heti tyrmää tätä vaihtoehtoa.
Vaimoni taitaa olla hieman stressaantunut ja hoidon tarpeessa. Uhkasi siskonsa avulla, jolla rankka menneisyys ja paljon rikollisia ystäviä, tapattaa minut kun arvostelin toimintaamme vanhempina. Kritiikki kohdistui siis molempiin. Tyttäremme sattui kuulemaan tämän uhkauksen..
Meillä kun ei ole esim. mitään ruokailuaikoja, ja syömme tosi harvoin kaikki saman pöydän ääressä. Yleensä vaikka aikaa olisi, äiti ei välitä syödä kanssamme. Yhtäkaikki, äiti harvemmin edes kyselee lastemme nälän perään. Emme myöskään mielestäni tee tarpeeksi lastemme kanssa mitään. Minä teen, jos joku, mutta mielestäni aivan liian harvoin. Riitelemme usein lastemme läsnäollessa. Tämä vain lipsuu tähän, vaikka kuinka koittaisi esim. lähteä pois tai olla sanomatta mitään. Tästä tunnen erittäin pahaa mieltä, kun muistan itse lapsuudestani kuinka kauheaa oli seurata vanhempieni riitelyä. Lasteni äiti myöskin haukkuu varsin usein minun sukuani, eli siis lasteni mummia ja tätejä lapsilleni.
Yritän aika ajoin ottaa näitä epäkohtia esille, mutta saan vain valtavan huutovyöryn niskaani tai suorastaan sylkeä päälleni. Miten tällainen asia pitäisi saada asiallisesti hoidettua? Tuntuu, että hän jotenkin tiedostaa nämä puutteet ja tuntee niistä sitten häpeää tai jotain, ja siksi helpoin keino on kiistää kaikki ja alkaa kääntää tilannetta. Lapsemme ovat ainakin toistaiseksi varsin täysipäisen oloisia, mutta asia ei voi näin jatkuakaan.
Antakaa neuvoja, hyvät ihmiset! Iltaisin rukoilen, että löytäisimme tien ulos näistä erimielisyyksistä ja että lapsemme saisivat kasvaa ehjässä ja riidattomassa kodissa.