En oikein ymmärrä ihmisten nimittelyä narsistiksi, psykopaatiksi jne

Monet muut asiat saavat ihmisen käytölsen muistuttamaan esim narsistin käytöstä, kuten kehittymättömyys tietyillä tunne-elämän alueilla.

Persoonallisuushäiriöisiä on populaatiosta muutama prosentti. Häiriöitä luokiteltu on muitakin kuin psykopatia (antisosiaalinen persoonallisuushäiriö) ja narsismi, nuo ovat vain yleiseen levitykseen päätyneitä, ja ne silmiinpistävimmät merkit - tunne-elämän kehittymättömyys, manipulointi, empatian puute joka usein manifestoituu tilanteen tullen ihan suoranaisena julmuutena - ovat yhteisiä aika monelle häiriötyypille.



Kun miettii montako ihmistä sitä itse kukin on elämänsä aikana tuntenut - kaverit, ystävät, luokkakaverit, työtoverit, sukulaiset, naapurit, tutut ja tutuntutut - niin tosiasia on että meistä valtaosan tuttavapiiriin on kuulunut myös jokunen tällaisella perustavanlaatuisella tavalla häiriintynyt ihminen. Persoonallisuushäiriön diagnosointi on vaikea ja aikaavievä homma ammattilaisellekin, ja loppujen lopuksi mikään diagnoosi ei muuta tosiasioita, jotka ovat jo olemassa: tässä on vaikea ja itsekäs tyyppi, joka kanssa eläminen sattuu. Voivatpahan läheiset lakata hakkaamasta päätä seinään.



Ja juu, kyllä näitä käsitteitä käytetään nykyisin arkipuheessa ihan morkkuutarkoituksessa. Toraisasti eroava pari syyttää toinen toisiaan narsisteiksi tms. Joskus jompikumpi saattaa ollakin, joskus ei. *olankohautus*

perusteettomia "nimittelyjä", enkä myöskään mitään hepposin perustein tehtyjä päätöksiä. Narsistin lapsena sanoisin kuitenkin, että kun sellaisen kanssa elää, niin sellaisen lopulta kyllä tuntee. :o/ Ja en kyllä sanoisi, että on mistään "ei halua pillin mukaan tanssia"-jutusta kyse, vaan pikemminkin narsistihan on ihan mestari tässä hommassa. Vetää lähipiiriään kuin pässiä narussa ja mitä kauemmin sitä tekee, sitä enemmän pihalla ja ahdistunut omasta elämästään ja itsestään tämä lähipiiri on. Narsisti on ihminen, joka imee muista mehut: ei saa muita kapinoimaan, vaan tuntemaan itsensä onnettomaksi ja vähäarvoiseksi. En ole koskaan sanonut äidilleni, että uskon hänen olevan narsisti. Jouduin vain asian toteamaan, kun aloin pikku hiljaa ymmärtämään mistä koko elämäni kestänyt paha olo on oikein johtunut... Narsistille ei kannata asiasta puhua, ei hän omia virheitään näe, se on juuri osa sairautta. Kannattaa vain yrittää pelastaa itsensä... Ja tämä on todella surullinen asia, koska se tarkoittaa etten koskaan saa rauhaa äitini kanssa. Hän ei tule koskaan ymmärtämään.

Mutta on se tietty hyvä, että sinulla on diagnoosi valmiina elämälleni. Jotenkin mä olen aina kuvitellut, että pienen tytön elämä olisi pitänyt olla erilaista, mutta tokihan se olikin siitä kyse, että mä en vaan tanssinut äidin pillin mukaan.... *huokaus*

menin katsomaan keskusteluja narsistientuen sivuilla. Noin puolen minuutin päästä voin todeta että ooooookei. Unohda koko juttu. Kyllä se touhu siellä oli ihan omaa tasoaan, melkoisen järkyttäviä tarinoita.