Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset ruikuttaa aivan alkuraskauden keskenmenosta?
01.04.2008 |
Siis oikeesti mä en jaksa mun kaveria. Mukava tyyppi noin muuten, mutta älyttömän hysteerinen tapaus. Teki plussatestin tuossa kolme päivää sitten ja soitti mulle eilen yöllä itkien, että meni kesken. Vuoto alkoi ja oli niin tuohduksissaan siitä, että ei päässyt päivystysaikaan synnärille tarkistuttamaan tilannetta. Eihän sille olisi mitään edes voitu tehdä, vaikka olisi lääkäriin päässytkin. Nyt kaveri puhuu sitten " enkelivauvasta" mikä minusta on sinäänsä aika törkeää niitä kohtaan, jotka oikeasti ovat vauvansa menettäneet. Alussa kun kyse on solumöykystä, ei vauvasta.
Kommentit (20)
entäs kun se sun solumöykky alkaa kasvaa väärässä paikassa, kiinnittyy siis esim munasarjoihin, ja kerkee kasvaa siellä vaikka tonne viikolle 10. Kunnes joudut dramaattiseen leikkaukseen.. ja käyt lähellä kuolemaa..
ei, et saa tuntea mitään, et saa surra, etkä säikähtää.. Sinun täytyy vain iloita!!
Miksi ihmiset etes tuntevat mitään? KErro se mulle ap.
Huomaa ettei ap : lla ole kokemuksen tuomaa tietoa. Huomaa ettei ole kovin empaattinen, sääli sun " ystäviä" . Luulis et ne huomaa mikä ole ihmisenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
halusit vain provosoida, ja valitsit hyvän aiheen! Onnea. JA muuten hyvän palstankin. Tiedän että tulet saamaan paljon vastauksia. Tälle palstalle kun aiheesta kirjottaa ja haluaa ärsyttää ja provosoida ihmisiä niin kannattaa olla yhtä viisas kuin ap ja valita aihe huolella !
Ja olen itse myös kokenut aivan alkuraskauden km, joka tapahtui muutama päivä testauksen jälkeen ja toki olin vähän surullinen, mutta en nyt minnekkään SYNNÄRILLE ollut ryntäämässä enkä enkelivauvasta puhu. Näitä nyt vain tapahtuu ja jos en olisi niin ajoissa silloin testannut en olisi edes tiennyt munasolun hedelmöittyneen. T:ap
sillä elämäsi tuskin tulee olemaan helppoa.
Toivottavasti sinulle kehittyy jostain inhimillisyyttä ja empatiakykyä edes hiukkasen.
Sinänsä ihan hyvä asenne että mikään " pikku juttu" ei paljon hetkauta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hermoilen ja ruikutan alkuvaiheen keskenmenoista. Minulla on niitä 5 jo. En ruikuta menetettyä lasta, vaan sitä, että on niin ahdistavaa miettiä kaavintoja tai tuleeko itsestään ulos ja miten milloinkin pitäisi menetellä ja miten toimia, jotta saisi riittävän hyvän hoidon, että raskauskyky säilyisi. Kaavintojakaan ei ole hyvä tehdä montaa, mutta toisaalta lääkkeellinen on kivulias ja ei aina edes onnistu.
Nytkö onkin suuresta surusta kyse. Pari päivää sitten sikiö oli vain loinen äitinsä elimistössä tämän palstan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä vähän korvaan tärähtää, kun alkuraskauden keskenmenon saanut puhuu enkelivauvasta. Itsellä takana km rv.8 enkä todellakaan koe, että mulla olisi kuollut lapsi. En myöskään märehtinyt asiaa läheisilleni viikkotolkulla. Asia käsiteltiin ihan mieheni kanssa kahdestaan. Ymmärrän ap:n ajatuksen tässä.
miten helposti on tullut raskaaksi ja se, miten monta keskenmenoa on ennestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme koko perhe eräässä tilaisuudessa ja mieheni oli näkevinään siellä kuolleen mummonsa pienen tytön kanssa (keskenmenosta tuolloin 4 vuotta). Uskomme, että tuo pieni syntymätön lapsemme on taivaassa.
miksi siihen muka koko maailma kaatuisi. Ainakin jos ensimmäinen keskenmeno kyseessä. Sitten on eri asia jos lasta on yritetty pitkään tai takana on useita keskenmenoja, suru on täysin ymmärrettävää, koska siinä on jo pelkona ettei lasta ikinä perheeseen tulekaan.
toinen mitä en ymmärrä, on se että märistään 2kk yrittämisen jälkeen että me ei ikinä saada lapsia, pitää mennä hoitoihin. Haloo ihmiset, vähän suhteellisuudentajua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tavalla on eri homma joutua synnyttämään kuollut vauva tai menettää jo syntynyt lapsi kuin kokea alkuraskauden km. Monet eivät näitä keskenmenojaan edes huomaisi jos ei jo suunnilleen kymmentä päivää ennen kuukautisia alettaisi testailla. Sinäänsä aivan sama mihin kukakin rahansa tuhlaa, mutta monelta km-surulta vältyttäisiin jos maltettaisiin odottaa niiden testien kanssa edes hetken.
Ja kylmä fakta on se, että alkuraskauden keskenmenoille ei voi tehdä mitään. Se tulee jos tulee. Ei siinä äippäpolille kannata ryysätä.
Alkuraskaudessa en ehkä itsekään enkelivauvoista puhuisi, mutta olisihan se kuitenkin yksi lapsistamme. Ja todellinen suru, vaikka tietenkin ihan toista luokkaa kuin isomman lapsen menettäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3 päivää hedelmöittymisestä niin aika typerää kutsua sitä keskenmenoksi.
Alkio ei ole edes kunnolla kiinnittynyt kohtuun, jos vuoto alkaa vain muutaman päivän myöhässä.
Tämän takia en itse testaakaan ennen kuin kuukautiset ovat myöhässä yli viikon. Varsinkaan herkän ihmisen ei kannata testata liian aikaisin.
Ja tässä jo joku puhuikin asiaa siitä, ettei kannattaisi testata tyyliin 10 päivää etukäteen.. nämä alkuraskauden km:t ovat kuitenkin tavattoman yleisiä, suurin osa ei ilmeisesti edes ymmärrä että on kyse km:sta vaan kuvittelevat ihan normaaleiksi kuukautisiksi. Siksi ei kannattaisikaan testata kuin vasta siinä vaiheessa kun menkat on muutaman päivän myöhässä.
Joten ymmärrän hyvin ap:n tunteenpurkauksen!
että palstalla käy ehkä satoja vierailijoita päivittäin ja porukka vaihtuu. Vai luuletko että tämä nimimerkki " vierailija" on aina yks ja sama ihminen?
Vierailija:
Nytkö onkin suuresta surusta kyse. Pari päivää sitten sikiö oli vain loinen äitinsä elimistössä tämän palstan mukaan.
Vierailija:
Aika tavalla on eri homma joutua synnyttämään kuollut vauva tai menettää jo syntynyt lapsi kuin kokea alkuraskauden km. Monet eivät näitä keskenmenojaan edes huomaisi jos ei jo suunnilleen kymmentä päivää ennen kuukautisia alettaisi testailla. Sinäänsä aivan sama mihin kukakin rahansa tuhlaa, mutta monelta km-surulta vältyttäisiin jos maltettaisiin odottaa niiden testien kanssa edes hetken.Minä testaan nopeasti koska olen käynyt läpi niin monta kohdunulkoislta raskautta etten saa etes jättää testiä tekemättä. Suosittelen ihmisille että tekevät testin aina ajoissa. Tuo kohdunulkoinen ei ole mikää leikin asia.
Aina kuule löytyy järkyttävämpiäkin kohtaloita ja isompia tragedioita kuin se, mistä itse kulloinkin valittaa. Ei se tarkoita sitä, etteikö saisi surra ja purkaa tuntojaan. Valittaahan ihmiset pienemmistäkin asioista, ja ihan aiheellisesti vielä, kun KESKENMENOSTA, tapahtui se millä viikoilla tahansa.
Ystäväsi itkee särkynyttä toivettaan, sitä että ehti jo iloita, laskea lasketun päivän, mielessään suunnitella, toivoa ja miettiä tulevaa lasta...Ei sitä solumöykkyä.
Noh, myönnettäköön, etten minä kyllä ihan ekoilla viikoilla mistään enkelivauvoista lähtisi hölisemään. Surullinen toki olisin, jos raskautta olisin yrittänyt ja toivonut, mutta ei se LAPSEKSI olisi vielä oikein mielessäni noilla alkuviikoilla henkilöitynyt...