Millainen nainen EI halua hoitoalalle?
Kommentit (18)
En minä ainakaan tunnista itseäni hoitajana näistä teidän stereotypioista.
emme kertakaikkiaan tulisi tässä maailmassa toimeen ilman heitä! Todellakin hoitoalalla on älykästä porukkaa joka pystyy myös etenemään urallaan, eikä palkka kolmivuorotyöstä ihan maailman surkeinkaan ole. (toki se saisi olla perempi, sen verran rankasta työstä on kyse)
Mutta itse en milloinkaan lähtisi (sairaan)hoitoalalle! Minusta ei olisi siihen, tunnustan suoraan. Moninaisistakin syistä, tärkeimpänä se etten tunne olevani kykenevä vastaamaan niin suoranaisesti ihmisten hengestä ja elämästä. Kaikki kunnia niille jotka siihen pystyvät!
ja viikonloput pitää olla vapaana. Ja eikö ne palkatkin ole aika matlat? En tiedä. Ja yksi mikä tökkii on sairaalan byrokratia ja naisvaltaisuus, ei kiitos.
En tykkää verestä, pistäminen ja muu tekee pahaa. Vaikka olenkin sosiaalinen ja humaani, hoitovaistoni rajoittuu lähipiiriin. Lisäksi olen niin suurpiirteinen ja boheemi että olisi vaikeuksia selviytyä lääkemilleistä ja muista tarkoista systeemeistä. Lapseni ovat sairastaneet sen verran että olen tutustunut myös sairaalan byrokratiaan, enkä todellakaan viihtyisi semmoisessa pomotusjärjestelmässä- haluan itse päättää asioista ja ajatella itse.
Olisin äärimmäisen epäpätevä hoiva-alalle. Tiedän että hoitajat tekevät raskasta työtä ja usein työ-ilmapiiri on raskas myös- joten kaikki kunnia heille. En kestäisi myöskään naisvaltaista työyhteisöä. mä keskityn siis sähläämään ihan muualla:))
Itse en ole koskaan halunnut, mutta olen kyllä empaattinen, sosiaalinen, en pelkää verta jne. Hyvin voisin sitä työtä tehdä, mutta se ei ole koskaan millään tavoin kiehtonut. Enkä muistaakseni koskaan leikkinyt lääkäriäkään lapsena. Vauvaja kuitenkin hoidin mielelläni.
kyllä minä aivan helposti huolehdin omat lapset, ja olen hoitanut omia vanhuksiakin.
ihan perus-äiskä, joka leipoo pullaa, ja haaveilee perheenlisäyksestä.
mutta, hoitoala..
kaikkinaiset eritteet ällöttävät, mulla menee hermo höperöiden ihmisten kanssa, vaikka kuinka lapsia rakastankin, haluan tehdä työkseni jotain muuta kuin paimentaa vieraiden lapsukaisia, päihdeongelmaiset ovat rasittavia velttoudessaan edes yrittää saada asiansa järjestykseen, jne..
kaikki kunnia niille ihmisille, jotka tekevät hoitotyötä.
se on alipalkattua, vastuu on suuri, ja koko ajan kiire.
minusta vain ei ole hoitoalalle, enkä tunne minkään valtakunnan kutsumusta siihen.
onneksi hoitoalalle on hakeutunut oikeanlaisia ihmisiä!
meillä on onnea, kun meidän lapsilla on ihana perhepäivähoitaja, joka todella sopii työhönsä.
täällä on tuntunut pääsevän terveyskeskukseen ja hammashoitoon aina, jos on ollut tarvetta, ja saatu hoito on ollut hyvää.
sairaalassa olen saanut aina hyvää hoitoa ja henkilökunta on ollut yhtä lääkäriä ja yhtä kätilöä lukuun ottamatta asiallisia ja ammattitaitoisia.
musta ei tulisi kaksista hoivatyöntekijää, mutta olen hyvä siinä työssä mitä teen. ja äitinäkin varmaan ihan jees =)
En pidä ihmisiin koskemisesta. Omat lapset juuri hoituu, mutta edes omiin vanhempiin tai isovanhempiin en koskisi hoitotarkoituksessa pitkällä tikullakaan oli se sitten vaikka taluttamista paikasta a pisteeseen b.
hoivavietistä ja muusta.
En ole empaattinen, eikä minulla ole hoivaviettiä. Mutta olen ammattitaitoinen ja hyvä hoitaja. Se on työtä siinä missä muutkin.
Mutta jos olisin nuori niin en lähtisi. En arvannut, kuinka raskasta vuorotyö on kun tulee ikää. Siinä on ehkä ainoa syy, miksi en lähtisi uudestaan tälle alalle.
Enkä käsittääkseni ole mikään friikki.
Hoitoalalla kammottaisi eniten se, että on paljon työkavereita ja kaikki naisia ja toiseksi kammottaisi se, että aina on ihmisten kanssa tekemisissä!
Jossain sairaalan arkistossa voisin viihtyä, onkohan edes sellaista työpaikkaa olemassa.
Mutta minä en siis halua hoitoalalle siksi, että siellä on liikaa ihmisiä. Ei ne työt sinänsä inhota, vaan ne ihmiset.
Ei myöskään halua paijata eikä lohduttaa ketään. Eikä halua tehdä toiselle mitään mikä tekee kipeää, eikä halua nähdä verta eikä sairauksia.
Koska en pysty näkemään verta, en tunne omakseni hoitaa heikkoja, sairaita, vanhoja ja raihnaisia ihmisiä. Minua inhottaa tietyllä tapaa kaikki sairaus ja sairaalat ja kaikki sellainen, missä ihmishenki on vaakalaudalla...
ajatuksesta, että pitäisi ottaa itseltä verikoe...
En mielelläni koske vieraisiin ihmisiin. En kestä verta ja suolenpätkiä. En ole kovin empaattinen, enkä erityisen sosiaalinen. En halua olla sisarhentovalkoinen. Teen mieluummin töitä fiksujen aikuisten kanssa kuin vieraiden lasten, sairaiden tai dementoituneiden vanhusten parissa.
En tykkää koskea ihmisiin enkä eritteisiin.
En ole mitenkään miehekäs, tykkään vaan laskemisesta ja laitteiden toimintaperiaatteiden selvittämisestä. Olen pohjattoman utelias. :)
Toisten ihmisten hoitamisessa mielenkiintoista voisi olla hoidettavien luonteet, mutta se on minulle jotenkin liian monimutkaista. Ja yleensäkin ihmisten kanssa on raskasta, kun ei voi olla rennosti, vaan pitää osata pitää turpansa kiinni ja näyttää iloiselta ja ystävälliseltä.
Lisäksi " pelkään" verta. Alkaa pyörryttää ja oksettaa, kun ajattelenkin verenluovutusta. :/
Olen empaattinen ja minulla on voimakaskin hoivavietti, mutta en halua työkseni hoivata muita.
Olen myöskin hieman analyyttinen hoitoalalle. Ja fiksu, sh:n tyttärenä tiedän, että leipänsä saa helpommallakin, tai ainakin leivän päälle voita.
En pystyisi pistämään toista ihmistä, enkä katetroimaan. En siis ole sadisti, mikä mielestäni jonkinasteisena tarvitsee olla, jos hoitsuksi tai lääkäriksi alkaa.