Oon niin rikki :(

Tän piti olla elämän parasta aikaa... Toisin kävi. Meille syntyi toinen lapsi kaksi kuukautta sitten, mutta lapsi ei ollutkaan terve. Suoraan synnytyssalista vietiin teholle ja on edelleen sairaalassa, kotiinpääsystä ei ole tietoa. Kaksi kuukautta olen ravannut kodin ja sairaalan väliä, yrittänyt jakaa ajan vauvan ja kolmivuotiaan kanssa, pelännyt vauvan puolesta.



Viikko sitten mies ilmoitti, ettei jaksa enää. Pakkasi laukkuun vaatteita ja lähti. Ei ole näkynyt sen jälkeen. Lupaa tulla katsomaan esikoista ja vauvaa, mut ei ole tullut. Tänään mun oli pakko kertoa esikoiselle ettei isi tule enää kotiin. Leivottiin pullaa ja pieni raukka sanoi:" Kohta pullat on valmiita ja isi tulee kotiin syömään niitä." Tää kaikki on ollut niin vaikeeta sille, pikkusisarus jota on odotettu ei tulekaan kotiin, äiti itkee ja on ihan muissa maailmoissa, hän joutu menemään hoitoon ja nyt isi lähtee...



Miten me oikein selvitään tästä kaikesta? Mä en kohta jaksa enää

jokaisen elämä tuo eteen hetkittäin täyttä paskaa. Toisille ennemmin ja toisille myöhemmin.



Aivan varmasti elämä tästä muuttuu, mutta juuri nyt vaaditaan kestämistä ja sitkeyttä. Pysy perusasioissa, päivä kyllä paistaa taas, mutta siihen menee hetkikin aikaa.

saisitko ketään sukulaista apuun? vanhempisi? esikoisen kumia? Esikoinen tarvitsisi ainakin lähelleen jonkun joka on enemmän järjissään kuin sä tuossa tilanteessa mitenkään voit olla.



Jos muita ei ole, puhu sairaalan sosiaalityöntekijälle.

"pakkaan kamani ja lähden" -tapaa, joka tuntuu olevan niin helppo. Tai no... Osaahan ne jotkut naisetkin, mutta eivätkö ne ymmärrä miltä siitä toisesta tuntuu? Jäädä yksin tilanteeseen, joka on ollut jo kaksinkin sietämätön...? Voimia!

esikoinen on viikonloppuisin heillä, että voin levätä. Tunnen syyllisyyttä siitäkin, etten hoida edes tätä lasta joka mulla on kotona. Aamuisin vaan toivon ett voisin jäädä nukkumaan, ettei tarvis herätä tähän painajaiseen.



ap

en mä kyllä omalta kannaltani niin välittäis - helpompikin vois olla ilman miestä. Mutta ne lapset, miten voi kävellä niiltäkin noin vaan pois?

tekstiviesti, että lapsi kaipaa isäänsä.

Mitä vänkäämistä se on?

*ojenta sylillisen*

Nyt jos alat miehen kanssa vääntämään ja vänkäämään, menee siihenkin vain voimia. Ja ihan turhaan. Sun on nyt annettava koko paskan miehen olla, ja keskityttävä lapsiisi. Ja itseesi. Sulla on ihanat lapset, jotka tarvii sua. Ole niile se, jota ne tarvii. Anna niille aikaa, ja rakasta niitä. Halaa niitä, ja kerro niille että äiti on aina olemassa niitä varten. Rakasta, rakasta ja rakasta niitä lapsia.

Miten hänen vanhempansa suhtautuu tilanteeseen? Ihanaa kun jaksat kuitenkin esim. leipoa kolmivuotiaasi kanssa. Mitä jos yrittäisitte kaikesta huolimatta puhua, jospa asiat järjestyisivät? Ja lapsikin tapaisi isän?

siitä hyvästä että noin sietämättömän vaikeassa tilanteessa sinä olet sinnitellyt ja ollut vanhempana sekä vauvalle että kolmevuotiaalle. Miehesi ei enää jaksanut mutta sinä olet jaksanut. Miehesi vielä lisäsi paineitasi hylkäämällä perheen, jos sinä päädyt samaan ratkaisuun niin lapsesi ovat todellisessa vaarassa mennä lopullisesti rikki psyykkisesti.



On erittäin ymmärrettävää että voimasi ovat loppumassa, ihme että olet edes suunnilleen selväjärkisenä päässyt näinkin pitkälle ja onneksi sinulla on tukenasi vanhemmat, toisilla ei ole edes sellaisia.



Sairaalasta saat pyytämällä ajan sosiaalineuvojalle, joka osaa kertoa mitä kaikkia avunsaantimahdollisuuksia teillä on. Keskusteluapua ainakin tarvitsette sekä sinä että lapsesi - perheterapiaa? On kuitenkin mahdollista että vielä jonain päivänä - tuskin ihan pian, mutta jonain päivänä - teillä on asiat vielä ihan hyvin.



Voi kun voisin tehdä jotain kärsivän perheesi hyväksi. *halaus*



Onko sairaalassa olevalle pikkuiselle luvattu yhtään toivoa?

eli pakeni hetkeksi kun luulee voivansa paeta todellisuutta, mut tulee vielä järkiinsä ja palaa takaisin. Sinä puolestasi olet siinä vaiheessa nainen/äiti vahvimmasta päästä. Siks me naiset ollaan olemassa, et hoidetaan perhe kun mies ei siihen kykene. :) Tsemppiä. Kaikki menee varmasti lopulta hyvin.

www.leijonaemot.org



www.perheklubi.net

uudestaan.

Vai mokkisko siellä yritti mielipidettään sanoa?

Todellisuutta karkuun, ehkä, mutta itse tulisin varmaan niin marttyyriksi, että kun mies koettaisi pyrkiä takaisin, saisi oven nenilleen.

itsellenikin on vakavasti sairas lapsi...



voimia ap:::)))

Eikä siis mielestäni mies ensinkään! Häpeäisi, jos osaisi! Ikinä en takaisin ottaisi, vaikka lapsi kaipaisi kuinka :( Surullista... ;(



Tosi paljon jaksamista ap, kun tulee maanantai, soita neuvolaan! Soitathan ja kerrot kaiken, minkä täälläkin?

Olla niin epäkypsä mies... en ymmärrä. halit sinulle! m 42

Itkeä vollotan niitäkin täällä... Vauvalla on sydänvika, on leikattukin, mutta kunto ei vaan kohene. Pieniä positiivisia askelia on viime aikoina näkynyt, ehkä vielä jonain päivänä...