Oletko tehnyt lapsen yksin? siis ihan alusta asti suunnitellusti yksin

toinen etsi tietoisesti rikkaan miehen isäksi



toinen etsi tavallisen tutun isäksi - halusi vain lapsen ilman miehen sitoumuksia

Olin vauvakuumeillut 15-vuotiaasta (!). Olin aina sanonut, et haluan lapsen, en miestä. Miehistä kyllä tykkää :) mutten jaksa katsella nurkissa kovin kauaa. Puolitutun miehen tapasin sitten kerran reilu parikymppisenä baarissa, lapsi sai alkunsa kertalaakista - enkä edes ajatellut asiaa, kuin vasta kahden päivän päästä aamulla, kun oksensin ekan kerran ja tajusin, että raskauspahoinvointi alkoi, niinkuin alkoikin. Tiesin kyllä sillä hekuman hetkellä, miten tässä käy, jotenkin alitajuisesti.

Mies ei tiedä, enkä koskaan kerrokaan, nimeä ei siis papereissa. En tiedä, mitä lapselle sanon, vielä on aikaa miettiä, ennen kuin on sellaisessa iässä, että tekee tiedolla mitään. Toivottavasti jotakin järkevää... Kun lapsi oli 4kk vanha tapasin nuoruudenrakkauteni uudelleen, ja hän tietää koko tarinan, totuuden. Hyvänpäiväntutuille en tuota isästooria ihan noin vain uskokaan. Mikään muu ei harmita kuin se, että lapsi ei ollut nuoruudenrakkauteni. Jos olisin odottanut vielä vuoden, pari, niin kukaties...

Vierailija:

Mua kiinnostais tällaisten ihmisten tarinat. Iskitkö baarista miehen " sopivaan" kierron aikaan vai miten lapsi on saanut alkunsa? Tietääkö mies, miksi/miksi ei? Onko isyys tunnustettu, tapaako lasta? Mitä sanot lapselle, kun kyselee isästään? Miksi halusit tehdä lapsen yksin, minkä ikäinen olit tuolloin? Kärsitkö vauvakuumeesta, kuinka kauan? Oletko tapaillut muita miehiä, miten he suhtautuvat?

Vauvakuume oli jatkunut jo pari vuotta. Olin 18v. kun tulin raskaaksi.

Tapasin sattumalta ihanan miehen reilaamassa ja tietoisesti harrastimme seksiä ilman ehkäisyä. Rakastuimme sinä aikana kun olin hänen luonaan ja jatkoimme etäsuhteena. Tosin se lopahti raskauden puolessa välissä yhteydenpito-ongelmien vuoksi. Lapsen synnyttyä vielä " yritimme" , mutta koska mies tuntunut tarpeeksi kiinnostuneelta, unohdin hänet tietoisesti.



Välillä hän vielä laittaa viestiä, että kaipaa minua. Lastaan ei ole koskaan nähnyt eikä tiedä edes tämän nimeä. Tämä ihan vain lapsen suojaksi, sillä hänen maassaan lapset kuuluvat isälle, enkä halua ottaa sitä riskiä, että hän joku päivä tupsahtaisi lastaan hakemaan. (mikä kylläkin hyvin epätodennäköistä jo viisumienkin kannalta)



Itse olen sittemmin tavannut ihan suomalaisen miehen, jonka kanssa olen nyt naimisissa ja esikoiseni on saanut jo pikkusisaren. :) Hyvin on miehet suhtautuneet yh-äitiin, kun olen taustani tehnyt selväksi heti kättelyssä. :)

Lapset syntyivät kuitenkin " perinteiseen" malliin, eli ihan tavalliseen perheeseen (hyvät miehet eivät olleetkaan kuolleet sukupuuttoon :)) ja olen monta kertaa varsinkin vauva-aikoina ajatellut että voi hyvänen aika jos tämä kaikki olisi yksin mun varassa. Vaikka mulla oli aika realistinen kuva vauvaperheen elämästä, kuitenkin sen vaativuus yllätti. Suosittelen siis harkitsemaan tarkoi, jota varmaan teetkin!

palstailee muuten täällä, joten voi olla että tähän vastaa :)

mutta minun lapseni sai alkunsa yhden illan suhteesta, jossa otin tietoisen riskin olla ilman ehkäisyä. En uskonut, että tulisin raskaaksi niin helposti. Ilmoitin lapsen isälle lapsesta, mutta kieltäydyn elatusavusta. Lapsi ja isä tapailevat satunnaisesti, mutta ei säännöllisesti.

Lapselle olen sanonut, että meillä oli suuri rakkaustarina, joka ei sitten kestänytkään ja hän oli sen hedelmä. Ei tunnu olevan mitään vaikutusta tyttöön. Hän on nyt kahdeksan.

Avioero on tulossa. Meillä on yksi lapsi. Haluaisin lapselleni sisaruksen ja olla äiti toisellekin lapselle. Ikää on sen verran, että raskaaksi tulemista ei kannattaisi pitkittää. Suin päin uuteen suhteeseen ryntääminen ei tule kysymykseen. Olen harkinnut lapsen hankkimista yksinhuoltajana. Keinosta en tiedä. En ole uskaltanut ehdottaa miehelleni yhteisen lapsen hankkimista vaikka eroammekin. Olisi järkevä ratkaisu minun mielestäni, mutta mies ymmärrettävästi ei lämpene ajatukselle.

mut en kyllä myöskään suunnitellut. oli vauvakuume ja olin jo lähemmäs 30v. tulin raskaaksi lomaromanssista ja oli selvää että pidin lapsen. tein siis päätöksen yksin, ja sen jälkeen kaiken muunkin yksin. nyt lapsi 5v ja syynä ettei isään kontaktia on se että isä toisella puolella maailmaa. lapsen mieltä en viitti pahoittaa sillä, että kertoisin, ettei tuo isä edes välitä.

mutta... meillä menee hyvin, toivottavasti pitkään :)

ja lapsella on uusi, ihana, isi.