Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tuovatko lapset teille iloa arkeen? Mulle ei oikeen irtoa.
24.03.2008 |
Mä olen uhmaikäisen lapsen yh. Sain lapsen nuorena, suunnittelematta, mutta silti oli itsestään selvää, että pidän lapsen. Rakastan lasta paljon, mutta koen arjen lapsen kanssa erittäin uuvuttavaksi. En löydä niitä " arjen pieniä iloja" lapsen kanssa olemisesta.
Nyt lomalla lasken tunteja, milloin on ilta. 13 tuntia putkeen kahdestaan saa mut kiehumaan. Koko aika pitää olla käytettävissä, valppaana, kieltää, touhuta, leikkiä... Mun lapsi on aika vilkkaan sorttinen, ja tää uhmaikä ei tietty auta yhtään.
Perusarki menee, kun saan päivät tehdä jotain ihan muuta. Viikonloppu alkaa olla ihan maksimi mitä jaksan olla lapsen kanssa kahdestaan kellon ympäri. Viime kesänä romahdin ja uuvuin parin viikon jälkeen. Lopulta vaan itkin ja huusin lapselle. (ok, sillon se ei myöskään nukkunu ja nukutin sitä joka ilta 3 tuntia ja se heräs kuudelta.) Tilanne laukesi kun oltiin jonkin aikaa mun äidin luona ja sain nukkua ja olla yksin välillä.
Mä en iki maailmassa vois olla kotiäiti. Oonko mä vaan jotenkin soveltumaton äidiksi vai? Onko teistä muista jotenkin todella miellyttävää tää arki? Missä vaiheessa lasten kanssa kuuluis olla kivaa?
Tietysti niitä mukaviakin hetkiä on, kivoja touhuja ja lapsen juttuja. Mutta ne jää nyt vähä kaiken muun varjoon. Ei elämän ja äitiyden kai kuulukaan olla helppoa, mutta mua vaan niiiiiin uuvuttaa.
Kommentit (20)
meillä on 3 ja 1 vuotiaat tytöt. olen vielä hoitovapaalla mutta muutaman viikon päästä taas palaan töihin, onneksi. olen totaalisen loppu tähän lasten kanssa olemiseen 24/7 ja tiedän että ajoittain tulee pinna palamaan työpäivän jälkeenkin ja viikonloppuina.
tunteesi taitaa olla aika yleinen ja normaali, harvat vaan sitä uskaltavat ääneen sanoa, nämä on vähän sellaisia tabuja.
kaikki ihmiset eivät vaan ole sellaisia " lapsi ihmisiä" . älä siis tunne liiaksi syyllisyyttä siitä että ajoittain et jaksa lastasi. se että hoidat hänta ja rakastat häntä riittää, kenenkään ei tarvi revetä yli rajojensa. onko sulla ketään jolle voisit lapsen viedä hoitoon ja erityisesti leikkimään muiden lasten kanssa joskus jotta saat itse vähän aikaa olla yksin? tiedän ainakin itsestäni että kun lapset ovat yhden lauantain mummilla ja saan olla yksin tai miehen kanssa kahdestaan niin mieli on paljon virkeämpi ja lasten kanssakin sujuu mukavammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eivät riitele, vaan leikkivät kaksistaan nätisti.
kun syövät ruokapöydässä nätisti ja keskustelevat
kun kukaan ei nitise eikä huuda.
Välillä on näinkin ja silloin on iloa.
Mutta hän on iäkäs, enkä oikeen " kehtaa" pyytää enää ylimääräistä. Haluaisin esim. käydä konserteissa, mutta en ole käynyt. Opiskelen ja teen siis paljon työtä kotona, niin joskus saatan käydä vaikka kuntosalilla yksin. Päiväkoti on siis todella merkittävä juttu mulle.
Varmaan pohjalla on jotain sellasta ajattelua myös, että mun on pakko hoitaa lapseni itse, kun kerran päätin sen pitääkin. (Typerää, tiedän.)
Jotenkin kiva havaita, että tää ei oo vaan mun oma ongelma. Mulla on huono omatunto näistä ajatuksista, koska totta kai rakastan tuota naperoa aivan älyttömästi.
ap
kysäiseppäs neuvolan tädiltä tai sitten muulta vastaavalta henkilöltä millaista lastenhoito apua on saatavilla tarhan lisäksi. täällä meillä päin esimerkiksi seurakunnan perhetuki ja sit sellainen perhekoti yhdistys järjestää kaikenlaista toimintaa johon pienellä rahalla/ ilmaiseksi pääsee mukaan. esim järjestyy lapsen hoito jotta itse pääsee käymään jossakin vaikka elokuvissa tai vaikka olisi vähän pidemmänkin aikaa. juuri nuo perhetuki ja seurakunnan avut on monelle kullan arvoisia koska siellä ihmiset tekee sitä auttamisen ilosta eikä naama väärällään niin kuin kunnallisella. ja niihin pääsee mukaan eli ei sanota et sori mut ei oo tilaa. nyt vain puhelinluettelo pöydälle ja luuri käteen niin kyllä varmasti löytyy jostain sulle ja sun lapselle sopivia vaihtoehtoja jotta saatte KUMPIKIN pieniä hengähdystaukoja välillä. iloa se ei ehkä arkeen tuo mutta vähän vois pidentää ainakin jaksamista ja hermoja.
Enkä kotiäitinä olisi kyllä enää yhtään jos vain valita saan.
Mulla kolme lasta joista kaksi vanhinta ovat eskarissa ja nuorin ryhmiksessä. Onneksi! Nyt on ollut raskasta kun lapset ovat sairastelleet ja olemme jatkuvasti olleet vain kotosalla:((. Piiiitkä pääsiäinenkin tympii... Ei riittävästi tekemistän näin monelle päivälle.
Kyllä mä ainakin kaipaan muutakin elämään kuin lapsia. Normaali olet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä aina ihmettelen.
Kiva lapsille tietää, että äiti olisi oikeastaan halunnut päästä heistä eroon kun he olivat äidille rasite, eivätkä tuoneet iloa äidin elämään.
Ei ihme, että suomalaiset lapset sairastavat masennusta niin paljon.
Surullista.
ja vetävät masennuslääkkeitä kun eivät saaneet lapsena tarpeeksi huomiota.
Sitten kohtelevat itse omia lapsiaan yhtä huonosti, mutta se on sallittua.
MINÄ, MINÄ, MINÄ. Minulla oli huono lapsuus, haluan huomiota.
Vittu, että MINULLA vituttaa nää omat lapset kun MULLA ei oo omaa aikaa. Älkää tulko vittu syyllistään mua.
MINÄ, MINÄ ,MINÄ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten vasta tunnen saavani lapsesta iloa, kun päiviin on järjestetty riittävästi ohjelmoitua tekemistä. en vaan jaksa " kotielämää" pelkästään, ja mitä järkeä siinä olisikaan? kyllä pääsiäinen mustakin tuntuis pitkältä ja turhauttavalta, jos sitä ei järkkäilisi täyteen. vierailuja, reissuja paikkoihin, vieraita meille, hiukan järkättyä omaa aikaa lapsenvahdin avulla. sama nyt kun jään toiselle äitiyslomalle. olen jo nyt miettinyt, millä kaikella päivät täytän, ja hommannut sosiaaliset suhteet valmiiksi niin, että " lapsellista" seuraa riittää. puisto - ruoka - päikkärit - leikki - koti-ilta -kuvio saa mut hulluksi, jos sitä kovin monta päivää jatkuu. vaihtelu virkistää! jos en muuta keksi, niin otan äkkilähdön (viimeksi 5 pv lontoossa) jonnekin lapsen ja jonkun lapsellisen, myös lomalla olevan kaverin kanssa. maisemanvaihto tekee ihmeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen valinnut kotiäitiyden eli työelämä ei kutsu vielä vuosiin. Kaksi lasta on ja kolmatta harkitaan. Mutta en valinnut kotiäitinä oloa sillä ehdoin, että olen heidän kanssaan sitten 24/7. Lasten kanssa liikutaan ja liikun välillä yksinkin, käyn ystäviä tapaamassa, lenkkeilen, opiskelen, lueskelen ja mies viettää aikaa lasten kanssa ilman minua. Nyt onkin tovi vierähtänyt, ettei mies ole lasten kanssa ollut keskenään ja muksut riippuvatkin minussa kuin takiaiset. Tuuminkin että taitaa olla taas irtioton aika, että lapset huomaavat kuinka hyvin se isikin osaa auttaa kun ei se äiti ole saatavilla.
Kyllä minäkin ihmettelen ystävääni, joka on saamassa toisen lapsen. Ekan lapsen kanssa elämä on helvettiä, näin sanoo sekä äiti että isä. Masentuneisuutta havaittavissa plus muita parisuhteen ongelmia. Lapsikaan ei ihaan normaalisti käyttäydy, pistäisin tämän vanhempien piikkiin.
Ja heille siis toinen lapsi tulossa, helpottaa varmaan elämää suuresti??
Mutta ap:n aloittamaan aiheeseen. Ymmärrän sinua täysin. Kyllä minäkin hulluksi tulisin jos olin vain 24/7 lapseni kanssa. Ihana se kyllä on, ja tuo iloa arkeemme. Mutta hei, ei koko ajan, joka sekunti!!
Minun henkireikä on oma työ ja isän osallistuminen vahvasti arkeen. Ja laaja ystävien ja sukulaisten verkosto. Erityisesti se, että on ystäviä kenen kanssa voi niistä vaikeista asioista ja tunnoista puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä minullakin on ollut uhmaiän pahimpaan aikaan hermo kireenä ja olen katsellut kelloa että enää kolme tuntia ja tuo menee nukkumaan...
Lisäksi, kun lapsi kasvaa, hän alkaa viihtyä pitempiä aikoja yksin esim. värittäen värityskirjaa tai nukkekodilla leikkien tms, jolloin äiti saa niitä vartin, ja pitempiäkin, hengähdystaukoja pitkin päivää. Lisäksi isompi, vaikka vaatisikin aikuisen seuraa pihamaalla, on vähemmän vahdittava ja sinne voi ottaa mukaan lehden ja kahvia termarissa. Ihan eri tilanne kuin estää joka sekuntti taaperoa halkaisemasta kalloaan!
vaikka välillä on melkoista vääntämistä uhmiksen ja vauvan kanssa. Ulos on päästävä joka päivä, sekä 3-v. lapsen että mun. Kummasti se ulkoilma piristää kumpaakin, vaikka pukeminen näin talvella onkin työn takana.
Iloa tuovat ne hetket, kun lapsi halaa ja sanoo rakastavansa, ne hetket, kun huomaa, että lapsi on oppinut jotain uutta, ne hetket, kun lapsi leikkii hetken yksinään ja ne hetket, kun kumpikin nukahtaa illalla ja voin hengähtää hetken.
Auttaa, kun pääsee juttelemaan toisten samanikäisten äitien kanssa ja huomaa, että kaikki painivat samojen juttujen kanssa.
Yksinkin varmasti jaksaa paremmin, kun ajattelee, ettei tarvitse tapella joka päivä toisen aikuisen kanssa eikä tarvitse uupua yksin kotitöiden alle, kun toinen aikuinen on olemassa, muttei viitsi osallistua asioiden hoitamiseen. Tämmöisiä nimellisesti ydinperheitä, mutta käytännössä yksinhuoltajaperheitä nimittäin on tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noina aikoina se ilo on lähtenyt lähinnä siitä kun katselen nukkuvan lapsen rauhallisia kasvoja...
Itse myös tulen paremmin toimeen lasten kanssa (siis itse asiassa todella hyvin toimeen) jotka osaavat jo puhua enemmän. Siinä vaiheessa on erilaiset leikit ja jutut ja niistä se (minulle) ilokin löytyy helpommin.
tavalla nyt mennään, ja katkeruus tms ei ainakaan tilannetta auta! Saan myös pienistä asioista arjessa voimaa; ja kyllä ne lapset vaan sitä rikkautta elämään tuo
kun lapset on mennyt nukkumaan - alkaa hyvä leffa,keitän kupposen kahvia tai viiniä, hyvä kirja ja suklaa, ystävät jne
Minulle lapset tuovat iloa joka päivä! Minusta on aivan ihanaa, kun 2 ja 4 v. lapset juoksevat aamuviideltä jo meidän vanhempien sänkyyn ja jatkavat uniaan äidin ja isän välissä tuhisten (tottakai on ahdasta, mutta en haluaisi sekuntiakaan pois siitä ajasta!).
On myös ihanaa kääriä puhtaat lapset aamupesun jälkeen suuriin kylpypyyhkeisiin ja pukea heille puhtaat vaatteet päälle. Tuntuu myös kivalta istua perheen kanssa rauhassa aamiaisella ja katsoa, kun lapset syödä tuhertavat aamiaisiaan. Tarhaan viedessä minulta meinaa aivan sydän joskus pakahtua, kun lapset halivat kovasti ja antavat suukon poskelle! Iloitsen myös jokaikinen päivä, kun saan vihdoinkin hakea lapset hoidosta...Toiset lapset huutavat jo kaukaa omilleni, että olen tullut hakemaan ja sitten kumpikin hyppii hurjalla vauhdilla syliini.
Kotimatkalla on ihanaa kuulla, miten lapsilla on pivä mennyt. Iltapäivällä on myös kiva katsoa, kun leikkivät ihan innoissaan pihalla ja odottavat iltaruokaa.
Tässä nyt vain näitä ihan arkisia esimerkkejä...mutta niitä todellisia ilon aiheita on vielä paaaaaljon enemmän!
Tottakai meilläkin on hetkiä, jolloin lapset ovat väsyneitä, sairaita tai riitelevät, mutta en ole vielä koskaan kokenut niitäkään hetkiä mitenkään erityisen raskaina.
Ehkä se suurin ilo lapsissa on se pyyteetön ja täysin vilpitön rakkaus, jota saan heiltä melkein joka hetki :)
Lapset kyllä tuovat itselleni iloa arkeen (ja varmasti sinullekin, jos oikein mietit), mutta siitä huolimatta lasken usein tunteja nukkumaanmenoaikaan, sillä onhan lasten kanssa oleminen usein uuvuttavaa. Ja minulla on hyvin osallistuva mies tukena, mutta siitä huolimatta.
Tilannetta voi kuitenkin auttaa muutenkin kuin hoitojärjestelyillä. Usein huomaan, että ongelma on enemmän oma (väsymisestä johtuva) apaattisuus. En jaksa järjestää tekemistä, vaan sinnittelen vaan päivän läpi ja niinpä se päivä tuntuu pitkältä.
Uhmaikäisen kanssa voi tehdä jo monia asioita, mistä molemmat voitte tykätä paljonkin. Nimenomaan niin, että et pyri tekemään asioita, mistä lapsi tykkää, keksimään leikkejä tms. vaan tekemään asioita, joista itse nautit. Ne voi olla yksinkertaisia ja halpoja, kunhan tuottavat hyvää mieltä ja piristävät. Oma listani piristävästä ohjelmasta, johon lapsetkin voivat osallistua/joita voi tehdä lapsen tehdessä muuta:
- leivotaan jotain helppoa ja kivaa yhdessä
- istutetaan vaikkapa yrttejä / vaihdetaan ruukkukasveille multa
- vesiväreillä maalaaminen (omat lapseni eivät tykkää yksin, mutta äidin kanssa yhdessä kyllä)
- kuunnellaan mun suosikkimusiikkia ja tanssitaan yhdessä
- tehdään yhdessä ruokaa, hassutellaan, kootaan annokset jotka näyttää kasvoilta
- lapsille elokuva, itselle mieluisa kirja
- tai sitten piirretty elokuva, jonka itsekin tykkään katsoa
- sadutan lasta ja kirjoitan muistiin tarinan
- käydään paikoissa, missä tykkään käydä: kauppahallissa, kirjastossa, uimahallissa, kahvilassa missä on leikkipaikka
- siivotaan yhdessä laatikkoja ja tutkitaan mitä niistä löytyy - lapsille kaikenlaisia kiinnostavia esineitä, minulle muistoja vuosien varrelta
Tässä lonkalta jotain pikku aktiviteetteja. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kun päivään saa mahtumaan jotain, mistä itse oikein tosissaan nauttii, niin loppupäivä tuntuu tosi paljon helpommalta jaksaa. Vältä apaattisuutta, yritä etsiä iloa kaikesta, ei vaan lapsesta, niin lapsikin alkaa tuntua useammin iloa tuottavalta pieneltä ihmiseltä. Tehkää yhdessä kaikkea kivaa.
En ymmärrä näitä kärkkäitä vastauksia. Mitä pyhimysäidit täällä kirjoittelee? Saako lapsia hankkia vain sellaiset, jotka aina haluaa olla vuorokaudet läpeensä VAIN lasten kanssa ja ikinä se ei saa tympiä?
En minä jaksaisi miehenikään kanssa viettää kaikkea aikaa yhdessä vuorokaudet ympäriinsä, vaikka häntä rakastankin ja on maailman ihanin mies. Ei hän siitä huolimatta pysty antamaan minulle KAIKKEA mitä elämässä tarvitsen, vaan haluan myös tavata ystäviäni, käydä jumpassa jne.
Eikös tämä nyt ole aika itsestäänselvä asia. Löysätkää pipoa pyhimysäidit ja ap, yritä löytää mahdollisuuksia päästä joskus jonnekin esim. jumppaan.
Alue: Aihe vapaa
Oli se hetki vessassa lukitun oven takana tai sitten pieni lenkki ulkona. Jokainen tarvitsee hieman omaa aikaa ja jos joku muuta väittää niin melkovarmasti valehtelee.
Sinä olet yksinhuoltaja, vilkkaan lapsen äiti. Mielestäni on ymmärrettävää että koet väsymyksen hetkiä. Onko sinulla minkäänlaista tukiverkkoa? Oletko jutellut kenenkään ammattilaisen kanssa väsymyksestäsi?
Meillä on kotona e-lapsi ja arki on välillä koettelevaa mutta meitä on kuitankin kaksi jakamassa vastuuta. Meille helpotusta on tuonnut arjen rutiinit, tarkat ruoka-ajat, päiväunet, milloin mennään nukkumaan jne.
Kysy vaikka neuvolan kautta apua itsellesi.