Kyllä mä nostan hattua sillaselle äidille...(jos sillasia tosiaan on)

Minä hermostun lapselleni nykyisin joka päivä, mutta en ikinä raivoa, huuda pää punaisena, hypi tasajalkaa ym. Korkeintaan korotan ääntäni.



En usko, että raivopäähärkämäinen purkautuminen tehoaa yhtään paremmin kuin käyttäyy jotenkin aikuismaisesti. Enhän kilju kurkkutorvi pitkänä työkavereille, enkä muille ihmisille. Miksi tekisin lapselleni?

ja joka sellainen väittää olevansa, valehtelee takuuvarmasti.

ainakin kaks kirjoitti että heillä ei mene koskaan hermot lasten kanssa.



kirjoitinko jossain vaiheessa että hermojen meneminen on pelkästään huutamista ja räyhäämistä?



t ap

hermot voi menettää niin kovin monella tavalla ;o) Joskus tulee huudettua ja räyhättyä, joskus taas vetäydyttyä " takavasemmalle" puhaltelemaan enimpiä höyryjä pois.



Mutta minä en ainakaan usko sellaisia ihmisiä olevankaan, joilla pinna ei palaisi koskaan - tavalla tai toisella.



t. 3

merkitys meneekö hermot :) Luonteeltani olen myös aina hymyilevä, iloinen, positiivinen, energinen ja ystävällinen.



Tottakai myös kiitos kuuluu miehelleni, jolle lapset ovat myös ykkös asia elämässä, joka huolehtii ja hoitaa muksuista, on muuten tällä hetkellä kaikkien 4 lapsen kanssa uimahallissa :) Mies myös tekee kotitöitä, etteivät ne yksistään kaadu mun päälle. Meillä käy myös parin viikon välein siivooja (kotitalousvähennyksen kun saa niin ei paljoo maksettavaa, suosittelen!!).



Lisäksi on ihanat lähellä asuvat miehen vanhemmat, jotka rakastavat lapsenlapsiaan yli kaiken ja ovat paljon mukana lasten elämässä. Kuten muukin suku ja lähipiiri.



Myös mulla on harrastuksia, ystäviä ja elämä on hyvin.



Olen onnellinen, enkä jaksa stressata jos lapselta kaatuu mehulasi maahaan ja lasi menee rikki ja maksoi 50e. Elämää se vain on :) Ihanaa elämää, kun on lapset ja talo täynnä elämää :)

Itte oon sallinu " huutamisen" , siis olen kovaääninen. Se on mun luontoni.



MUTTA tää on taiteenlaji! Jos huutaa liikaa, se menettää hohtonsa.



Maltti pitää säilyttää vaikka hermot menis. Yleensä ottaen mää otan tollaset tilanteet niin että se on aikuinen joka on menettäny tilanteen hallinnasta. Ihan yhtä paha lapselle on kaikki pöhkö aikuiselta: pihinä ja rähinä tai huuto. Tilanteet pitää aikuisen vaan hoitaa, lapsi on lapsi.



Mutta lapsellekin pitää selittää kun itse on väsynyt tai kipeä eikä jaksa TAI jopa pyytää anteeksi. Oma esimerkki on lapselle tärkeää. Jos lapsi haukkuu toista, pyydät lasta pyytämään anteeksi. Sama juttu kun sulla keittää yli ja loukkaat lasta: pyydätkö anteeksi?

Mutta jankkaamisesta menee. Eikö sinun lapsillasi ole omaa tahtoa? Eivätkö he ilmaise omia halujaan? Minun lapsillani on tahtoa ja haluja ja välillä kummallisiakin päähänpinttymiä. Kun sata kertaa perustelee, miksi jotakin ei voi tehdä niin tai näin, niin ainakin minulla menee hermo. Eikä hermon meneminen tarkoita, ettenkö edelleen kävisi samaa keskustelua uudestaan ja uudestaan. Lapseni vain on erimieltä kuin minä ja minun on sekin hyväksyttävä, mutta kotonamme säännöistä päätän minä ja mieheni. Lapsillani on oikeus kyseenalaistaa mielestään huonot päätökset. Siksi joskus joudumme pitkiin keskusteluihin ja selvityksiin.

Saakos kysyä, mitä ainetta käytät sädekehäsi kiillottamiseen???



8: Kyllä. Pyydän aina anteeksi lapseltani, jos olen menettänyt hermoni. Selitän myös syyn, mistä se johtui.

Minulla menee hermot, mutta onneksi olen äkkipikainen mutta yhtä pikaisesti leppyvä. En karju lapsille, tai saarnaa. Voin vihastua, ja tietävät sen, mutta selvitetään asia heti, ja back to normal.

niin paljon, sanottu toki on, että yleensä ei kenkien kanssa nukuta, mutta on uudet kesäkengät joiden kanssa ei olla vielä ulkona oltu.

Tietenkään kaupasta ei osteta lapsen haluamaa 87euron lelua jos mulla on taskussa vaan 5 euroa, millä käydään ostamassa kaupasta vaan kermaa ja rahkaa. Kaupassa ei kuitenkaan synny kohtausta, koska selitän lapselle, että meillä ei ole nyt niin paljoa rahaa mukana kuin mitä se lelu maksaa ja mehän tulimme kauppaan ostamaan ainoastaan sitä kermaa ja rahkaa ja nyt menemme kotiin tekemään sitä ihanaa vadelmarahkaa mitä aamulla halusit ja saat ottaa pakastimesta sen vadelmapurkin ja sekoittaa niitä kulhossa ja johan saa lapsen hyvälle tuulelle...

Vierailija:

Mutta jankkaamisesta menee. Eikö sinun lapsillasi ole omaa tahtoa? Eivätkö he ilmaise omia halujaan? Minun lapsillani on tahtoa ja haluja ja välillä kummallisiakin päähänpinttymiä. Kun sata kertaa perustelee, miksi jotakin ei voi tehdä niin tai näin, niin ainakin minulla menee hermo. Eikä hermon meneminen tarkoita, ettenkö edelleen kävisi samaa keskustelua uudestaan ja uudestaan. Lapseni vain on erimieltä kuin minä ja minun on sekin hyväksyttävä, mutta kotonamme säännöistä päätän minä ja mieheni. Lapsillani on oikeus kyseenalaistaa mielestään huonot päätökset. Siksi joskus joudumme pitkiin keskusteluihin ja selvityksiin.

Teettekö te miehenne kanssa lainkaan töitä? Vai miten teillä riittää aika neljälle laspselle, toisillenne, kotitöille, matkustelulle jne. Olen miettinyt, että elättekö perityllä omaisuudella, olette lottovoittajia tai miehesi töissä isin firmassa? Monesti menosi kuullostaa niin vieraantuneelta tavallisesta elämästä. Mutta varmasti teillä on kivaa ja ihanaa, eikä siinä ole mitään väärää.

neljän pienen kanssa uimahallissa. Mulla on ihan hyvä mies, muttei kyllä noin pätevä. Ja vauvauintia on harrastettu kyllä.

Lapseni haluavat kokeilla ihan kaikkea ja tutkia vieläkin enemmän. Pienelle on pakko selittää ne sata kertaa, ettei jotain voi tehdä, vaikka isommat tekevätkin. Siihen tahtoon ei auta lahjomiset yms. Lapsi on päättänyt tehdä jotain ja ehkä siinäkin minua eniten harmittaa (ja menee hermo), kun täytyy ottaa sadannen kerran vastaan se itkuraivari samasta pettymyksestä. En minä tästä lapselleni kuitenkaan vihainen ole.



Toinen esimerkki on kun halutaan uittaa tavaroita. Joka päivä tarvitsee kieltää, ettei mehulasiin laiteta ylimääräistä, tavallisia käyttöesineitä ei pestä lavuaarissa, kännykkää/kaukosäädintä tms. ei sovi laittaa pönttöön/mikroon/leivänpaahtimeen.

Tiedän erään äidin joka päätti ettei koskaan huuda tai hermostu lapsilleen. Hän onnistui siitä ja oli aina ylpeä siitä asiasta. Hän tuumasi että jos kaikessa ei ollut täydellinen niin ainakin siinä asiassa hän oli onnistunut.



No, lapset kasvoivat aikuiseksi, ja he kysyivät lopulta äidiltään että miksi et koskaan huutanut tai hermostunut? Miksi et opettanut meille että elämässä näkee sellaisia tunteitakin? He olivat törmänneet tähän vasta parisuhteessa ja kokivat sen kauheana ja suorastaan hajottavana jos joku hermostui tai korotti ääntään...



Äiti tietysti oli pahoillaan että asia jossa oli onnistunut ei ollutkaan onnistunut asia sittenkään...



Kyllä lapselle on ok hermostua ja huutaa jos se tapahtuu järkevyyden mitoissa ja halataan, sovitaan ja keskustellaan asian lopuksi.

että S80 on trolli ja haluaa vain provoilla, hänen viimesin viesti todistaa tämän.;) IHan uskomaton että ihmisillä on niin paljon ylimääräistä aikaa että kerkeää tällaselle palstalle ihan päivittäin tulla provosoimaan porukkaa ja trollia esittämään.=DDD



Hyvä S80, olet mainio!;)

kenen kotona ei koskaan riidelty/menetetty hermoja, ei huuudetta tai näytetty muutenkaan kielteisiä tunteita.. sitten hän tapasi sen oikean ja heillä on ollut todella vaikee juuri tämän syyn takis. nainen ei osaa elää normaalissa parisuhteessa missä myös tapellaan ja ollaan erimieltä asioista.

vuosien kuluessa nainen on harjoitellut asioita ja nykyjään jo osaa olla vaikka pientä erimiellisyyttä jonkun kanssa tuliskin.

S80:

Tietenkään kaupasta ei osteta lapsen haluamaa 87euron lelua jos mulla on taskussa vaan 5 euroa, millä käydään ostamassa kaupasta vaan kermaa ja rahkaa. Kaupassa ei kuitenkaan synny kohtausta, koska selitän lapselle, että meillä ei ole nyt niin paljoa rahaa mukana kuin mitä se lelu maksaa ja mehän tulimme kauppaan ostamaan ainoastaan sitä kermaa ja rahkaa ja nyt menemme kotiin tekemään sitä ihanaa vadelmarahkaa mitä aamulla halusit ja saat ottaa pakastimesta sen vadelmapurkin ja sekoittaa niitä kulhossa ja johan saa lapsen hyvälle tuulelle...

Itsekin selitän vastaavalla tavalla (kaupassa tätä ei ole kyllä sattunut, muualla kyllä), mutta mitäs sitten kun se lapsi _haluaa_ tehdä jotain ja vaikka kuinka yrität kiinnittää mielenkiinnon muualle tmv. niin se huuto tulee ja samoin rimpuilu. Ja believe me, olen kova selittämään ja sopimaan, koska sitä taktiikkaa minuunkin käytettiin. Suurimman osan ajasta toimii, mutta ei aina.

Ja kyllä, minulla menee hermot lapsiin joka päivä, etenkin siihen kun lapsi haluaa tehdä itse jotain, mutta vitkuttelee ja vetkuttelee vaikka mitä tekisi/jättäisi tekemättä, kunnes enää ei voida odottaa. Ja sitten taas huudetaan, kun ei saanut itse tehdä. Ja kun sama tapahtuu lukemattomia kertoja päivässä, niin kyllä jossain vaiheessa menee hermot.

ei hermostu koskaan.



Minulla menee hermot, joskus kohtuuttomastikin, mutta asia sitten käsitellään ja pyydetään anteeksi. Ja toivon, että lapset oppivat, että ihmiset ovat epätäydellisiä, mutta kelpaavat kuitenkin, ja että virheitä voi pyytää ja saada anteeksi.



Tietenkin minusta olisi kiva, jos kaikki tapahtuisi hienosti ja hallitusti, mutta en sittenkään usko, että se olisi paras mahdollinen juttu lapsille.