Muita jotka valvoo?

Ilma tuntuu loppuvan. En kestä tätä, tämä ahdistava tilanne on jatkunut jo niin kauan, eikä loppua näy. Tiedän että hyvää elämääkin voisi vielä olla tämän jälkeen, mutta miten jaksaa odottaa sitä? Kirjoittaminenkin on vaikeaa ja hidasta. Ei ole voimaa käsissä, henki salpaantuu. Tätä tämä on joka yö, päivällä työt ja lapset vievät ajoittain väkisin huomion muihin asioihin, onneksi, mutta yöt valvon. Unta tänä yönä taas neljä tuntia pienissä pätkissä, painajaisten keskellä. Ei olisi voimia käydä töissäkään, työ on todella rankkaa henkisesti sekin. Olo on turta,mutta päässä kauhea kaaos. Joskus toivon poispääsyä, sitten säikähdän ajatusta tai ahdistuneena tunnen huonoa omaatuntoa ajatuksista ja pelkään että oikeasti kuolen.

Minä vain työstressiin heräsin, tunnin verran olen tehnyt töitä.

ei siihen yksi aamuyö riittäisi. Tämä liittyy kuitenkin oikeusprosessiin, jotka aika kestää ja kestää eivätkä ikinä ole selviä. Olo on turvaton, tuntuu että tavallinen ihminen voi tässä maassa joutua vaille oikeusturvaa epäonnen ja muiden epärehellisyyden vuoksi. Rahahuoletkin painaa, kyseessä on useita kymmeniä tuhansia. Työhuolet painaa, oma henkinen terveys ei kestä. Tai olen kyllä huomannut että menen päivä kerrallaan eteenpäin, joka päivä nousen ylös, puen ja syötän lapset, huolehdin kouluun, yritän ulkoilla nuorempien kanssa jos olen siinä kunnossa että pääsen ulos, teen ruoan. Mutta en ole enää ihmisenä ehjä, tulevaisuus houkuttaa, mutta pelkään etten enää koskaan voi katsoa maailmaa ja ihmisiä positiivisesti, epäilen kaikkea ja kaikkia, olen arka ja panikoin mitättömistä asioista, ylireagoin. Lääkärissä käyminen ei tuonut apua.

Olen itse huomannut, että jo se, että saa puhua asiasta, auttaa jaksamaan. Sanoit, että hyvää elämää voisi olla tulevaisuudessa, miksi ei jo nyt? Voitko vain sulkea jonkun oven takanasi ja astua uusille urille?



Onko sinulla mitään tukiverkkoa, joka voisi auttaa? Vanhemmat, sisarukset, ystävät?

Et varmaan ehtinyt lukea edellistä viestiä. Asiat ovat sellaisia, että niitä ei voi vain unohtaa. Oikeusjuttu on ja pysyy, samoin työ. Omalle itselleni pitäisi tehdä enemmän, mutta niin hassulta kuin se kuulostaa, en voi. En voi kertoa syitä, koska pelkään tunnistamista. Olo on kuin hiirellä ansassa. Ystäviä on, mutta ei kukaan ymmärrä tätä tuskaa, he ovat itse mieleltään terveitä ja vahvoja eivätkä ole kokeneet samaa. Yai no, yksi ystävä on, jolla työn suhteen samanlainen tilanne ja hänen kanssaan näitä työasioita välillä mietitään. Hän on todella tdella ahdistunut myös, juttelusta on apua hetkellisesti, mutta ei se mitään muuta. Hänellä ei ole muita ongelmia, minusta tuntuu että itselläni on liikaa painolastia, yksikin asia riittäisi.

Siinäkin puhuttiin vielä isommista rahoista, sadoistatuhansista euroista. Ymmärrän siis hyvin, että huolet tuntuvat vuorta suuremmalta.



Jos tiedät olevasi oikessa, niin pidä sitä ajatusta valopilkkuna tunnelin päässä.



Näin ulkopuolisena tuntuu, että ongelman ytimenä on se, että pelkäät, että häviät oikeusjutun, miten selvitä taloudellisesti, jos käy huonosti. Minulle auttaa se, että sekalaisten huolien sijaan yritän saada ajatukset fokusoitua konkreettisempaan skenaarioon: Entä, jos ihan oikeasti käy huonosti? Selviätkö pankkilainalla? Voitko myydä asunnon ja muuttaa vuokralle? Saisitko sossusta apua? Ihminen voi " menettää kaiken" , mutta silti selvitä.

tähän jäi unet taas tältä yöltä. Miten sitä jaksaa vastata muista ihmisistä kun ei koskaan saa nukuttua. Yritän taas tänäänkin parantua, ulkoilla ja vetää ilmaa keuhkoihin, rentoutua. Soitan jollekin ystävälle, leikin lasten kanssa, suunnittelen viikon ruoat ja yritän selviytyä tänään kauppaan. Hoen mantraa, kyllä tästä selvitään, kyllä selviät itse, vaikka muuten asiat menisi miten. Yritän uskoa tähän, mutta pelkään tulevaa, etenkin ensi yötä, ja seuraavaa. Mutta nyt on aamu, koko päivä edessä ennen yötä. Toivotaan että saisin vastauksia edes joihinkin asioihin joita mielessäni tänä yönä pyörittelin.

Entä, jos rupeaisit kirjoittamaan asioita. Kirjoita vaikka Wordiin ihan kuin selittäisit asian minulle. Sanalliseen muotoon puettu ongelma näyttää ihan toiselta kuin pelkästään pään sisällä pyöritelty. Tallenna, jos siltä tuntuu, mutta voi olla ihan vapauttavaa antaa ajatusten tulla ulos ja sitten tuhota teksti.



Minunkin pitää tästä ryhtyä aamutoimiin. En valitettavasti voi muuta, kuin toivottaa jaksamista! Toivottavasti tästäkin oli edes hiukan apua.

En tiedä pelkäänkö enemmän häviämistä ja sitä että menetän ison summan rahaa, vai sitä kaikkea, mitä vämä vaikeudet tekevät. Inhoan, siis todella inhoan riitelyä. Vaikka koen olevani asiassa uhri ja syytön, minnulla n silti jatkuvasti huono omatunto siitä että olen tehnyt asiasta riidan. Jos vain kyse olisi pienemmistä summista. Ja tosiaan, monesti näyttää siltä että ihminen voi todella jäädä jonkin porsaanreiän takia vaille oikeutta. Sitäkin kyllä pelkään. Taloudellisesti en ole joutumassa vararikkoon, mutta menettäisin säästöni, joita olen vaalinut, kerännyt lasten ja perheen tulevaisuudelle. Jos lapseni sairastuisi antaisin kaikki rahat epäröimttä pois silmänräpäyksessä, mutta tässä tapauksessa tuntuu niin väärältä jos joudun itse maksumieheksi. Sen lisäksi joudun, varmaan jo parin kk sisällä, palaamaan täysipainoisest työhön, koska muuten ei rahat riitä. Olen ollut nyt hoitovapaalla 2kk ja yrittänyt sinnitellä.

toivotaan että työstressi helpottaa.

jos kerran olet oikeassa. Jos häviät, niin häviät porsaanreiän takia, et sen takia, että olisit väärässä.



Jos menetät rahaa, niin se on kuitenkin vain rahaa (helppo tietysti sanoa näin ulkopuolisena). Meilläkin säästöt menivät miehen jouduttua työttömäksi ja ryhdyttyä sen jälkeen opiskelemaan uutta alaa, mutta ei se lopulta maailmaa kaatanut. Nyt menee taas paremmin ja säästöjäkin on taas alkanut kertyä. Ihminen tulee loppujen lopuksi toimeen aika vähällä.



Saisitko lapset hoitoon vähäksi aikaa, että saisit vähän kerättyä voimia. Ottaisit päivän tai pari ihan vain omaa aikaa ja vaikka nukkuisit koko päivän ilman, että tarvitsee miettiä lasten tarpeita. Univaje saa kaiken näkymään vielä harmaammalta!

tässähän minullakin nämä aamuyön tunnit kuluivat. Minulla on tätä projektia kuukauden verran, sitten pitäisi taas vähän helpottaa.



Kevät tulee, yritetään kumpikin imeä auringonvalosta energiaa!

Tuntuu etten enää jaksa.

Saisit jotain apua. Sun psyyke menee tosi huonoon kuntoon tuosta valvomisesta, asiat tuntuvat vielä tuhat kertaa pahemmilta. Kokemusta on.

määräsikö hän nukahtamislääkettä? Jos ei, niin käy toisella lääkärillä juttelemassa, saat varmaan lähetteen mielenterveystomistoon ja sitä kautta jos sinule katsotaan aiheellsieksi, saat tuota ahdistusta lievittämään jotain ja sitten varmasti saat untakin.



Onko riitasi siksi painava että käyt sitä jonkun läheisesi kanssa oikeudessa?

mutta senkin hakeminen on vaikeaa. Jos huomenna lähden vaikka yksityiselle, pilaan miehen työpäivän, koska kukas muu lapsia katsoisi ellei mies. Lapsille pitäisi saada hoitaja, äitini on vielä työelämässä ja samoin anoppi. En tiedä toimiiko MLL täällä. Mutta sitten pelkään että romahdan, että lapseet otetaan pois tai että mies häpeää, enkä uskalla lähteä lääkäriin. Tiedän että oma rohkeus loppuu tähän ajatustasolle, niin monta kertaa olen netistä puhelinnumeroita hakenut ja kuitenkin asia on jäänyt. Kuulostaa kamalalta saamattomuudelta, mieskin sanoo että ota itseä niskasta kiinni äläkä ryve itsesäälissä. Voi kun tämä olisikin sitä, kun voisikin tehdä niin. Olen kerran sanonut miehelle että tarvitsen apua, en selviä yksin, mutta ei hän ymmärrä.

ja unilääkettä olisin varmasti saanut, mutta en uskalla niitä käyttää. Unilääkkeetkin tuovat vain tilapäisen avun.

Oikeanlainen lääkitys voisi ehkä auttaa, masennuslääkitys tai ahdistuslääkitys, mutta siitä ei silloin ollut puhetta. Kynnys lähteä asiasta apua hakemaan on nyt liian suuri.

on niin vaikea tilanne ja arka asia. Ja monimutkainen. Mutta sen lisäksi on muutkin asiat solmussa, työssä ja yksityiselämässä. On minulla hyvä perhe, lapset ovat kaikki kaikessa, mieskin hyvä ja olen vain tyytyväinen ettei hän ymmärrä tätä olotilaa, ettei itse tempaannu mukaan. Pelkään vaan sitä että äromahdus tulee, miten sitten pärjään lasten kanssa, ei kai heitä oteta pois?

ikävä kun olet ahdistunut. Uskallan kuitenkin sanoa, että lohduttaa valtavasti tietää että en ole ainoa, joku ainakin ymmärtää miltä tämä tuntuu.

19