Kumman ottaisit: kahdet kaksoset vai yhdet kolmoset tai neloset?
Itse ajattelen lastentekemistä, mutta suvussa on sekä kolmoset että kahdet kaksoset, nelosia ei sentään, mutta luomuja muut kuitenkin. Pelottaa jos tulisikin enemmän kuin yksi.
Kommentit (5)
on kaksoset (tyttö ja poika) ja 7v päästä kolmoset (kolme tyttöä). Täyskäsi! ;)
Itse(kin) otaisin mieluumin kahdet kaksoset.
Kaiken pystyisi kierrättämään mukavasti. Todennäköisesti syntyisivät terveempinä, ja saisivat lapsetkin kukin enemmän henkilökohtaista huomiota kuin neljä kerralla syntynyttä.
Mutta ajatusleikkihän tämä vain on. Olisi kyllä kiva saada joskus kaksoset.
Vaan taitaa olla myöhäistä edes enää yrittää.
Niin eihän niitä lapsia voi noin vain tilailla, mutta kyllä tällaiset ajatusleikit on ihan mielenkiintoisia.
Kaksosten etuina se, että todennäköisemmin syntyisivät isompina ja terveempinä ja kaksi lasta on kuitenkin vähemmän kuin kolme tai neljä (siis kerralla samanikäisiä). Toiset kaksoset olisi kiva saada sitten kun ensimmäiset jotain 10-vuotiaita.
Olisikin ihan kiva. Tulisi kaveri siinä samalla ja voisin olla kotona esikoisten mennessä kouluun. Kolme vauvaa/uhmista kerrallaan olisi jo liikaa.