Kitisevä 3-vuotias..

Milloin on väärät tumput kädessä ja milloin leipä on huonoa. Huoh... Huvittavinta on, ettei käsiä voisi pestä, kun vesi tekee kaiken likaiseksi. Just just...



Anna lapsen osallistua päätöksen tekoon oman ikätasonsa mukaan. Meillä kokataan yhdessä ja silloin myös ruokakin maistuu paremmin. Vaatteet voi valita yhdessä, jolloin päivä alkaa jo paremmin.



Motivoisiko Nanny911-tarrapalkintotaulu?



Nukkumaan menoon en osaa sanoa juuta enkä jaata. Meillä nukahti itsekseen vielä jouluun asti, mutta nyt on taas pitänyt mennä takaisin nukuttamiseen. Voisitko laittaa illalla aikaisemmin nukkumaan? Joskus kun elimistö käy liian ylikierroksilla, lapsi ei osaa enää nukahtaa. Klo 19-19.30 ei ole liian aikaisin lapselle, joka ei nuku päiväunia.



Voin lohduttaa, että vuoden päästä helpottaa! Kyse on iästä, ei sinusta.

3v poika jonka päivät menee ulistessa, valittaen ja ruikuttaen. Mikään ei ole hyvin. Mutta onneksi on hyviäkin hetkiä ja on aurinkoinen ihana poika.

Kamalat slaagit joka asiasta, äidin ruoka on pahaa, jugurttia vaan söisi. Onneksi saa hoidossa " hyvää" ruokaa. Kaiken huipuksi on alkanut pissatkin tulla housuun taas, kun hän on niin iso tyttö ja tietää milloin pitää mennä mut sit vetkuttaa viimeiseen saakka ja vahinkoja sattuu.



Sen olen todennut, että kiukkuaminen on omallani ainakin osittain huomion hakemista ja äidin/isän ikävää. Iltaisin tyttö ei paljon leiki veljen kanssa, vaan pyörii vanhempien ympärillä ja kiukkuaa. Toki luetaan, touhutaan ja sylitellään, mutta joskus kotihommatkin pitää tehdä ja niihin on helpoin tosiaan ottaa tuittu mukaan. Osaahan tuon ikäinen jo ihan hyvin tyhjentää tiskikonetta ja pilkkoa kurkkua salaattiin. Siitä neiti tykkää ja silloin ei tartte kiukutella.

Yritän antaa lapsen osallistua päätöksentekoon, mutta joissakin asioissa se ei vaan johda mihinkään esim. jos kysyn, että " mitä haluaisit syödä" niin aina saan vastaukseksi että makaronilaatikkoa... Ja kun sitten joskus teen sitä makaronilaatikkoa, niin ei se kelpaa kuitenkaan kun pitäis olla sitä Saarioista... (voi miksi ikinä piti sitä mennä antamaankaan :-D) Lapsi ei oikein tiedä mitä haluaa, koko ajan pitää just vaihtaa kenkiä ja vaatteita ja mun valinnat ei koskaan kelpaa eli parempi antaa vaan lapsen päättää, vaikka valitsisikin vaatteet, jotka ei äidin silmää miellytä ;-)



Joskus tulee sitten näitä uhmakohtauksia julkisilla paikoilla ja se on jotain niin hirveää, vaikka kuinka yritän rauhoitella itseäni ja lasta niin meinaa siinä itsekin hajota ja alkaa itkemään, kun lapsi kiljuu kurkku suorana ja ihmiset pällistelee ympärillä.



Helpommin tuo uhmaikäinen suostuu, jos isä pyytää, mutta jos minä teen jotain, niin se on melkein aina väärin. Koska lapsi on tainnut valitettavasti tajuta, että minä en häntä liikkeelle väkisin saa, kun en jaksa kantaa kiljuvaa lasta kauaa.. On niin kova sätkimään.



-AP

Älä kysy kolmivuotiaalta, mitä hän haluaisi syödä, vaan anna vaihtoehdot: Haluaisitko tänään syödä lihapullia vai kalaa? Jos kysyt vaan mitä hän haluaisi syödä, silloin sinun periaatteessa pitäisi tarjota juuri sitä, mitä hän keksii haluta, kun kerran kysyt. Anna lapselle sellaisia vaihtoehtoja, jotka pystyt ja haluat oikeasti toteuttaa. Näin lapsi saa valitsemisen ilon ja sinä tarjoat sellaista ruokaa, jota muutenkin aiot.



Noissa ruuissa kannattaa muutenkin käyttää mielikuvitusta, kolmivuotiaaseen uppoaa aika paljon paremmin Lumikin lihapullat kuin ihan tavalliset. Samoin väkerrän vihanneksista joskus kiusausannoksille naamoja ja leivälle myös, kun syömisen kanssa on tiukkaa. Jos lapsi on laihtunut merkittävästi, ei syö eikä nuku kunnolla niin silloin täytyy kyllä keinoja yrittää löytää, väsymyksen ja huonon syömisen kierre altistaa kaikenmaailman flunssapöpöillekin ja sitten vointi on entistä heikompi.

Toinenkin kieltäytyy, mutta hänen kommunikointinsa ei ole samanlaista vinkunaa. Siis mä oon korviani myöten täynnä sitä _ääntä_, mikä lapsesta lähtee. Tuntuu siltä, että jos hän normaalilla äänellä sanoisi samat haluan/enhalua-jutut, kestäisin sen paremmin. Mutta nimenomaan se ulina ja vikinä :(. Heti pöytään tullessa alkaa haluan/enhalua ja tietysti se vaihtelee sekunnin välein, mitä haluaa. Mä oon kylmästi tehnyt niin, että kysyn kerran (otatko voita puuroon), jos sanoo ei, niin en suostu enää sitä muuttamaan. Etenkin jos olen ehtinyt istua pöytään, niin totean vain, etten enää hypi eestaas. Jos vikinä pöydässä jatkuu, uhkailen ppöydästä poistamisella. Aika harvoin tulee kuitenkin poistettua, pitäisi varmaan tsempata tässä. Saattais olla, että muutaman kerran jälkeen vikinät vähenisi. Onneksi toinen on muuten vaan vastahankaan, ei sentään vingu.



Tsemppiä!

Hän sanoi, että heille on sama tuleeko lapsi sävysävyyn vaatteissa vai millaisissa. He kyllä ymmärtävät milloin on ollut " sellainen" aamu. :)



Ja tuosta kiukuttelusta: ota se hyvän kasvatuksen mittarina! Olet osoittanut lapselle olevasi turvallinen kasvattaja, jolle on turvallista ilmaista niitä negatiivisia tunteitaan. Olet siis luotettavampi kohde rajojen kokeilemiselle, kuin esim. se isä.

" Kiva" kuulla, että tätä tapahtuu muillakin. Joskus sitä tuntee itsensä niin surkeaksi, kun tuntuu ettei osaa tehdä mitään oikein ja mikään ei kelpaa. Esim. lapsella on tanssiharrastus kerran viikossa, josta hän pitää yli kaiken, mutta tuntuu rankalta sielläkin käyminen kun ensin tapellaan harrastukseen menemisestä ja tunnin jälkeen taas ei lähtisi millään pois. Välillä sitten kun hermot oikein kiristyy niin menen vaan autoon kököttämään ja odotan että mies tulee lapsen kanssa perässä...



Lapsi on päiväkodissa kuin eri ihminen, ei juuri koskaan tappele, kitise tai muutakaan. Kai ne tunteet pitää sitten kotona purkaa? Kyllä olisi helpompaa jos hän vaan huutaisi tai itkisi, se turhanpäiväinen ulina on se pahin hermojen kiristäjä kun mikään ei ole oikeasti hätänä, mutta pitää kuitenkin vinkua... Se ääni on niin raivostuttavaa kuunneltavaa kuten joku muukin mainitsi.. :-/



-AP