Pääseekö tästä syyllisyydestä koskaan eroon? Sattu taas niin perkuleesti.

Kiitos kaikille viesteistä. Nyt taidan koota itseni tästä hetkellisestä itsesäälikieriskelystä ja lähden hakemaan sitä maailman tärkeintä ihmistä kotiin. Tiedän olevani hyvä äiti, mutta silti edelleen välillä iskee epätoivo, jossa tänään olen aikani viettänyt.



Ylös, ulos ja lenkille. Illalla kerron miehelleni, että tänään taas tuntui näin pahalta, niin hän voi kanssa auttaa. Ens viikolla mennään muutenkin kasvatuneuvolaan niin siellä voisin taas kerran jutella tästä syyllisyydestä ja siitä, että miten siihen pitäisi suhtautua ja miten sitä pitäisi käsitellä.



Kiitos vielä kaikille, ap

taas altistaa uudelle sortumiselle eräänlaisessa "millään mitään väliä enää kuitenkaan"-hengessä.



Olet oikeassa siinä, että olet toiminut väärin. Voi olla, että joskus pystyt antamaan itsellesi anteeksi, mutta ehkä et. Lapsesi todennäköisesti antaa, vaikka ehkä joutuukin käsittelemään tunteitaan asian suhteen vielä muutamaan kertaan (esimerkiksi murrosiässä ja sitten omia lapsia saadessaan) ja voi olla sinulle hyvinkin vihainen silloin. Ja silloin sinun olisi hyvä olla tarpeeksi vahva ottamaan se viha vastaan ja kantamaan vastuu omista teoistasi. Se auttaisi tytärtäsi paljon.



Vaikka mennyttä ei voi muuttaa, voi vääriä tekoja hyvittää ja siihen sinulla on erinomainen mahdollisuus. lapsi tarvitsee tietyissä elämänvaiheissa tiettyjä kokemuksia. Jos ne jäävät saamatta tai ne ovat huonoja, ei kaikki kuitenkaan ole menetetty, vaan uusia mahdollisuuksia saada niitä kokemuksia tulee murrosiän loppuun saakka ja etenkin silloin murrosiässä. Voit myös lohduttautua sillä, että todennäköisesti aivan pahimmat vauriot kuitenkin vältettiin, koska ne syntyvät usein jo ennen kuin lapsi on parivuotias, noita hieman myöhempiä vaurioita on helpompi korjata.



Parhaiten hyvität tekosi olemalla nyt ja tästä eteenpäin vahva ja hyvä äiti tyttärellesi. Jotta pystyisit siihen, et voi jäädä piehtaroimaan syyllisyydessä.

Hienoa että olet päässyt päihteistä eroon.

Kun joskus kerrot asioista lapsellesi niin kerro että olit tuolloin sairas ja käytöksesi johtui siitä. Vaikka kertomasi asiat ovat silloin olleet lapselle todella ikäviä hän paremmin varmasti ymmärtää kun tietää että äiti ei tuolloin ollut oma itsensä.

mitä kauheaa olet tehnyt/jättänyt tekemättä?

sitten kun siihen ilmenee tarvetta.



Terapiahan ei tietysti ole mikään automaatti; on olemassa myös korjaamatonta vahinkoa.

Anna edes suuntaviivoja minkäkaltaisesta on kyse niin saamme sinut järkiisi ja pois syyllisyydestä. Se kun syö sinun tämän hetkistä energiaasi ja on pois lapselta

Jättänyt lapsen yksin asuntoon ja lukkiutunut tunneiksi pesuhuoneeseen. Antanut todella huonoa ruokaa jos ollenkaan joinain päivinä (onneksi lapsi sai kunnon ruokaa pph:lla). En leikkinyt tytön kanssa koskaan, en vienyt ulos. Kun pissasi sänkyyn en jaksanut vaihtaa kuiviin yms. Unohtanut hakea päivähoidosta yms. En edes pysty ajattelemaan kaikkea sitä pahaa jota lapseni on joutunut kohtaamaan. Elämäni pyöri vain itseni, eroni ja päihteiden ympärillä. Tilanne kärjistyi siihen, että jätin lapseni äidilleni enkä mennyt viikkoihin häntä tapaamaan.



Onneksi ne ajat ovat takana, mutta tuska ja syyllisyys on jäänyt.

Kannan minäkin syyllisyyttä monista asioista.



Mutta sinä tunnistat virheesi, ja osaat tukea lastasi, jos on tarvetta. Se on jo tosi paljon. Ja jos olet vielä sitten, kun lapsesi aikuisena käy läpi asioitaan, valmis kertomaan totuuden lapsellesi, ja ottamaan vastuun, voit antaa lapsellesi jotain todella arvokasta.



Minä olen kuullut, että murrosikä on tavallaan toinen 'varhaislapsuus' lapsen elämässä, jolloin on mahdollisuus paikata sitä, minkä mokasi aiemmin.



Mutta jos asiat tuntuvat oikeasti isoilta, niin ota vaikka yhteys perheneuvolaan, ja jutelkaa asiantuntijan kanssa, että miten lasta voisi parhaiten tukea. Luultavasti toisen kanssa puhuessa asia on paljon helpompi asettaa oikeisiin mittasuhteisiinsa.

on se äitiyden huonoin puoli. jatkuva syyllisyyden tunto jostain. ja sitten varsinkin jos siihen on aihetta, oli asia kuinka kaukan tahansa kaippa se äidin mieltä vainoaa. joskus kun lapsesi on aikuinen. kerro hänelle rehellisesti asiasta niin saat pyytää ja saat anteeksi häneltä

Se on parasta terapiaa, usko pois.



Mietipä niitä lapsia, joiden vanhemmat ovat käyttäytyneet kuin sinä aiemmin, mutta joilla ei vieläkään ole tällaisia "korjaavia kokemuksia".



Kun lapsesi on vanhempi, kerro hänelle huonosta vaiheesta ja pyydä anteeksi.

Tilinteolla tarkoitan sitä päivää kun lapseni kysyy jotain lapsuudestaan. Enne eroa eli enne sitä kun lapsi täytti 2 vuotta elimme mitä ihaninta elämää lapsen ehdoilla. Sitten alkoi alamäki ja vasta kun lapsi täytti 4 kaikki asiat olivat taas kunnossa. Perhetyölle, päihdetyöntekijöille, terapeuteille, päiväkodin tädeille ja kaikille meitä auttaneille kuuluu iso kiitos että olemme nyt näin hyvissä kantimissa.



Silti tasasin väliajoin iskee hirveä suru lapsen puolesta ja siitä, että en ole esimerkiksi nähnyt kun hän hiihtää, pyöräilee ensimmäisen kerran.

Mutta onneksi asianne ovat nyt paremmin. Ei siinä muu auta, kuin kertoa aikanaan totuus lapselle. Ei minusta lasta nyt kannata rasittaa liialla anteeksipyytelyllä ja hyvittelyllä, mutta sitten kun on isompi. Ei varmasti heti ymmärrä sinua, ja voi tulla rankkojakin vihan tunteita, mutta siinä on sinulla tilaisuus paikata virheitäsi, kun jaksat kestää kaikki ne tunteet, mitä siitä seuraa.



Veikko Hurstin poika jossain keskusteluohjelmassa kertoi, että häntä vaivasi se, että vaikka isä onnistui kääntämään elämänsä tosi hienosti ympäri, ja oli vanhoilla päivillään todella arvostettu hyväntekijä, hän ei koskaan kyennyt käsittelemään sitä pahaa, mitä oli kotipiirissä tehnyt ennen uskoontuloaan. Poika olisi tarvinnut rehellistä asioiden käsittelyä.

se, että ruoskit ja piehtaroit itsesäälissä,

vai se, että kohtaat asiat pystypäin ja siirryt eteenpäin?

vuotta olivat huonot väkivaltaisen avioliittoni vuoksi. Jälkeen päin olen syyttänyt itseäni, etten lähtenyt siitä vaan altistin lapseni kaikille pahalle. En osaa vieläkään sanoa, millaiset jäljet se häneen jätti. Hän on nyt 14-vuotias.



Yritän armahtaa itseni sillä, että elämä on joskus tällaista. Kaikki eivät synny kultalusikka suussa, eikä sillä aina voi mitään.

On erittäin tärkeää, että pystyt pitämään itsesi irti päihteistä jatkossa. Syyllisyydessä piehtaroimisessa piilee retkahtamisen vaara. Pidä se kirkkaasti mielessäsi. Että apu ahdistukseen ei missään nimessä saa tulla pullosta, tai mikä päihteesi sitten olikaan.



Siitä on olemassa ihan tutkimustietoa, että varhaisempia kiintymyssuhteen ongelmia voidaan hyvin korjata myöhemmällä iällä, ikään kuin "paikata" sitä mikä joskus puuttui.



Ole kiltti itsellesi ja lapsellesi, ja varaa keskusteluaika perheneuvolasta. Tai jos vähänkään tuntuu siltä, niin mene juttelemaan päihdepuolelle, esim. poliklinikalta varaat keskusteluajan.