Villi tyttö, huonot kasvattajat(?), apuja?

Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen, jossa lto halusi vaihtaa alaa, yhtenä syynä mm. ' nykyajan lasten käytösongelmat' tms.



Meidän vajaa 4v tyttö on aloittamassa hoidon kesän alla. On ollut kotihoidossa tähän asti, satunnaisia hoitokertoja mummolassa lukuunottamatta. Tyttö on todella kovapäinen, siis todella. Ollut sitä oikeastaan vauvasta asti, siis heti kun oppi tahtoa ilmaisemaan, teki sen voimalla. On myös todella villi, emmekä me vanhempina ole onnistuneet kasvatustehtävässä. Emme esim. kaupassa onnistu pitämään tyttöä aisoissa, vaan tyttö tekee melkeimpä mitä mieleen tulee. Meillä on 1-vuotiaat kaksoset, joten on joskus ihan käytännön syistä hankalaa kekittyä vain isosiskoon. Lahjomislinjalle ei sentään olla lähdetty, mutta ääntä joudutaan usein korottamaan ja kiristämään tyttöä, esim. ei lähdetä tänään pulkkamäkeen jos et lopeta maitopurkkien nostamista kärryyn tms. Kuitenkin kun tyttö on motivoitunut käyttäytymään, hän myös sen tekee. Usein tyttö turhautuessaan aloittaa riehumisen, ja siihen olemme tietysti me osasyynä. Mutta emme esim. kauppareissuilla tietenkään pysty tarjoamaan tytölle koko ajan mielenkiintoisia virikkeitä, kyllä sen aikaa pitäisi jaksaa olla. Onneksi kaksoset ovat aivan eri maata, tähän ikään mennessä tyttö oli jo osoittanut luonteensa, joten kaksosten kohdalla kai on vielä toivoa ;-) (tämä oli siis huumoria)



Pointti oli että nyt tyttö on lähdössä päiväkotiin ja pelottaa miten hän siellä pärjää ja miten häntä kestetään. Oikeastaan tämä huoli saattaa olla turhakin, koska käymme kerhoissa ja jumpassa, missä tytöllä kyllä yleensä sujuu todella hyvin, siis ei riehaannu (paitsi joskus siinä vaiheessa kun huomaa että esim. jumppa loppuu ja pettyy sen vuoksi). Kuitenkin päiväkodista tulee jossain vaiheessa tavallinen ja (toivottavasti) turvallinen paikka, jolloin varmasti villiys ja omapäisyys nostaa päätään. Mitä voisimme tytön eteen tehdä, jotta pärjäisi päiväkodissa ja elämässä yleensä? Miten opettaa turhautumisen ja pettymyksen sietoa (muuten kuin selittämällä asioita)? Miten vähentää kovaakin kovempaa omaa tahtoa?



Tytössä on paljon paljon hyvääkin, esim. rakastaa paljon veljiään, halii ja pussaa, on innostunut touhuamaan kaikenlaista yhteistä juttua, askartelee, laulaa ja kuuntelee musiikkia, pelaa jalkapalloa isänsä kanssa, ukkinsa kanssa retkeilee. Ymmärtää myös mielestäni hyvin tunteita, on empatiakykyinen ja tietää mikä on väärin ja oikein. Mielikuvitus on myös mieletön ja on monella tapaa lahjakas. Pelottaa että me vanhemmat olemme pilanneet hyvän ihmisenalun, koska emme osaa vahvistaa näitä hyviä juttuja ja etenkään ' heikentää' huonoja.



Sori pitkä ja sekava teksti!