Lue keskustelun säännöt.
Ilkeilevä esimies
25.11.2008 |
Olen vastikään aloittanut uudessa työpaikassa, pieni myymälä, jossa myymälähoitajan lisäksi on kolme meitä osa-aikaisia työntekijöitä.
Ensimmäiset pari viikkoa tein vain muutamaa tuntia illassa, mutta nyt ihan kuutta tuntia ja ongelmana on tuo myymälänhoitaja, joka on aivan kamala!
Tyypillä on varmasti stressiä juuri avatusta liikkeestä jne, mutta tapa, jolla hän sitä meihin osa-aikaisiin purkaa on aivan asiatonta. Jatkuvaa sättimistä, ja pahimmillaan asiakkaiden kuullen, tiuskimista ja kritiikkiä.
Ja pahinta on, että itse yrittää parhaansa, tekee töitä oikeasti tauotta, edes wc:ssä ei ole mahdollista käydä, kun liikkeessä voi olla yksin useita tunteja.
Muutenkin olen ihan lopussa jo nyt, laitunut useamman kilon, sillä en ehdi/pysty syömään, öisin en saa unta, sillä mietin vain ahdistavaa seuraavaa työpäivää ja lapsia näen vain muutaman tunnin vuorokaudessa.
Tunnen itseni niin tyhmäksi ja osaamattomaksi tunariksi. Mitään kunnon ohjausta en töihin ehtinyt saada, vain jouduin opettelemaan kaiken vaudissa. Ja nyt jos kysyn jotain, mitä en tiedä, tuo myymälänhoitaja hyppää silmille!
Ja jos en kysy, se se vasta kauheaa on, kun teenkin väärin.
Miten tästä selviää? Olen jo muutenkin ihan lopussa vaikean syksyn jälkeen, eikä tämä tunnu ikinä helpottavan :(
Kommentit (4)
ja ihan rehellisesti kerrot hänen käytöksestään ja omista fiiliksistäs.
eihän tollanen voi jatkua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka parhaansa kuinka yrittää, niin piru vie mikään ei tunnu riittävän. Vähän vihjailivat muihin hommiin hakeutumistakin, mutta en nyt suostu antaa periksi! En piru vie!
Mulla oli sama kuin sulla, että aloittaessani kysyin perehdytyksistä - niihin ei ollut aikaa. Sitten ihmetellään, kun kyselen ja ihmettelen ja itsellekin tulee sellainen olo, että olisi täysin uuno. Sitten otin sen asenteen, että se mikä ei tapa se vahvistaa ja arvaapas mitä! Nahkani on nyt niin paksu, etten eilisistä vihjailuista huolimatta ole luikkimassa mihinkään häntä koipien välissä. Hymyillä jaksan vaikka viimeiseen hengen vetoon! Ja oikeastaan minulla on sellainen taistelutahto, ettei paremmasta väliä!
"And we can build this dream together, stand this storm forever, nothing's gonna stop us now!"
Juu, olen kokoajan etsimässä jotain muuta. Tuntuu vain niin mahdottomalle löytää mitään, ennen tuota paikkaa olin 4 kk työttömänä.
Olen ihan kunnolla kouluttautunut, opistotasoa ja artesaanikin, mutta nyt on itsetunto ja kaikki reippaus ihan hukassa.
Olo on niin nujerrettu, sillä tunnen itseni todella huonoksi, kun en pärjää edes tuolla.
Jos 4 kk:den karenssi ei olisi este, olisin jo eilen lähtenyt lätkimään, vaikka se jättäisi tuon esimiehen pahaan pulaan. Olen siellä ainoa, joka hallitsee erään liikkeen tarjoaman palvelun, ja siksi tuo esimies alunperin lähes väkisin repi minut sinne töihin. Ensin olin jo kieltäytynytkin siitä työstä, mutta pakko oli suostua, sillä ei työpaikkoja puissa kasva ja sain tuon lähes tarjottimella.
Mutta tuo esimiehen vaikea luonne, ja uskon, että tuo on luonne kysymys, sillä teen työni hyvin ja hyvällä asenteella, ehkä liiankin. Pitäisi ottaa varmaan kevyemmin, ja säästää vähän itseään.
Kokemuksen mukaan hankalat ihmiset eivät juuri muutu