En ymmärrä kun jotkut nukutta vielä kolme-neljävuotiaita!
Meillä esikoinen sai sellaista luxushoivaa, että nukutettiin varmaan 1,5-vuotiaaksi. Kaksi seuraavaa on oppineet ihan itse nukahtamaan ja kyllä on helppoa kaikille. Kahdeksalta on kämppä hiljaisena ja vanhemmilla omaa aikaa. Ja pihalla kuunnellaan kuinka naapurit on nukuttaneet lapsia yhteensä yli 3 tuntia. Järki käteen ihmiset!
Kommentit (16)
Hammaspesu, pisu ja iltasatu. Lopuksi iltarukous ja hiljaisuus.
Vieressä en kyllä vahtais nukahtamiseen asti, mutta näin meillä kyllä aiotaan jatkaa niin pitkään kun lapset ja aikuiset haluaa.
Sun logiikalla varmaan vielä nukutan 5-vuotiastakin, jonkun toisen mielestä nukutan 1-vuotiasta. Opettelepa näkemään muitakin värejä kuin musta ja valkoinen.
Asia ei ole meille mikään ongelma vaikka nukutamme 2,5v ja 4,5v lapst (menevät samaan aikaan nukkumaan). Kaikki ovat tyytyväisiä ja nukahtamishetki on rauhallinen. Eipä tarvitse valittaa kuinka samassa huoneessa nukkuvat sisarukset vain riehuvat keskenään eikä heitä saa rauhoittumaan. Tätäkin kuulee usein.
Toiset ovat katsos sellaisia vastasyntyneestä asti. Ja vastasyntynyttä on paha unikouluttaa.
Nukuttaminen voi kestää 5 min, 3 tuntia tai jonkin muun ajan.
Minusta on ihana nukuttaa nelivuotiaani! Luetaan yhdessä, sitten lapsi hiljenee ja nukahtaa. Kyllä hän oppii itsekin nukahtamaan, kokemuksesta tiedän.
Mutta en ymmärrä että yksin nukkuvaa 4 v. ei saada nukahtamaan ilman läsnäoloa. Kyllä meilläkin satu luetaan, sen jälkeen halit ja pusut, sitten nukahtavat. ap
Vierailija:
Mutta en ymmärrä että yksin nukkuvaa 4 v. ei saada nukahtamaan ilman läsnäoloa. Kyllä meilläkin satu luetaan, sen jälkeen halit ja pusut, sitten nukahtavat. ap
Lapset on aina viety omaan sänkyyn nukahtamaan.
Kaikki lapset ovat nukahtaneet vaunuihinkin nukuttamatta, kun ovat nukahtaneet vauvana jos siinä vaiheessa kun on puettu ulkovaatteet päälle.
Jos kerran teillä on sinua miellyttävät rutiinit niin anna toki toisten pitää omansa.
Itse en voisi kuvitellakaan, etten nukuttaisi omaa lastani. Paijaan ihan uneen saakka.
meidät nukkumaan vielä ala-asteelakin ja se oli ihanaa! Se yksi ihana lapsuusmuisto, että ensin luki sadun ja sitten sivelteli ja silitteli.
Olohuoneessa luetaan iltasatu, sitten viedään repparissa sänkyyn, halataan, jutellaan, silitykset ja hyvän yön toivotukset.
Valot pois, ovi raolleen ja lapset jäävät nukahtamaan itsekseen. Näin on tehty jo piiiitkään.
Tietysti eri asia on, jos lapsi on sairas tai häntä pelottaa. Silloin voin mennä viereen pötköttelemään ja silittelemään.
Joka iltainen isojen lasten paapominen uneen asti on minusta liikaa. Mutta kukin tyylillään.
iltarutiineihin kuuluu se että lasten vieressä pötkötellään/pidetään kädestä kiinni kunnes lapset nukahtaa =)
Vierailija:
Ja seiska jatkaa. Meillä on lapsien siunaantuessa luotu iltarutiinit jotka toistuu ja toistuu.
Lapset on aina viety omaan sänkyyn nukahtamaan.Kaikki lapset ovat nukahtaneet vaunuihinkin nukuttamatta, kun ovat nukahtaneet vauvana jos siinä vaiheessa kun on puettu ulkovaatteet päälle.
Mä laitan mielestäni sen silloin nukkumaan.
Nukuttamine, se että istuu vierellä niin kauan kun lapsi nukahtaa, on munkin mielestä vähän outoa.
Mä olen kaverin olohuoneessa istunut yksin puoltoistatuntia, kun hän nukutti 4-vuotiasta tytärtään. Mut oli kutsuttu sinne kylään ja sitten jätettiin yksin istumaan. Tökeröä, meinasin lähteä menemään mutta jäin kuiteskin.
nukkuu päiväunensa vielä pihalla. Vaunuissa tai pulkassa, on aika hauskan näköistä kun muksu ei oikein kunnolla enää mahdu makaamaan kummassakaan.