Meillä ei ole lapsiperheen oikeasta vaikeasta elämästä tietoakaan.

Tarkoitan sitä, että meillä on tosi vahva tukiverkosto. Lapset on 1-2 krt kuussa mummolla yökylässä. Ei siksi, että menisimme minnekään, vaan koska he haluavat. Olen siis kotona ja katselen yleensä telkkua tai lueskelen. Ja nukun yöni pomppimatta, huonosti kylläkin. Saamme lapset aina hoitoon, jos tarve vaatii. Halusinpa sitten kauppaan, kampaajalle tai kirjastoon yksin. Käyn kyllä kaupassa ja kirjastossa lastenkin kanssa, mutta joskus yksinkin. Jos tulee äkkilähtö lääkärin itsellä, saan silloinkin lapset hoitoon.



Joskus tunnen kuitenkin itseni väsyneeksi ja häpeän sitä, koska tiedän että on paljon perheitä jotka eivät olosuhteiden pakosta saa lapsiaan hoitoon. Tunnen siis syyllisyyttä siitä, että meillä on asiat niin hyvin enkä kehtaa sitä ääneen sanoa ystäväpiirissäni. Tiedän, että minua moitittaisiin siitä, että " pukkaan" lapsia hoitoon enkä itse " halua" niitä hoitaa. Vaikka pääasiassa hoidankin...