Lapset ja raha. Mitä pahaa on siinä, että lapsi saa kalliita tavaroita?
Tällä kertaa tuon yhden elitistikauhisteluketjun innoittamana, mutta useinkin täällä vastaavia kauhisteluketjuja lukiessa asiaa miettineenä. Miksi on paha, jos lapsella on kalliita tavaroita? Jos siis oletetaan, että vanhemmat eivät aja itseään vararikkoon jonkun kilpavarustelun takia, niin mitä pahaa on siinä, että alakoululaisella on kallis kännykkä, teinitytöllä Burberryn farkut ja lukiolaisella kallein mahdollinen läppäri? Miten se lapsi menee siitä pilalle, jos saa kalliita tavaroita? Mitä eroa lopulta on siinä, onko farkut ostettu Robinhoodista vai ovatko ne Burberrya? Rahaa on mennyt eri määrä, mutta lapsella on housut jalassa, mikä on aina positiivista. Täällä kuitenkin tuntuu olevan aika vahva yksimielisyys, että kalliit tavarat ja harrastukset ovat lapselle pahaksi. Miksi?
Olessani lapsi minulla ja lähes kaikilla koulukavereillani oli kalliita merkkitavaroita, kalliita harrastuksia ja asuimme kalliissa asunnoissa. Vastoin AV:n käsityksiä meistä ei tullut surkimuksia, jotka eivät osaisi tehdä työtä, emme ole ajaneet omaa talouttamme aikuisina vararikkoon, emmekä olleet mitenkään lähtökohtaisesti sen onnettomampia kuin muutkaan. Loppujen lopuksi edes sillä, miten meitä kasvatettiin ei näin jälkikäteen ole ollut merkittävää vaikutusta ainakaan ulkoiseen elämäämme. Luokkakavereissani oli tiukasti kurissa pidettyjä, täysin pilalle hemmoteltuja ja sitten niitä, jotka saivat kaiken mitä halusivat, mutta joille oli myös tiukat vaatimukset. Lähes kaikkia vanhemmat tukivat vahvasti taloudellisesti myös opiskeluaikoina.
Ja ei, suurin osa meistä ei ole luusereita. Jotkut ovat kompuroineet vähän enemmän (kuten minä ja se ei johtunut ainakaan hemmottelusta), mutta suurin osa on pärjännyt erinomaisesti heti kättelyssä. Kaikille oli selvää jo koulussa, että jos elintasonsa aikoo pitää, niin sen eteen on tehtävä töitä. Suurimmalla osalla on yliopistotutkinto, hyvät työpaikat ja ainakin kohtuulliset tulot. Toki mukaan mahtuu myös vaihtoehtoisemman elämäntavan valinneita, mutta eipä siinäkään mitään pahaa ole. Tuskin olemme myöskään erityisen paljon onnettomampia kuin köyhemmissä oloissa kasvaneet, voi olla jopa päinvastoin.
Omat elämänvalintani ovat johtaneet siihen, että omat lapseni eivät käy eliittikouluja, emme asu erityisen kalliilla alueella ja käytämme lapsiimme vähemmän rahaa kuin mitä esimerkiksi minuun käytettiin. En silti näe tarpeelliseksi ihan vain periaatteen vuoksi pitää lasteni elintasoa erityisen minimaalisena, enkä usko, että siitä olisi edes mitään käytännön hyötyä. Lapset oppivat ennen kaikkea esimerkistä ja täyttävät aika pitkälle vanhempiensa odotukset. Minä en näe tarkoituksenmukaiseksi painottaa lapsilleni, että mahdollisimman vähällä pitäisi tulla toimeen, vaan opettaa heille, että talous pysyy tasapainossa, kunhan menot ja tulot sopivat toisiinsa. Talousongelmat voi sitten ratkaista lisäämällä tuloja tai vähentämällä menoja. Jos he tulevaisuudessa haluavat valita matalat tulot ja manot (ja saada sitten vastineeksi esim. paljon vapaa-aikaa) se on heidän valintansa, mutta yhtä hyvin he voivat valita, että haluavat korkeat tulot ja korkean elintason, eikä siinä ole mitään pahaa.
Kommentit (67)
Haluan kasvattaa lapsistani vähään tyytyväisiä, haluan opettaa heille että vähälläkin voi tulla toimeen. Haluan opettaa heidät arvostamaan jotain muuta kuin mammonaa ja materiaa.
vain kurjuudesta tai keskinkertaisuudesta, mutta ei siitä, minkälaista on varakkaampien elämä. Jippa jee.
Ainakin oma mielipiteeni on, että saa olla kännykkä alakoululaisella, ja teinillä merkkifarkut ja läppäriä isommalla, JOS NIITÄ TARVITAAN.
Ja sit jos on varaa, niin miksei voi sitten ostaa niin kallista kun sielu halajaa.
Mutta sitä en ymmärrä, että alle kouluikäiselle, tai eka-toka-luokkalaiselle laitetaan OMAAN huoneeseen kaikki telkut ja pelit ja vehkeet viimeisen päälle. Eihän se ole oikein, ei voi vahtia ja tosi väärin minusta, vääränlaista kasvatusta altistaa noille laitteille ja sit vielä jos lähtee oikeasti kilpavarustelemaan toisten vanhempien kanssa että ku Pekalla on se ja se, ja puol vuotta uudempi niin munkin pitää saada (vaikka vanhakin toimii) ja et ku Kallella on 24-tuumainen tv niin mun pitää saada vähintään 32-tuumainen! Jne. Jne. Siis alakoululaiselle tai alaikäiselle ylipäänsä tota, ei ei! Missä menee sitten raja, se jääköön nyt itsekunkin arvosteltavaksi. Mut siinä on vissi ero, jos hankitaan tarpeeseen, olkoon sitten kallista, kuin et turhan takia varustellaan, et pysyis kaverien suosiossa tai olisi kaikista hienoimmat näyttää... tms.. se se on materialistista ja ihan vääriä arvoja!
Mutta muistan opiskeluajoiltani tällaisen esimerkkitapauksen: Tyttö oli aivan kamalan järkyttynyt, suorastaan lamaantunut taloudellisesta tilanteestaan joka oli ihan siedettävissä, joskaan ei hyvä. Tyttö itki minulle, että " en ole tottunut tällaiseen. Kotona meillä oli aina kahta eri makkaraa ja juustoa voileivän päälle, nyt on jääkaapissa pelkkää juustoa!!"
Minä kun olin tottunut siihen, että pöydät ei notku herkkuja, ei ole maksullisia elokuvakanavia ja jokauisia kampaajakäyntejä ja ravintolaaamiaisia ollut lapsuudessakaan, en kokenut noiden puuttumista järkyttävänä asiana opisikeluaikanakaan.
Eihän siinä olisikaan mitään pahaa, jos toisilla on jalassa marketista 15 eurolla ostetut housut ja toisella stockalta 150 eurolla ostetut, jos kukaan ei välittäisi muusta kuin siitä, että lapsella on housut jalassa. Ikävä kyllä näillä elitistiperheissä kasvaneilla lapsilla on usein hyvinkin selkeä (vanhemmilta opittu?) käsitys siitä, että ne marketin housut on huonommat. Markettihousuiset lapset tulevat kiusatuksi ja syrjityksi ja niillä Burberryn housuilla leuhkitaan. Ja kyse ei ole näillä lapsilla mistään laatutietoisuudesta vaatteiden kestävyyden tms. käyttöominaisuuksien suhteen, vaan nimenomaan MERKKItietoisuudesta, ja siitä " paremmuudesta" minkä he ovat oppineet liittämään johonkin, mikä maksaa paljon.
Jos tennistunnille ei voi mennä ilman adidaksen viimeisintä huutoa olevia tossuja ja sen oman huoneen telkun pitää olla 36 tuumainen taulutelkkari, ihan vaan siksi, että se on " hienompaa" , niin se on vialla.
Sinänsä lasta ei pilaa se, kuinka paljon hänen tavaransa ovat maksaneet, vaan se, että hänelle opetetaan sen olevan merkityksellistä, kuinka paljon tavarat maksavat!
taulu-tv:llä noin kasvatuksellisesta näkökulmasta.
Vierailija:
Ainakin oma mielipiteeni on, että saa olla kännykkä alakoululaisella, ja teinillä merkkifarkut ja läppäriä isommalla, JOS NIITÄ TARVITAAN.
Ja sit jos on varaa, niin miksei voi sitten ostaa niin kallista kun sielu halajaa.Mutta sitä en ymmärrä, että alle kouluikäiselle, tai eka-toka-luokkalaiselle laitetaan OMAAN huoneeseen kaikki telkut ja pelit ja vehkeet viimeisen päälle. Eihän se ole oikein, ei voi vahtia ja tosi väärin minusta, vääränlaista kasvatusta altistaa noille laitteille ja sit vielä jos lähtee oikeasti kilpavarustelemaan toisten vanhempien kanssa että ku Pekalla on se ja se, ja puol vuotta uudempi niin munkin pitää saada (vaikka vanhakin toimii) ja et ku Kallella on 24-tuumainen tv niin mun pitää saada vähintään 32-tuumainen! Jne. Jne. Siis alakoululaiselle tai alaikäiselle ylipäänsä tota, ei ei! Missä menee sitten raja, se jääköön nyt itsekunkin arvosteltavaksi. Mut siinä on vissi ero, jos hankitaan tarpeeseen, olkoon sitten kallista, kuin et turhan takia varustellaan, et pysyis kaverien suosiossa tai olisi kaikista hienoimmat näyttää... tms.. se se on materialistista ja ihan vääriä arvoja!
vouhottaa joidenkin satojen eurojen merkkilaukkujen perään samaan aikaan kun tavalliset kansaneläkeläiset seisovat leipäjonossa. Eriarvoistuminen ja tuloerojen jyrkentyminen monia riepoo.
Arvostan elämää ja pyrin elämään sen mukaan, sekä kasvattamaan lapseni kunnioittamaan saamaansa.
Me täällä pohjoisessa olemme hyvin, hyvin etuoikeutettuja saamaan kaikkea materiaa. Surullisen usein se materiamme tulee jostain kehitysmaasta muiden ihmisten kustannuksella.
varusteltu jääkaappi kuin tuossa kasin kuvaamassa esimerkkitapauksessa. Opiskeluaikana elin pelkällä opintotuella ja asumistuella (oli siihen aikaan mahdollista) ilman vanhempien taloudellista tukea. Kestin aivan hyvin sen tilanteen, että jääkaapissa oli monesti vain pelkkä valo tai halvinta ranskanleipää. Vanhempien luona käydessäni osasin kyllä sitten arvostaa pöydän antimia eri tavalla kuin ennen. Ei yltäkylläisyys automaattisesti johda siihen, että rankempina aikoina menee ihan pois tolaltaan.
että ne ovat kalliita tai viestivät varakkuudesta. Mutta jos rahalla saa selvästi laatua, kestävyyttä tai muuta, en epäröi hetkeäkään ostaa kalleintakaan mahdollista asiaa. Mutta en vain näyttämisen tai hinnan vuoksi. Nämä nyt ovat näitä arvokysymyksiä, kukin tavallaan.
Sitä en ymmärrä, että lapsista tarkoituksella kasvatetaan vähään tyytyviä luusereita.
Ei tietenkään aina, poikkeuksia on molempiin suuntiin, mutta selvää on, että se markkinoiden halvin vaihtoehto ei voi olla kestävimmin tuotettu ja parhaiten kulutusta kestävä. Samalla tavalla kuin lähituottajan luomuruoka ei ole ruokakaupassa se halvin vaihtoehto.
Vierailija:
Arvostan elämää ja pyrin elämään sen mukaan, sekä kasvattamaan lapseni kunnioittamaan saamaansa.Me täällä pohjoisessa olemme hyvin, hyvin etuoikeutettuja saamaan kaikkea materiaa. Surullisen usein se materiamme tulee jostain kehitysmaasta muiden ihmisten kustannuksella.
Vierailija:
vouhottaa joidenkin satojen eurojen merkkilaukkujen perään samaan aikaan kun tavalliset kansaneläkeläiset seisovat leipäjonossa. Eriarvoistuminen ja tuloerojen jyrkentyminen monia riepoo.
tukea ja tuloja muillekin.
eli tarpeeseen. Mutta siinä on, että niitä tavaroita ja vaatteita ostellaan vaan sen vuoksi että rahaa sattuu olemaan. Kasvatetaan näitä ökytuhlaajia, kerskakuluttajia.
Sitten toinen juttu on etten yhtään ymmärrä tuota että jollain ekaluokkalaisellsa on OMASSA HUONEESSAAN telkkarit ja systeemit. Eli paikassa missä ovat valvovan silmän ulottumattomissa. Äkkiäkös ne säännöt ja määräykset oppii kiertämään.
Ja kolmas; en ikimaailmassa haluaisi lapsistani kasvavan sellaisia joille kelpaa vain paras, ja jotka arvottavat muut ihmiset tavaroiden ja varallisuuden mukaan.
Fletch:
Ei tietenkään aina, poikkeuksia on molempiin suuntiin, mutta selvää on, että se markkinoiden halvin vaihtoehto ei voi olla kestävimmin tuotettu ja parhaiten kulutusta kestävä. Samalla tavalla kuin lähituottajan luomuruoka ei ole ruokakaupassa se halvin vaihtoehto.Vierailija:
Arvostan elämää ja pyrin elämään sen mukaan, sekä kasvattamaan lapseni kunnioittamaan saamaansa.Me täällä pohjoisessa olemme hyvin, hyvin etuoikeutettuja saamaan kaikkea materiaa. Surullisen usein se materiamme tulee jostain kehitysmaasta muiden ihmisten kustannuksella.
Totta, että kallis on usein laadukkaampaa. Kyllä meilläkin on kallista tavaraa. (Monesti sanotaan, että köyhällä ei ole vara ostaa halpaa..)
Tärkeintä ja pääpointti tässä koko jutussa on mielestäni kuitenkin se ASENNEkasvatus. Kallis tavara on ok, jos tavara on tarpeellinen ja tärkeä. On vain hyvä, että ostetaan laadukasta, mikä usein on kalliimpaakin. En kuitenkaan ymmärrä, miten ekaluokkalaiselle voisi olla niin tärkeää joku televisio omassa huoneessa tai kolmaskymmenes saman sarjan lelu jne. Se on sitä materialismia, mitä en ymmärrä ja mitä kauhistelen.
meillä lasten hankintoja tehdessä mietitään ensin, mitä lapset tarvitsisivat, millainen tuote sen tarpeen parhaiten täyttäisi ja mistä ja miten se olisi saatavilla. Lasten haluillakin on toki jonkin verran merkitystä ja sitten vielä erikseen syntymäpäivä- ja joululahjat, jotka perustuvat pitkälti haluamiseen ja siihen, että niistä ei ole haittaa. Esimerkiksi vaatteissa tämä tarkoittaa sitä, että kaksosvauvamme pärjäävät mainiosti Cirafin tai H&M:n bodyilla (no okei, pari kalliimpaa on äidin " oi, kun ihana" -mielihalujen tyydyttämiseksi hankittu) ja äitiyspakkauksen haalareilla, mutta 4-vuotiaalla on haalarina Reimatec+:aa ja itsestään hieman epävarma 13-vuotias saa halutessaan samanlaisia ja -merkkisiä vaatteita kuin muutkin (eivät sattumoisin ole edes mitään superkalliita, vaan urheilukaupan merkkejä ja Jack&Jonesia.)
Vierailija:
että ne ovat kalliita tai viestivät varakkuudesta. Mutta jos rahalla saa selvästi laatua, kestävyyttä tai muuta, en epäröi hetkeäkään ostaa kalleintakaan mahdollista asiaa. Mutta en vain näyttämisen tai hinnan vuoksi. Nämä nyt ovat näitä arvokysymyksiä, kukin tavallaan.Sitä en ymmärrä, että lapsista tarkoituksella kasvatetaan vähään tyytyviä luusereita.
Ajattelin opettaa omalle lapselleni, että ihmisen arvo ei ole siitä kiinni miten kalliit farkut tällä on jalassa. Että jos joskus joutuu pärjäämään vähemmällä, niin se ei tee kenestäkään sinänsä huonoa ihmistä. Ja että on paljon asioita joita ilman pärjää ihan loistavasti, ja voi sen sijaan panostaa johonkin jolla on merkitystä.
Tiivistetysti: en halua että lapseni tuntee epäonnistuneensa ihmisenä jos hänellä ei heti ole lähtökohtaisesti uutta autoa ja isoa taloa. Soisin hänelle vapauden tuntea onnistumista ja menestymistä elämässä mahdollisesti muillakin tasoilla. Mielestäni kodin arvoilla on merkitystä tuollaisen perustan luomisella elämälle.
Jos lapsi oppii asenteen, että halvempiin vaatteisiin pukeutuminen on jotenkin huonompaa, niin sitten ollaan hakoteillä.
ja vähällä toimeen tulevat luusereita, kuten ketjussa yksi jo niin valaisevasti väläytti.
Minusta se ei ole paha asia, että se, mitä lapselle hankitaan, on laatua. Se on paha, että lapsi saa kaiken, mitä haluaa. Oli se sitten rihkamaa tai laatua.
Täällä et tule montaa samanhenkistä kohtaamaan. Av-mammaset kun ovat mitä ovat....