Missä vaiheessa kerroitte raskaudesta vanhemmillenne?

Itse kerroin äipälle heti kun vaan sain rohkeuteni kerättyä,olin ensin kertonut isosiskolle(ikää 19) joka kertoi että oli itse tehnyt vähän vajaa 18 vuotiaana abortin kertomatta äidille ja nyt häntä harmitti.. no kun olin saattanut siskon juna-asemalle päätin että nyt on aika kertoa..

menin ja kerroin.. ensin äiti oli syyttävä ja ilkeä,mutta tuli sitten sanomaan

että ei ole vihainen minulle,uutinen oli järkytys,mutta ei tunne vihaa.



Isälle en vielä kerro koska sitten tieto leviää 2 sekunnissa mummolle ja sitten tietää kaikki.



Ymmärrän äidin suuttumuksen sillä täytän vasta 17 kesällä ja synnytys olisi joulukuussaa. olen äitini " vauva" joten huoli on suuri..



Mutta hyvin se menee,kerrot vaan.. vanhemmat ei välttämättä heti tue mutta siihen asti että tukevat on meitä muita :) siinäjärkytyksessä menee korkeintaan viikko :)

Äitille soitin ja kerroin itku kurkussa, olin viikoilla 15. En uskaltanut kertoa aikasemmin :/ Mutta otti todella hyvin ja rauhallisesti asian! Oli itseasiassa jo arvannut että raskaana olen.

Isä otti sitten raskaammin asian.

Piti vielä sanoa, että kannattaa kertoa aika pian, mitä pidemmälle annat raskauden edetä etkä kerro, sitä vaikeammaksi se tulee. Ja kohta alkaa mahakin näkyä eikä jätä enää mitään arvailujen varaan :D

Tsemppiä sinne, hyvin se sujuu :)

Äitini tiesi jo yrityksestäkin eli osasi aavistaa jossain vaiheessa plussa uutisen tulevan ilmoille. Kerroin melkein heti testin tehtyä ja miehen suvulle ja kaikille ystäville tieto meni noin rv 15 tuntumassa. Haluttiin varmistaa ns. riskiviikot reippaasti yli ennenkuin laajemmin kerrotaan.

Kerroin äitilleni ja isälle heti kun aloin jo testiä tekeen että epäilin olevani raskaana, äiti otti asian tosi hyvin ja käski vain tehdä sen testin ja katsottiin mitä sitten tapahtuu ja testihän näytti silloin positiivista tietenkin äiti huolehti ja iskä miten me pärjätää mutta eivät ole olleet missää vaiheessa vihaisia tai mitään sinne päinkää, pikemminkin vain onnellisia vaikka olenkin vasta 17. nyt raskausviikkoja minulla on 28+2 ja olen todella onnellinen kihlattuni kanssa kun olemme saaneet kummankin vanhemmilta tukea ja apua ennemmän ku voin toivoakkaa :)

Olen 18v (ensisynnyttäjä), mies 31v (ennestään viisi lasta), seurustelua takana reilu vuosi, yhdessä asumista pari kolme kuukautta. Nyt sain tietää että olen raskaana; iskältä meni jalat alta, mutta äiti on huolissaan lähinnä mun iästä ja taloudellisesta tilanteesta, kun en ole käynyt koulua loppuun ja mieheke pääsi just pitkältä sairaslomalta.



Paremmin se meni kuin odotin.

Ei olla vielä kerrottu, kun asia on meillekin vielä todella tuore. Minä olen nyt 20, mieheni 24, ja kyllä jännittää kummankin vanhemmille kertoa. Tiedämme kyllä jo, että anoppi halkeaa onnesta, omat vanhempani puolestaan ovat varmasti alkuun järkyttyneitä. Heillä kun on jo yksi lapsenlapsi (2v) viisi vuotta vanhemman siskoni toimesta, ja siskoni aikoinaan kertoessa raskaudestaan he pöyristelivät, miten nuori hän olikaan. Pahempaa noottia tulossa arvatenkin siis meidän suuntaamme :).

Maanantaina tein testin ja positiivista näytti ja netin laskureiden mukaan ollaan viikolla kuusi joten eipä olla vielä suuremmin mainostettu asiaa. Enkä kyllä oikein uskaltaisikaan. On siinä kuitenkin se MITÄ JOS vaara, inhottava sitten alkaa perumaan puheitaan.



Mutta kauheasti pelottaa mun molemmat vanhemmat:/ Eniten vielä isä, minä kun olen sen ainut pikkuprinsessa.. ja hänellä on aina niin jyrkät mielipiteet aisioihin. Joko hän on jyrkästi vastaan tai sitte iloinen. No se selviää kun saisi kerättyä rohkeuden.



Äidillä ei minusta ole mitään nokankoputtamista, sillä hän oli 17 vuotias kun synnyin ja itse olen 20 vuotias. Tokikaan mulla ei mitään ammattia ole, että siitä ne suurimmat sanottavat varmasti ovat.



Mies kyllä just äske lähti käymään äitinsä luona ja sanoi että jos on hyvä hetki niin kertoo asiasta:) Toisaalta toivon että kertoisi ja toisaalta että ei.



Onneksi mun vanhemmat asuu erikaupungissa niin ei tarvi yrittää mahaakaan peittää jos en uskalla kertoa heti kun se näkyy.



Onnea kaikille kertomisen kanssa:)

kun olin saanut testituloksen.

Ja onnellisina ottivat kaikki uutisen vastaan, olin 20v saadessani

pikku prinsessani :)



Onnea ja tsemppiä kertomisen kanssa!!! :D

Soitin äidille ja kerroin. Oli onneksi ihan hyvillä mieli ja neuvoi mitä kaikkee pitöö nyt sitten tehdä ja mitä tapahtuu. Isälle pitäisi vielä saada kerrotuksi:/ mutta se, että äiti otti sen hyvin niin sain siitä tarmoa kertoa myös isälle:)

Kerroimme kihlattuni kanssa vanhemmilleni ( ja tietysti miehenikin vanhemmille) raskaudesta heti kun saimme varmuuden siitä, että olen raskaana. Vanhempani ottivat asian paremmin kuin luulin :) Tietenkin tuli heille yllätyksenä, että tulevat isovanhemmiksi näinkin nuorina. He ovat onnellisia puolestamme ja lupasivat auttaa tarpeen vaatiessa. Tietysti olivat huolissaan taloudestamme,kun itselläni opinnot vielä kesken. Mieheni kuitenkin käy töissä ja tienaa rahaa.



Itse olen täyttänyt toukokuun lopulla 18 ja mieheni täyttää 21 syyskuussa.

Ja olen 6rv+5 raskaana. :) 15.2.2010 on laskettu aika :)

Tais olla rv 6 menossa, kun käytiin avokin kanssa äitillä, ja mun piti siinä sanoa, mutta en uskaltanut. :D Soitin sitte kotimatkalla että "pitäis se magneettikuvaus peruuttaa" ja äiti siihen että miks "no koska sinnehän ei saa mennä raskaana" äiti sano vaan että mitähän sä nyt yrität kertoa, ja onnitteli ja voivotteli. Ei siis mitään pahaa vastaanottoa, enkä sitä edes odottanut. :)

kyllä minua pelottaa kertoa ihan kaikille sukulaisille. Miehelläni on ennestään kaksi lasta joten hänen vanhemmat osaa varmaan ihan hyvin ottaa asian.. Minunki äiti on kyllä mummo jo mutta pelottaa vaan mitä se sanoo kun kuulee, olen itse 21 ja tällä hetkellä rv 12+3. yritän ajatella vaan positiivisesti, yksi sukulaiseni tietää kun olin verikokeeseen menossa niin tuttuhan se olikin siellä töissä, hän oli ainakin onnellinen puolestamme, ja tuntuu että se jotenkin auttaa varmaan äidille kertomista, kun he kumminkin tulevat todella hyvin toimeen keskenään, jos vaikka äiti saisi häneltä positiivisia ajatuksia meidän raskaudesta :) Mutta osasta sukulaisista olen varma että he pitävät uutisesta eikä mitenkään tuomitse :)



Pitää vaan kerätä rohkeutta ja kohtapuoleen alkaa kertoa molempien vanhemmille. minun osalta onkin helpompi kun ei tarvitse kun äidille kertoa, isän kanssa ei olla tultu koskaan toimeen, eikä olla missään yhteydessä, joten mitä sitä edes sille kertomaan.

Tiedän, että tuo kertominen tuntuu maailman vaikeimmalta asialta. Minä odotin itse siihen asti, että sain neuvolakortin ja näytin sen sitten äidille. Äiti järkyttyi, mutta isä järkyttyi pahemmin. Kaikki kuitenkin muuttui kun poika sitten syntyi, isänikin itki onnesta.



Koita kertoa raskaudestasi onnellisena ja itsevarmana. Ole valmis vastaamaan kysymyksiin omasta pärjäämisestä ja siitä, että olet valmis kaikkeen (vaikket olisikaan). Kun vanhemmat huomaavat sinun miettineen asioita, heidänkin olonsa helpottuu. Vaikka kuinka itkettäisi, pure hammasta ja älä anna vamhempiesi lannistaa onneasi.

Kyllä se siitä, viimeistään silloin kun vauva on syntynyt ja voit oikeasti osoittaa pärjääväsi. Mummi- ja vaarikuume kyllä herää vanhemmillesi varmasti, vauvat ovat hyviä sen saamaan aikaan. Eivätkä vanhempasi uskalla olla vauvalle vihaisia, päinvastoin.



Voimia ja rohkeutta roppakaupalla

Ja miten he ottivat uutisen vastaan?

Itse jännitän vanhemmille kertomista kovasti, koska tiedän heidän pilaavan onnemme pelottelemalla taloudellisista vaikeuksista ym. Olen 21 vuotias.

positiivisen testin jälkeen. Ennen kuin töihin lähdin.

Sanoin vain että vauvoista puheenollen. Siitä jo arvasi :)

Olin 19 silloin.

Tosi hyvin otti uutisen vaikka muuta epäilinkin. :)

Ekasta mä kerroin tekstarilla mun sukulaisille ja tutuille heti, tulevalle isälle seuraavana päivänä, kun sain plussan testattua. Miehen vanhemmille " salaisuus" paljastu vahingossa vaikka oltiin ajateltu odottaa 12 viikolle saakka.



- mun isä tietysti alkoi näitä kaikkia " onko se viisasta" , " miten tuutte pärjäämään" yms. kysymyksiä latelemaan (hänelle 1.lapsenlapsi, mä olen isän ainoa). äitikin olisi järkyttynyt, jos mun pikkusisko ei olisi ehtinyt vuotta aiemmin. hyvin ovat kuitenkin suhtautuneet.

- miehen isä oli ainakin olevinaan ylpeää pappaa (ei olla tekemisissä), miehen äiti taas kommentoi " ei he*vetti!" koska oli juuri saanut tietää miehen siskonkin olevan raskaana eli tuplamummous oli järkytys ;) osasivat odottaakin meiltä lasta, kun mulla oli jo niin kauan vauvakuumetta ja yristystä takana..



Toisesta odotettiin pääosin sinne ekaan ultraan saakka reilu 12 viikolle. Osa oli kyllä jo arvannuki eikä kielletty. Omalle äidilleni kerroin äidin 40v syntymäpäivänä (rv7+5) ja hän oli sitten kertonut omalle äidilleen, kun ei ollut malttanu pitää salaisuutta.. Ainoastaan mun sisko oli " pettyny" ja kysykin että olenko varma, heillä oli toisen lapsen kohdalla kyse tuulimunasta eivätkä ole toista saaneet..



Näin meillä.



t.Ufa (31+6) & Viivi (1v 4pv)