Ollaanko ainoa perhe, jossa myös lapset saa joka päivä esim. pullan tms?
Ollaan hoikka ja suht. urheilullinen perhe. Olen tällä hetkellä kotosalla ja minulla on aikaa leipoa. Minä itse syön joka ikinen päivä yhden pullan kahvin kanssa tai jos ei ole pullaa niin keksin, ja lapset saa myös. Ilmeisesti olen melko lepsu kun joka päivä annan lapsille herkkua, mutta pulla on kuitenkin melko " terveellistä" verrattuna esim. karkkiin.
Tätä palstaa kun lukee, niin m oni ei anna lapsilleen mitään herkkua koskaan.
Ja vielä lisään, että meillä kyllä syödään hedelmiä ja vihanneksia myös, esim. porkkanoita menee joka päivä.
Kommentit (33)
Pieneen lapseen kuitenkin uppoaa aika rajallinen määrä ruokaa.
Toisaalta ihan turha on kouluikäisillekään syöttää liikaa sokeripitoisia herkkuja, ylipaino-ongelma on valitettavan todellinen valitettavan monen kouluikäisen kohdalla!
kalsiumin suhteen. Kun kerran sokerin käsittely syö käsittääkseni elimistön kalsium- sun muu varastoja.
sinulle, joka ihmettelit, onko jonkun mielestä jogurtti karkkiin verrattava herkku, täällä oli oikein ketju siitä aiheesta, jossa monen perheessä jogurtti on oikea exstraherkku, jota lapset menevät harvoin ihan itse kaupasta herkkupäivänä valitsemaan. Meilläkin jogurtti on kalsiumin lähteenä ihan suotavaa syötävää.
Edellyttäen että todellakin laittaa vain rahkaa ja marjoja/hedelmiä eikä sotke sekaan mitään kermavaahtoa ;-)
Meillä kun ei muuten ole ylimääräisiä sokereita juuri missään. Ja mielestäni ihan hyvä kalsiumlisä, kun eivät juo maitoa muuten paljoa.
t. se jogurttia ihmettelevä
Vierailija:
Niissä jauhoissa jo on vaikka mitä lisäaineita.
Sen kaikissa raaka-aineissa kuitenkin on.
jos se ei ole mikään korvapuusti jossa on lisäsokerit ja rasvat, ei ole paljon sen kummempi kuin viipale jotain aivan vaaleaa leipää. Siinä on jonkin verran sokeria mutta ei taas niin paljon suolaa kuin valmisleivissä. En ymmärrä että sitä pidetään jonain turmiollisena herkkuna jos kuitenkin syödään päivittäin jogurtteja joissa on purkkia kohti useampi sokeripala tai käytetään valkoista riisiä ja pastaa tai herkutellaan vapaasti esim. ciapatalla tms.
mikäköhän ois hyvästä. ittellä oli karkkipäivä kerran viikossa ja kun kasvoin isoksi, eikä kukaan vahtinut syömisiä, niin johan ostin sitä karkkia joka päivä ja söin kuitenkin tyyliin yhtä paljon kuin silloin yhden päivän aikana, että..
toisaalta sain jäätelöä halutessani joka päivä ja sitä herkkua ei oikeasti tee mieli kovinkaan usein...
Vierailija:
Se on sitten jotain herkkua: keksiä, pullaa, karkkia tms. Itse opettanut pahan tavan kun tekee aina ruuan jälkeen mieli jotain pientä makeaa. Mielestäni ei tuosta mitään haittaa. Lapset hoikkia kuten minäkin. Hampaista ollaan aina saatu kehuja (vanhin koululainen toiset 3 ja 5)
Vaikka eivät lapset aina sitä muista pyytääkään. Itse olen perso makealle ja minun on saatava sitä usein, mutta vähän kerrallaan. En ole varmaan eläessäni syönyt yhtään sipsi- tai karkkipussia kertaheitolla, vaan tuollainen keskivertopussi saattaa kestää minulla viikonkin. Siitä huolimatta tarvitsen ruoan päälle jotain hyvää, sen suupalallisen. Karkkia meillä ei lapset syö kuin lauantaisin, mutta herkut ovat sitten luokkaa muumikeksi tai kaksi. Paino- ja hammasongelmia ei ole meilläkään ollut koskaan. Joka syönnin päälle otetaan xylitolia.
Piti ihan pussin kyljestä käydä katsomassa, siinä lukee vehnä ja jauhonparanne (askorbiinihappo).
Ja kun joku väitti, että karkeista tulee huono olo, niin riippuu varmaan siitä, kuinka paljon niitä vetää. Jos päivässä syö muutaman karkin TAI sen yhden pullan, niin tuskin siitä mihinkään sokerihumalaan vielä pääsee.
Eiköhän tässäkin asiassa kohtuu kaikessa ole kaiken a ja o ?????
Enkä tunne siitä edes mitään huonoa omaatuntoa. Välillä syödään makeaa enemmän ja välillä sitten vähemmän. Eilen meillä oli kaveri lapsineen kylässä. Lapset sai myös pullaa ja keksejä, en mä halua heiltä sitä kieltää ja syödä vain itse. Tänään on karkkipäivä ja huomenna mennään mun äidille, jonka luona varmasti lapset saa jotain hyvää.