APUA!Söin mätiä ja valkohomejuustoa!
Oltiin viikonloppuna kyläilemässä ja söin lohen mätiä blinien kanssa pari ruokalusikallista. Vasta jälkeenpäin luin, että mädissä on listeria-vaara. Lisäksi otin kaksi pientä palaa suomalaista valkohomejuustoa, ajattelin että suomalaisessa ei sitä listeriaa olisi. Nyt asiaa tutkittuani ymmärsin ettei juuston kotimaa olekaan ratkaiseva vaan valmistustapa, ja valkohomejuusto kuuluu riskijuustoihin.
Onko kukaan muu syönyt em. tuotteita ja olenko nyt pulassa? Luin, että listerioosi voi johtaa ennenaikaiseen synnytykseen ja vastasyntyneellä aivokalvontulehdukseen.
Viikkoja mulla on koossa jo 36.
Kommentit (3)
En juuri kyseisiä tuotteita ole syönyt mutta ilmeisestikin muuta missä saattaisi listeriavaara olla... Sulatejuustosta en ole varma mutta sitä on tullut syötyä muutama viipale. Lisäksi ulkomaalaisia mustikoita mitä en keittänyt vaan lämmitin vain. Kysyin sitten neuvolassa mikä on riski että tällaisista saisi listerian kun itsekin olin jo näitä syönyt ja sitten vasta kuulin vaarasta... Ja kun olin juuri lukenut uutisen missä joku norjalainen äiti oli menettänyt odottamansa kaksoset kun oli saanut listerian jostain juustosta... Sanoivat vain että riski on tietysti olemassa, eihän sitä passaa kokonaan kieltää mutta se on sen verran harvinaista että tuskin on mitään hätää. Ja kyseisestä uutisesta sanoivat että niistä harvinaisista tapauksistahan ne uutiset nimenomaan tehdään. =) Totesivat kyllä että jos alkaa mieltä tosissaan painaa niin testiin voi tietysti mennä mistä voidaan katsoa onko sairastanut listeriaa lähiaikoina vai ei. Voithan sinäkin kysäistä jos oikein painaa mieltä niin saat ainakin mielenrauhan. Mutta tuskinpa sinulla mitään hätää on... Jaksamista! =)
Listeriaa kun voidaan hoitaa lääkkeillä. Tällaiset ohjeet minä sain kun samasta asiasta panikoin (söin kahteen otteeseen kylmäsavustettua lohta joulun alla)
Listerian saamisen riski on pieni ja raskaudenaikaisia listeriainfektioita on vain muutama vuodessa. Itse olen maistellut pieniä määriä homejuustoa (varsinkin joulun aikaan en pystynyt pitämään näppejäni siitä erossa).
Jos nyt kuitenkin yleiskuntosi rupeaa heikkenemään ja kenties kuumekin nousee, niin hakeudu tutkimuksiin.
Koita nauttia viimeisistä raskausviikoistasi äläkä hermoile ylimääräisiä!
Mauinna, 31+5