Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä te tästä ajattelette?
22.02.2008 |
Minulla on mies ja vuoden ikäinen lapsi.
Mies käy todella paljon töissä, hänellä tuskin on aikaa meille. Annan hänelle vapaalla omaa aikaa, että jaksaisi taas olla töissä ja meidän kanssa. Hän saa käydä harkoissa, ja joskus reissuissa yksin hänen perheensä kanssa. Joskus minua ihmetyttää, että miksi hän ei kutsu minua ja lasta mukaan?J amiksi hän ei anna minulle vapaata? Ja koska annan näin paljon aikaa niin se menee tietenkin meidän ajasta pois. Nyt vähä aika sitten lapsi sairastu ja olin hänen kanssaan yksin kotona monta yötä, minua pelotti koska lapsella vain nousi kuume vaikka annoin lääkettä. Ilmoitin aina viestillä miehelle missä nyt mennään: " lapsella kuumetta 40 astetta" ..jne. Jouduin etsimään meille kyydin lääkäriin ja tuomaan jonkun meille ruokaa, koska miehellä oli auto.
Nyt ollaan päästy pois siitä kuumeesta mutta köhää silti on. Niin mies tänään minulle hermosi " sinun täytyy mitata lapselta kuume kolme kertaa päivässä" Sanoin että olen seurannut ja mitannut sillon tällön kuumetta mittarilla, varmaan kaksi kertaa päivässä, ja lämpöä ei ole ollut. Kokeilen vielä pari kertaa lisää kädellä tuntuuko kuumalta, koska olen jo tottunut lapsen lämpöön" Mies ärähtää " ei se käden lämpö riitä, et sinä sitä tunne" Seuraavan haukkuu minua että sinä olet sellainen mielipuoli, joka ei ajattele muuta kuin itseään, sanoin hänelle että " olen väsynyt, koska olen valvonut lapsen takia nyt monta yötä ja minulla ei järki luista aina asioiden kanssa ja kun itsellänikin on kuumetta" Mies ärähtää: " syö lääkettä, mulla ei ole varaa ottaa sairaslomaa" Ja kun mies tulee töistä niin valittaa miksi täällä on niin sotkusta. Mulla menee kaikki energia mökin puhdistukseen, mies pääsee aina valmiille ruualle. Hän lähtee hakemaan autoa ja huutaa, missä te viivytte? koska puen vielä lasta ja itseäni... Pesen pyykkiä kotona minkä kerkeän ja mies valittaa, et oel pessyt minun työvaatteitani. ...jne. Jossain kohin itsekkin ärähdän, mutta en saa sanottua suusta samalla tavalla tai mitalla kun hän, koska hän aina syyttää minua kaikesta. Ja aina hän saa minut alistettua.
On hän tietty hyväkin isä, mutta mielestäni rajansa kaikella... Hän tulee töistä niin ensinmäisenä huomioi lapsen, halaa. Tiedän, että rakastaa häntä yli kaiken. Mutta halauksen jälkeen hän menee omille asioille tietsikka huoneeseen ja paiskoo oven mennessään kiinni, ehkä käy kysymässä eikö ole mitään ruokaa..jne.
Hänen on myös helppo sanoa ääneen että jos tämä ei miks kään tästä muutu niin me erotaan. Ja minun pitäs paiskoa vielä enemmän töitä...
Ja hän myös sanoo sitä että sinulla on ollut mahdollisuus lähteä töihin, että älä kehtaa valittaa jos on raskasta kotona olo. Yksinkertaisesti minä kävin töissä välillä (ja lapsi oli hoi-ossa.), mutta kun tämä on pieni kylä ja täällä ei ole minun alallani töitä, ja miehellä on vakituinen työsuhde. Muutenkin kammottaa koko työ kun olen aina kaksin lapsen kanssa, niin milloin hän olisi vanhempien kanssa jos minäkin lähtisin töihin..
En ole itsekkään mikään pyhimys, kyllä myönnän virheitä, mutta mies ei myönnä ikinä.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän voi olla hyvä isä sitten viikonloppuisin kun on tapaamisvuoro. Jospa tajuaa sitten paremmin sinun arvonkin kun joutuu omat vaatteet pesemään eikä ruoka ole valmiin. Hus asuntoa etsimään.
kiitos. kyllä mulla ero on itsellänikin käyny mielessä, mutta jotenki vain ajattelen, että edessä päin on parempaa.. ja hän ymmärtää vielä minua. Mutta ei se aina vain niin mene.
ruuan laittaja. Sano miehelle, että muutat lapsen kanssa pois ja etsit oikean miehen, sillä et jaksa tuurata anoppia. Kerro myös, että jos mies haluaa ottaa oman vastuunsa kantaakseen niin asiasta voidaan neuvotella. Etsisin kyllä sen asunnon ihan hissun kissun ja sopisin muutot ja muut ennen kuin kertoisin miehelle, sillä hän voi osata muuttaa mielesi ja kohta olet taas samassa tilanteessa.
eli en tiedä pystyisinkö etsimään salaa asuntoa. Kerran olimme jo niin lähellä erota, sain sanottua sen jo suustani. Kerroin, että etsin minulle ja lapselle asuntoa. Niin hän vain vastasi.. Haluaisin kyllä pojan minun kanssani asuvan. Mie en tienny itkeä vai nauraa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ihan ensimäiseksi aroamaan alkaisi. Jotenkin nyt vaan täytyisi mies saada ymmärtämään oma vastuunsa ja se, että sinä et ole hänen äitinsä joka jatkaa hänen passaamistaan siitä mihin anoppi sen lopetti.
Koita puhua ja puhua ja keskustella, syyttelemättä ja riitelemättä.
Itselläni myös tuossa iässä oli suhde, jossa mies vaati ja vaati eikä itse antanut minullepäin oikeastaan mitään. Onneksi älysin lähteä siitä suhteesta pois, pitkän pohdiskelun jälkeen tosin, ennen kuin lapsia tuli kuvioon...
Kai se on monesti niin, että vasta kun saa etäisyyttä tuollaiseen suhteeseen, osaa selkeästi nähdä, miten tyhmä tuonkaltainen kumppani voikaan olla. Ei kenenkään tarvitse sellaista sietää.
Itse olin teininä haaveillut eläväni pienellä kotipaikkakunnalla loppuikäni, ettei tarvitsisi kaupunkielämää sietää. Siihen tarvittiin vain mies, joka myös halusi elää kotipaikkakunnalla ja jolla oli siellä työ. Nyt sen nään, että kaupunkielämässä on paljon vähemmän sietämistä kuin elämässä ihanneympäristössään väärän miehen kanssa. Rohkeus lähteä pitää vaan saada kasaan. Harmi, että se rohkeuden kasaaminen itselläni vei viisikin vuotta nuoruudesta ihan hukkaan.
Teillä vielä vaikeampi tilanne, koska lapsi jo on. En tiedä, mitä siihen sanoisin. Joka tapauksessa riitelevät vanhemmat yhteisessä kodissa ovat varmasti pahempi elinympäristö kuin erillään asuvat, mutta ilman lapselle näkyviä riitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo kyseinen ex-mies oli minua 6 vuotta vanhempi ja yhdessä oltiin melkein 10 vuotta, joten ei se aina parane sillä, että jää odottamaan miehen henkistä kasvua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori ja lapsellinen, mikä ei ole ihme kun ikää on sata 23. Mielestäni ero ei kyllä on ole ensisijainen ratkaisu, se on se vihonviimeinen keino sitten kun kaikki muu mahdollinen on yritetty.
Tai tyttärestään ( 9 kk ) jonkin verran, mutta mulla ei oo mtn väliä. Mies tienaa n. 2500 e kuussa ynnä vuorotyölisät, minä kotihoidontuen. Puoliksi maksamme vuokran ja molemmat omat laskut. Mutta mun pitää ostaa koko porukan ruuat ja vauvalle vaipat ja tarvikkeet. Mies ei tuo kotiin ikinä mitään muuta kuin itselleen tupakkaa ja kahvia ja lehtiä, joita tykkää lukea. Syö töissä ja sitten kyllä maistuu hyvin minun kokkaamani ruoka, mutta koskaan ei tosiaan itse tuo mitään, Jos sanon, että hänen pitää käydä kaupassa, mies vastaa " en tarvitse mitään, syön töissä" . Eli jos en kaupassa kävisi niin meillä ei tosiaan olisi mitään ruokaa. Mies ei myöskään osta jokapäiväisiä tarvikkeita, vaan odottaa että kyllähän minä ne kuitenkin ostan.
Mies sanoo että mun pitäis mennä töihin eikä inistä. Menisinkin mutta en halua laittaa lastamme noin pienenä hoitoon. Monta kertaa oon miettinyt että en taida jaksaa tätä paskaa enää, joko otan eron tai tapan itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en katselis tuonlaista hetkeäkään. Sika on se sun mies, jos perheestään välittää, niin kyllä ottaa sinut / teidät paremmin huomioon. Toisaalta ei se mies mitään opi jos teet kaiken sen puolesta aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan miestä paljon, mutta olen myös ymmärtänyt sen ettei miun todellakaan tarvitse tollaista sietää!! Mies ei ole tälläinen kenellekkään muulle kuin minulle. Ei kukaan voisi edes kuvitella hänestä jotain tälläistä. En minäkään kuvitellut.
Olen tietty hänestä mustasukkainen, koska hän tulee toimeen kaikkien muitten ihmisten kanssa paljon paremmin kuin lapsensa äidin. Vaikka sanoo että ollaan hänen elämässään tärkeimpiä niin ei se tunnu sitä näyttävän.
Sinun tyttösi tarvitsee sinua, älä edes kuvittele tollaista että tappaisit itsesi.. Minulta kuoli lähiaikoina kaiken hyvän lisäks isäni. Tämä on ollut rankkaa aikaa, ja en toivo sitä kenellekkään..
Mies vielä kehtaa sanoa että sulla on niin pahoja traumoja että sie tarttet hoitoa, ehkä tarviinki, mutta meidän parisuhteesta tämä mun olo johtuu.
Mieti, millaisen esimerkin annat tyttärellesi, jos siedät sitä, että mies selkeästi hyljeksii sinua, mutta muiden seurassa on mukava tyyppi. Tyttöhän oppii, että naisen kuuluu alistua miehensä oikkuihin, ja kierre jatkuu!
Haluaisitko hänelle samanlaisen miehen tulevaisuudessa?
Siksi olen perustanut perheen hänen kanssaan, koska me rakastettiin toisiamme. Me tehtiin toistemme vuoksi mitä tahansa että toinen olisi onnellinen. Me kerroimme tunteista ja haaveista. Me haluttiin lapsi ja me saatiin se puolenvuoden yrityksen jälkeen.. Ja muistan aina kun tärppäsi, mies oli onnellisempi kuin minä. Hän kantoi raskaus aikana vastuun.. HÄN KULETTI MINUA JOKA PAIKASSA JA OLI MINUN TUKENA. Niin minäkin hänen. Mutta nyt lapsi kun on niin asia on ihan toinen, sanoo että olen ihan eri ihminen. Kerron hänelle että olen kasvanut äidiksi. Ei hän ymmärrä sitä todellakaan enää mitä teen lapsen ja minun ja hänen vuoksi.
Minä koin ihan saman saman ikäisenä, plus että meillä oli vielä se niinkuin täällä jollain muulla että jouduin kustantamaan itselleni kaiken ja lapselle. Mies vaan osti autoja ja ryyppäsi ja minä vaan ymmärsin.
Poika tuli vahingossa ja olin 20 v kun hän syntyi. Sitten en enää osannutkaan lähteä. Emme tehneet muuta kuin tappelimme ja mies sai minut aina tuntemaan huonoa omaatuntoa joka asiasta, mies oli lapsen syntymän aikaan 23v.
6 v pojan syntymän jälkeen katselin miestä ja kestin kaiken, lisääntyvän mustasukkaisuudenkin. Hoidin kaikki yksin, mies ei voinut edes kiinnittää poikaa turvaistuimeen kun lähdimme johonkin, se ehkä kertoo aika paljon..
Sitten viimein päätin että tämä on tässä ja muutimme pojan kanssa pois, mies jäi vaan naureskelemaan peräämme ja sanoi etten kestä viikkoakaan yksin.
Nyt tässä on vuosi menty yksinhuoltajana ja en kadu hetkeäkään, olen palannut normaaliski itsekseni, ja tuntuu että poikakin on paljon valoisampi luonne nyt kun ei tarvitse äidin ja isän huonoja välejä katsoa.
Isä on jopa hoitanut eron jälkeen poikaa enemmän tämän vuoden aikana kuin ikinä niiden vuosien aikana mitä yhdessä asuimme. On säännöllisesti 2-3 päivää viikosta isällään:)
Nyt olen juuri tavannut ihanan ja kiltin miehen ja katsotaan mitä tulevaisuus hänen kanssaan tuo. Onneksi olen jo fiksuuntunut niin paljon etten tulevaisuudessa anna enään minua kohdeltavan kuin mitätöntä sontaläjää..
Tsemppiä ap, vain sinä voit parantaa oman ja lapsesi elämänlaadun, vaikkei se aina niin helppoa olekkaan!!
Alue: Aihe vapaa
tuon perusteella mies kuulostaa tyhmältä sialta, jota en katselisi päivääkään.
Minkä ikäisiä olette? Oletteko olleet pitkään yhdessä?