Mitä te tästä ajattelette?

Minulla on mies ja vuoden ikäinen lapsi.



Mies käy todella paljon töissä, hänellä tuskin on aikaa meille. Annan hänelle vapaalla omaa aikaa, että jaksaisi taas olla töissä ja meidän kanssa. Hän saa käydä harkoissa, ja joskus reissuissa yksin hänen perheensä kanssa. Joskus minua ihmetyttää, että miksi hän ei kutsu minua ja lasta mukaan?J amiksi hän ei anna minulle vapaata? Ja koska annan näin paljon aikaa niin se menee tietenkin meidän ajasta pois. Nyt vähä aika sitten lapsi sairastu ja olin hänen kanssaan yksin kotona monta yötä, minua pelotti koska lapsella vain nousi kuume vaikka annoin lääkettä. Ilmoitin aina viestillä miehelle missä nyt mennään: " lapsella kuumetta 40 astetta" ..jne. Jouduin etsimään meille kyydin lääkäriin ja tuomaan jonkun meille ruokaa, koska miehellä oli auto.

Nyt ollaan päästy pois siitä kuumeesta mutta köhää silti on. Niin mies tänään minulle hermosi " sinun täytyy mitata lapselta kuume kolme kertaa päivässä" Sanoin että olen seurannut ja mitannut sillon tällön kuumetta mittarilla, varmaan kaksi kertaa päivässä, ja lämpöä ei ole ollut. Kokeilen vielä pari kertaa lisää kädellä tuntuuko kuumalta, koska olen jo tottunut lapsen lämpöön" Mies ärähtää " ei se käden lämpö riitä, et sinä sitä tunne" Seuraavan haukkuu minua että sinä olet sellainen mielipuoli, joka ei ajattele muuta kuin itseään, sanoin hänelle että " olen väsynyt, koska olen valvonut lapsen takia nyt monta yötä ja minulla ei järki luista aina asioiden kanssa ja kun itsellänikin on kuumetta" Mies ärähtää: " syö lääkettä, mulla ei ole varaa ottaa sairaslomaa" Ja kun mies tulee töistä niin valittaa miksi täällä on niin sotkusta. Mulla menee kaikki energia mökin puhdistukseen, mies pääsee aina valmiille ruualle. Hän lähtee hakemaan autoa ja huutaa, missä te viivytte? koska puen vielä lasta ja itseäni... Pesen pyykkiä kotona minkä kerkeän ja mies valittaa, et oel pessyt minun työvaatteitani. ...jne. Jossain kohin itsekkin ärähdän, mutta en saa sanottua suusta samalla tavalla tai mitalla kun hän, koska hän aina syyttää minua kaikesta. Ja aina hän saa minut alistettua.



On hän tietty hyväkin isä, mutta mielestäni rajansa kaikella... Hän tulee töistä niin ensinmäisenä huomioi lapsen, halaa. Tiedän, että rakastaa häntä yli kaiken. Mutta halauksen jälkeen hän menee omille asioille tietsikka huoneeseen ja paiskoo oven mennessään kiinni, ehkä käy kysymässä eikö ole mitään ruokaa..jne.



Hänen on myös helppo sanoa ääneen että jos tämä ei miks kään tästä muutu niin me erotaan. Ja minun pitäs paiskoa vielä enemmän töitä...

Ja hän myös sanoo sitä että sinulla on ollut mahdollisuus lähteä töihin, että älä kehtaa valittaa jos on raskasta kotona olo. Yksinkertaisesti minä kävin töissä välillä (ja lapsi oli hoi-ossa.), mutta kun tämä on pieni kylä ja täällä ei ole minun alallani töitä, ja miehellä on vakituinen työsuhde. Muutenkin kammottaa koko työ kun olen aina kaksin lapsen kanssa, niin milloin hän olisi vanhempien kanssa jos minäkin lähtisin töihin..



En ole itsekkään mikään pyhimys, kyllä myönnän virheitä, mutta mies ei myönnä ikinä.