Tämän päivän huonoin äiti
Meni hermot heti aamupäivästä. Huusin lapsille ja pamautin oven kiinni niin, että taulut tippui seinältä(minä joka aina saarnaan ovien paiskomisesta). Syynä tähän hermojen menetykseen oli miehen käytös ja lapset vaan vähän lisäsi vettä myllyyn. Käytännössä olivat siis syyttömiä. Eilen huusin neljävuotiaalle, että tirvauttaisin sua jos se ei olis laissa kiellettyä. No, tuohan oli uhkaus. Olen vähän stressaantunut. Saa heittää paskaa niskaan, antakaa tulla vaan.
Kommentit (4)
Älä toista enää ja muista pyytää kaikilta anteeksi.
Ens kerralla kun tulee tuollainen olo. Sano että menet suihkuun. Mies silloin kaitsee lapsia ja sä vedät pidempi kaavaisen rauhallisen pesuhetken. Sitten keität kahvia ja istut sohvalle juomaan sen ihan omissa ajatuksissasi, et anna kenenkään provota sun rauhallista mieltä...mietit vain ja hörpit kahvia. Vedät syvään henkeä niin monta kertaa kun on tarvis...
avaisana: rauhoitu
toistele sitä itsellesi...
ja älä puhu lapsille jos heti ensimmäinen sana on kielteinen...
Tähän mennessä olen vain huutanut, toivottavasti en tee muuta suutuspäissäni. Tarvitsisin kai jotain apua, kun edes tuollaisia ajattelen. Se vaan ei ole kovin helppo myöntää, ainakaan neuvolassa, jossa toki täytyy esittää olevansa täydellinen äiti.
Ap
Lähdin tuon tapauksen jälkeen koiran kanssa ulos ja puhuin vasta sitten, kun olin saanut höyryt ulos.
Ap
Vierailija:
Minulla ongelmana se, että syyttelen mieheni lasta milloin mistäkin ja tähän mennessä kaikki syytökset on olleet turhia. En vaan ymmärrä käytöstäni itsekään! Heti kun suutun jostain tai huomaan esim. jotain puuttuvan, olen jo raivoissani ja syytän vähintään mielessäni miehen lasta.
Ja kun en saa kuria, tekisi mieli tarttua kiinni ja vaikka ravistaa kun en saa sanomaani muuten perille. En siis koskaan tätä tee enkä usko tekevänikään, mutta pelkkä tuo ajatus tuntuu välillä kamalalle. Että näinkö huonosti minulla menee, että ajattelen väkivallan olevan se keino, jolla kasvaa lasta?