Äiti on maailman tärkein ihminen

jonka kimpussa roikutaan ja jonka kylkeen öisin liimaudutaan...



Olisi kiva jos isä saisi osansa...

Minulle on aina ollut isoäitini se tärkein ihminen.



Entä huostaanotetut lapset? Tai lapset joita äiti pahoinpitelee?

En oikein tajunnut ap:n pointtia, kun molemmat vanhemmat ovat lapsille aidosti yhtä tärkeitä. Itselläni on aivan ihana äiti, joka on ollut kotona kanssamme, kun isäni on tehnyt pitkiä työpäiviä. Vaikka isäkin on kunnollinen ja ihana, jätti työn aiheuttama isänkaipuu jälkensä meihin kaikkiin sisaruksiin. Olisinkin ennemmin huolissani kaikista vanhemmista, jotka ei jaksa olla läsnä perheellensä, isistäkin! Ja he yleensä nimenomaan ovat niitä, jotka näkevät lapsiaan vähemmän... Äidit sentään ovat yleensä edes vauva-ajan kokonaan koton ja sen jälkeenkin perheen äiti yleensä tekee vähemmän pitkiä työmatkoja kuin perheen isä.



Työn ja perheen voi yhdistää ilman, että lapset kärsivät. Mutta ikävä kyllä sen voi onnistua rähmimään myös niin, että lapsille tulee ns. hiljaisia traumoja. Ne oireilevat vain lapsen (ja myöhemmin aikuiseksi kasvaneen lapsen) pään sisällä ilman, että siitä aiheutuu mitään näkyvää haittaa.



Kukaan ei ole täydellinen, mutta kyllä tämä kohtuullinen läsnäolopointti on ihan oikeasti aika pieni uhraus MOLEMMILLE vanhemmille lasten hyvinvoinnin eteen. Ennemmin minusta siis molemmat käyvät vähän töissä kuin että toinen on kokonaan kotona ja toinen tekee ylipitkää päivää! Vaikka äiti olisi maailman tärkein ihmiinen, ei hän voi koskaan korvata isää.