raskaus ja haluttomuus?
Heippa!
Mieltäni on painanut erään ennen niin tärkeän parisuhdeasian hiipuminen; olen 10. viikolla raskaana, ja jokseenkin täysin kykenemätön osoittamaan minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta aviomieheeni. Ei tee mieli halia, pussata, nukkua lähekkäin, tuntuu että jopa sohvalla loikoillessa tekisi mieli mennä kauemmas. Mieheni ei ole tehnyt mitään edistääkseen tätä frigidiä olotilaani; kehuu minua kauniiksi ja ihanaksi, vaikka oksentelen ja nukun ja olen hieman turvonnut. Tunnen kamalan huonoa omatuntoa siitä että jätän mieheni huomiotta, ja se syö minua.
Lapsi on toivottu- joskin edelleen olen hieman shokissa kun heti pillereiden lopettamisen jälkeen pamahdin paksuksi; se kävikin niin äkkiä! Tunnen olevani jossain kuplamuovissa, ihan kuin en tuntisi omaa kehoani, rinnat on kipeet ja on semmonen ihmeellinen olo koko aika, myöskin ajatus sisällä kasvavasta ihmisestä tuntuu edelleen kaukaiselta, kun ei ole ultrassa vielä nähnyt.
Olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta jo pitkään (hoidossa)- silläkin on osuutensa asiassa varmasti. Mutta lapsi on kuitenkin ihan perinteisin keinoin saatettu alulle, joten näin totaalinen seksiseinä onkin tullut vastaan ihan tässä viimeisen, hmm, reilun kuukauden aikana, kun olen tiennyt olevani raskaana. Olenko minä ja kroppani vaan edelleen hämmentynyt??
Onko muita joille olisi käynyt näin; ja vielä ennemmin- joille on käynyt ja se meni ohi?? Tiedän joka raskauden olevan yksilöllinen, jotkut haluaa tosi paljon- enemmän kuulun puhuttavan juurikin kovista haluista kuin haluttomuudesta, siksi mietin olenko vaan seonnut.
Tahtoisin kovasti tahtoa. Toki tunnen hellyyttä miestäni kohtaan, kun herään ennen häntä, ja hän nukkuu ja on niin söötti että :) Mutta koskea ei tee mieli, ja olen pahoillani. Myöskin kaikenlainen muu epäseksuaalinen hellyydenosoittaminen on huonossa jamassa. Jopa kissojen silittely tuntuu olevan kovan työn takana!!
Mies tietää tästä, niin ettei edes tarvitse vedota päänsärkyyn ;) (huono syy, noin yleisesti, heh) mutta silti en voi olla tuntematta että loukkaan miestäni kun ei vain halua häntä!!!!
Ennen viettini on ollut turhankin kiivas; olen ollut herkkä ihastumaan (suhteessa tai ei, joskin rajat on aina selvillä olleet) -- mitä minulle on tapahtumassa?? Onko tämä nyt sitten kaiken seksin ja siihen liittyvien ihanien asioiden loppu?? Riittääkö minulta hellyyttä lapsellenikaan; ja miten jaksan huomioida miestäni sitten kun valvotaan kaiket yöt ja paikkoja aristaa ja olen satakiloinen valas?? Mieheni EI odota minulta mitään tuommoista, että heti pitäisi alkaa synnytyksen jälkeen hommailemaan, mutta minä odotan. Haluan täyttää velvollisuuteni myös vaimona; kuten myös tulevana äitinä.
Mitä jos en vaan yksinkertaisesti halua miestäni????????????????? Että kipinä on vaan sammunut?? Ihmeellistä, miten voi mennä näin desperadoksi tämmöisen asian edestä.
Pitäiskö vaan hyväksyä, että nyt ei vaan tee mieli, katsotaan koska tekis.. Kuinka kauan pitää olla haluton, ennenku voi alkaa etsiä jotain hormonaalista apua siihen? (Olettaen että se jatkuisi myös koko raskauden, vauva- ajan...... Monta vuotta ilman seksihaluja, eiiiii!!)
Kommentit (8)
Itse olen kylläkin jo raskausviikolla 33, mutta tuo haluttomuus alkoi melkein heti raskaaksi tulon jälkeen. Lisäksi miehellä on ollut kestämistä siinä etten ole enää halunnut nukkua hänen " kainalossaan" vaan tuuppaan hänet sängyn toiselle reunalla ja itse nukun toisella reunalla tai olohuoneen sohvalla. Jotenkin vain toisen lähellä olo ahistaa. Vaikeinta itselleni on ollut tässä se, että miehen mielestä olen valtavan vatsani ja suuriksi kasvaneiden rintojen kera vieläkin haluttavampi.
Alkupuolella itselläni oli ainakin koko keho niin herkkänä, että ihan normaali halauskin tuntui kipuna. Asiaa ei tietysti auttanut jatkuva pahoinvointi, oksentelu ja väsymys. Kun näistä alkuraskauden vaivoista pääsin alkoi liitoskivut, jotka tekivät ja pelkästä paikalla olosta yhtä tuskaa. Nyt taas loppuraskauden puolella on selkä ja kyljet sen verran pipeinä ettei tee mieli todellakaan peuhata peiton alla.
Alun jälkeen lopulta vain suostuin hyväksymään sen tosia, että raskaus on muuttanut hormonitoimintaa sen verran ettei halut enää jyrrää kuten ennen. Toivon vain, että jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen ne palaisivat takaisin ja pääsisin taas kiinni siihen normaaliin avioelämään. Myös mies on onneksi hyväksynyt haluttomuuteni ja sovittiinkin alkuraskaudessa lopulta, että jos haluan jotain puuhata niin minun on se aloite tehtävä, koska ei mieheni voi tietää onko minulla intoa peiton alla puuhasteluun vai ei.
Koitahan pärjätä ja hyväksyä tämä elämänvaihe. Äkkiä se aika kuluu ja jos mieskin ymmärtää tilanteen, niin ei hätää.
Hei!
Mulla on kolme lasta, ja kaikkien raskauksien kohdalla olen ollut hyvin haluton seksiin.
Ensimmäisen lapsen kanssa en edes ensin tajunnut sitä, kunnes halut katosivat kokonaan.
Luulen, että johtuu hormooneista, jonkinlaisesta suojeluvaistosta ehkä uutta kasvavaa vauvaa kohtaan tms.
Me teimme isännän kanssa sopimuksen sitten jo kolmannen lapsen kohdalla, että viimeiset 3kk olimme täysin ilman seksiä. En kertakaikkiaan pystynyt seksiin. Syinä olivat sekä totaalinen haluttomuus että ihan fyysiset ongelmat; pahat suonikohjut emättimessä jolloin seksi teki tosi kipeää.
Mieheni on ymmärtänyt tilanteen ja sopeutui siihen hyvin. Synnytyksen jälkeen meni taas oma aikansa, ennenkuin halut palasivat mutta kyllä kaikki toki palaa ennalleen, usko pois!
Ei ne halut sieltä mihinkään ole hävinneet vaikka nyt sille tuntuu. Ja ihanaa jos miehesi on ymmärtäväinen asian suhteen! Nauttikaa muuten yhdessäolosta ja läheisyydestä, vaikkei se fyysistä läheisyyttä olisikaan. Nyt on hyvä aika miettiä kasvatuksellisia asioita, haaveilla vauvasta ja hitsautua yhteen muuten!
eikös tuo haluttomuus ole oikein yleistä ja johtuu hormoneista... Ei meilläkään mitenkään kuumaa ole, vaikka kainalossa nukutaankin (rv6+x). Uutisen selvittyä oltiin kyllä oikein pupuja ;) mutta siihen jäi.... Katsellaan miten homma edistyy.
moksu84:
Mieheni EI odota minulta mitään tuommoista, että heti pitäisi alkaa synnytyksen jälkeen hommailemaan, mutta minä odotan. Haluan täyttää velvollisuuteni myös vaimona; kuten myös tulevana äitinä.
Mistä ihmeestä tuollainen vaatimus tulee? En ymmärrä, miksi olisi sinun velvollisuutesi tuntea jotain muuta mitä tunnet. Ja hormonaalista apua haluttomuuteen vauva(imetys?)aikana... no huh-huh. Olet vasta aika alkutaipaleella, raskausaikaan kuuluu se että hormonitasot ja tunteet heittelevät. Itselläni ainakin loppuraskaudessa on tullut kova hellyydenpuuska miestä kohtaan. Eikä se mies pidä sinua valaana söpön pyöreän mahan takia.
Eli relaa, kovat odotukset itseä kohtaan millään elämänalueella eivät sovi raskauteen!
Onnellista odotusta.
Ei kannata ottaa paineita. Itselläni alkuraskaudessa oli pahinta se, että tunsin kaikin puolin olevani täysin eri ihminen kuin yleensä. Hormonitoiminnan muutos muutti luonnetta, väsytti tuhottomasti, ja jopa kiinnostuksen kohteet olivat ihan erilaisia kuin yleensä, esim. harrastuksiin kiinnostus lopehti täysin joksikin aikaa. Tuntui myös epämiellyttävältä, että olen ikään kuin alkion " autopilotin" ohjauksessa, ja se muokkaa kehoani omien tarpeidensa mukaan minun tarpeistani välittämättä.
Minulla mieliala ja luonne palasivat normaaleiksi keskiraskaudessa, paitsi että toimintatarmoa oli vielä paljon tavallista enemmän. Raskautta ennen olleet masennusoireetkin katosivat.
Seksi sen sijaan ei ole sujunut koko raskausaikana, niin raivostuttavasta syystä, että limakalvot ovat olleet arat koko ajan ja lisäksi kiihottumisreaktio vain kieltäytyy toimimasta. En kiihotu raskausaikana fyysisesti, eikä limanerityskään toimi valkovuotoa lukuunottamatta. Alkukaaoksen mentyä ohi panetus kyllä on palannut, mutta se ei edelleenkään toteudu fyysisenä kiihottumisena, vaan purkautuu nyt siten, että laukean unissani silloin tällöin. Arvatkaa, ottaako päähän lukea opaskirjoista, että " nauti vain rohkeasti seksistä raskausaikanakin" . On vain luotettava siihen, että syyt tähän ovat hormonaalisia ja elimistön toiminta palautuu aikanaan ennalleen.
No, mies on onneksi ymmärtäväinen, ja pidämme toisiamme hyvänä muuten. Halailuinto ei ole kadonnut mihinkään. Ihmeellistä kyllä, hänen seksuaalista intoaan raskausajan muutokset eivät ole haitanneet, vaan nyt loppuraskaudessakin hän on koko ajan kiehnäämässä.
Moikka, ja kiitoksia kaikille vastauksista!!
Puhe " autopilotista" tuntui tosi tutulta. Kuin myös se, että mulla taitaa olla aikamoisia odotuksia itseäni kohtaan, sen sijaan että eläisin vaan tilanteen mukaan. Tuntuu kai vaan vaikealta myöntää, että tilanne on niin erilainen ja muuttunut, ihan kuin olis jotenkin epäonnistunut kun ei paneta! Huom. oma mieheni ei paneta.
Pahimmalta tuntuu tässä kai se, että en edes koe miestäni mitenkään vetoavana. Yhtäkkiä hän on liian laiha, haisee joskus hielle (on muuten TOSI herkkä hajuaisti nyt!!) ja .. no, on liian laiha!! Hän on normaalistikin minun kokoiseni, nyt mä vaan kasvan ja se kutistuu :D Mulla ei ole kuitenkaan mitenkään harmillisia tunteita omaa kehoani kohtaan, mua ei ahdista vaikka maha on kasvanut (raskaus alkaa nyt näkyä semmoisena " omenalihavuutena" ja valtavina rintoina), onneksi, mulla on syömishäiriönuoruus takana jolloin lihominen oli kamalinta ikinä, nyt ei onneks oikein jaksa kiinnostaa, sentään joku osa menee hyvin ;)
Ollaan oltu naimisissa vuosi, seurusteltu reilu puolitoista-- kai suhteessa on sitten menossa se normi tasaamisvaihe, missä kaikki mihin ihastui, alkaa ärsyttää. Sekin vielä kaiken hormoniheittelyn päälle :P Rakastan kuitenkin miestäni kamalasti, siks tuntuu niin kaameelta että näen esim. unia miespuolisista kavereista, tutuista, työkavereista, saan unissani orgasmeja yms. niin että kyllä se seksuaalisuus siellä jossain on, se vaan ei tunnu kohdistuvan siihen johon pitäis! Valveillaoloaikana en todellakaan haaveile näistä miehistä, en oikein edes tajua mistä alitajunta heittää niitä unia. Valveillaoloaikana en koe minkäänlaista seksuaalista kiihottumista, fyysistä tai henkistä, vaik ennen pelkkä sana penis sai mielen innostumaan, heh. Niinä kertoina kun sitten jotain toimintaa saadaan aikaan, ollaan molemmat kovin jännittyneitä, ettei ala vuotaa verta tai satu (alavatsa tulee kipeeks) ja vagina tuntuu " kirpeältä" siis ei tosiaan kovin kosteeta meininkiä.. Ei tee mieli halia, pusia, silittää, eikä varsinkaan ottaa vastaan noita toimintoja. Hieronta, hartioiden ja pohkeiden, sen sijaan maistuu, enkä haluaisi ottaa niitä vastaan keneltäkään muulta kuin mieheltäni. Päivänpaiste risukasassa sekin?
Ehkä pitää ottaa ihan uusi lähestymis- ja ajattelutapa. Ehkä tosiaan parasta on nyt keskittyä lähentymään ihan muilla tasoilla, tehdä jotain mukavaa yhdessä ja muodostaa sitä sidettä, koittaa alkaa ajatella me kolme- muodossa. Olen todella kiitollinen kaikista kommenteista saa kertoa lisää, varsinkin tästä parisuhteen huuman jälkeisestä vaiheesta, jos joku olis samassa tilanteessa ollut tai nyt..
No nyt löyty oikea sivu mulle, oli kun ois lukenu omasta elämästä noita teidän juttuja!
Ootan siis meidän kolmatta lasta, nyt rv 16+5 ja mies ei ole kiinnostanu PITKÄÄN aikaan millään tavalla! Ei kiinnosta halata, suukotella tai ylipäätään olla edes lähellä...
MIes tietysti panikoi, ettei mulla ole häntä kohtaan mitään tunteita ja pelkää jo avioeroakin. On inhottavaa olla niin tyly, mutta ei voi mitään, kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta!!!
Onneksi on ihana työ ja ihanat ystävät mihin voi purkaa turhautumista :)
Toivotaan et tää tästä vielä joskus helpottaa!
hormonaaliset tekijät, suonikohjut alapäässä, raskauden yleinen raskaus, liitoskivut, väsymys...
eikä se nyt suoraan sanoen ole entiselleen palautunut raskauksien jälkeenkään. itse asiassa ihan suoraan sanoen mulla ei oo tarkkaa käsitystä miten meidän toinen lapsi (ikäeroa ensimmäiseen 2v) on saanut alkunsa.
mutta minkäs teet, tää on nyt tää aika ja jos naistenlehtiä on uskominen niin mun eroottinen huippukausi on vielä edessä päin!