Jos sinut lomautetaan määräajaksi, niin vietkö lapset silti päivähoitoon?
Taustana sellainen, että toisella lapsella on ollut vaikea syksy ja sopeutuminen päivähoitoon. Nyt vihdoin on alkanut sujua. Lapsi ei ole oikein hyväksynyt meidän aikuisten töihinmenoa vaan aamulla itkee, ettei halua päiväkotiin ja ei halua meidän lähtevän töihin. (Itse hoitopäivä menee hyvin.) Asiaa on hoidettu asianmukaisesti, mutta asian hyväksyminen on nyt vaan vienyt aikaa. Jokainen sairaspoissaolo, neuvolassa käynti ja muu rutiineista poikkeaminen tuntuu laukaisevan protestointia.
Päätimme nyt, että lapset jatkavat normaalisti hoidossa 8:30-15:30. Haetaan satunnaisesti aikaisemmin klo 14:30-15:30 välillä. Vastapainoksi pidetään pidennettyjä viikonloppuja ja yksi ylimääräinen lomaviikko lomautuksen aikana. Tällä yritämme estää syksyisen prosessin alkamisen alusta ja sen, että lapset alkaisivat hoidossa odottamaan klo 14-15 hakemista, jos nyt haettaisiin säännöllisesti aiemmin.
Mielellään kuulisin vinkkejänne aiheeseen. Sen kuitenkin etukäteen jo sanon, että lapsemme tuntien emme halua säännöllisesti lyhentää hoitopäivää jommasta kummasta päästä. Näin rutiinit säilyy eikä tule uutta sopeutumista, kun työt taas jatkuu (toivottavasti).
Kommentit (2)
Siis haluaisin ehdottomasti itsekin " nauttia" lapsen kanssa vapaapäivistä, eli en veisi joka päivä. Kannattaa yrittää pitää kuitenkin rytmi normaalina juuri sen vuoksi että olet kohta päivässä.
Vaikuttaa minusta hyvältä tuo teidän suunnitelmanne. Ihanaa, että otitte huomioon myös tulevan sopeutumisen.