Kyllä minä olen onnentyttö! Ympärilleni on kerääntynyt maailman parhaat miehet kolmessa polvessa!

Isäni on täydellinen isä ja roolimalli. Luotettava, stabiili, lempeä, rakastava, viisas ja hauska. Hän on aina tukenut minua kaikessa pyytettömästi, niin lapsuudessa kuin aikuisuudessa. Ja hän on maailman hienoin vaari. Osallistuva, rakastava, läsnä.

Mieheni taas on ihana! Älykäs, romanttinen, eroottinen, hauska, keskusteleva, huomioiva, turvallinen, vekkuli, loistava isä, tasavertainen kumppani, huolehtiva, rakastava...Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen kaikkea olemme hulluina toisiimme vuodesta toiseen.

Ja poikani, nyt ekaluokkalainen, on ihanin kaikista! Temperamenttinen, elämänhaluinen, utelias, kiinnostunut, pohdiskeleva, rämäpäinen, hellyyttä osoittava, rakastettava, fantastinen pieni ihminen. Rakastan häntä päästä varpaisiin koko sydämelläni.



Ja minä olen näiden kaikkien ihanien miesten maailman keskipiste...Joka päivä he osoittavat minulle, miten paljon rakastavat minua.



Enkä edes lähde sinne, miten hienoja naisia elämässäni on. Jos alkaisin puhua äidistäni hyvää, siihen menisi koko päivä. Samoin näistä sielunsisaristani, ystävistä, jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kulkevat rinnalla ja kasvavat kanssani.



Ei ole omakotitaloa tai hienoa autoa, mutta tunnen itseni maailman rikkaimmaksi ja onnekkaimmaksi ihmiseksi! Minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka OIKEASTI välittävät ja osoittavat sen sanoin ja teoin koko ajan arjessa. Missään päätöksessä, missään ponnistuksessa, missään kokemuksessa en ole koskaan ollut yksin. Kun on rankkaa, nämä ihmiset tekevät siitä siedettävää ja kun on onnellista, nämä ihmiset tekevät siitä riemullista, ja missä vaan he voivat auttaa, he auttavat...Ainoa murhe minulla on se, miten päivittäin osaisin olla näiden ihmisten rakkauden arvoinen.



Minut tekee tosi surulliseksi se, että tiedän olevan ihmisiä, joilla ei ole ketään; jotka ovat aivan yksin. Millä oikeudella minä olen saanut näin monta aidosti rakastavaa ihmistä elämääni, ja jollakulla ei ole ketään?