Vieläkö uskaltaisi haaveilla kolmannesta lapsesta...
Mulla on ikää tällä hetkellä 37v. Esikoinen on eskarissa ja kuopus 2,5v.
Nyt kovasti pähkäilen, että jaksaisinko vielä kolmannen kanssa...
Mies (38v) on jo näyttänyt vihreää valoa, mutta itse vielä olen kahden vaiheilla. Osittain siksi, että lastenhoito- ja kotivastuu on suurimmaksi osaksi mulla ja mies puuhailee omiaan. Molemmat ollaan tällä hetkellä töissä.
Eikä tuo parisuhdekaan kovin hyvällä tolalla ole, keskusteluyhteys pätkii pahasti :( Samoin läheisyys on aika vähäistä, joten todella ' yrittämiseksi' menisi...
En kylläkään tunne itseäni pian nelikymppiseksi, suurin osa ystävistänikin on vähän yli 30v ja yksi paljon allekin. Menohaluja ei ole ja viihdyn kyllä kovasti lasten kanssa kotona. Tosin välillä olen tosi väsynyt, varsinkin kun kuopus on ollut vähän vaativampi tapaus ja kaikki on opittu/tehty pitkän kaavan mukaan (vierotus, nukkumiset yms.) Kuopus nukkuu vieläkin meidän makkarissa, vuoden verran yritti nukkua veljensä huoneessa, mutta sitten päädyttiin siirtämään takaisin. Nyt on yöt rauhoittuneet, vielä ei kuitenkaan itsekseen illalla nukahda, vaan pitää olla ' lähistöllä' . Esikoinen oli siihen nähden ' helppo' , puoli vuotiaasta nukkunut läpi yön omassa huoneessaan.
Joku on joskus sanonut, että jos vähänkään haikailee uutta lasta, niin se olisi ' tehtävä' , muuten voi kaduttaa myöhemmin... Ja olisihan se mukava olla kotona, kun esikoinen on ekalla luokalla koulussa (tosin syksyksi ei millään enää ehtisi, mutta kevätlukukaudelle jo mahdollisesti :)
Yöheräilyt ei mua häiritse ja tunnen pärjääväni välillä aika huonoillakin unilla. Eniten mietityttää nyt kuopus, joka on varsinainen ' äidin tyttö' eikä iskä oikein meinaa kelvata mihinkään. Eipä sillä, että isä aina niin hirveästi edes yrittäisikään, taitaa luovuttaa vähän liian helpolla...
Uuden raskauden riskitkin arveluttavat, tosin gyne juuri sanoi, että ei tässä iässä vielä riskit pahemmin kasva. Mutta pakosta ajattelen, että kun on kaksi tervettä lasta, niin mitäs jos... Sen tiedän, että kehitysvammaisen kanssa en varmaan jaksaisi/pärjäisi, mutta en aborttiakaan halua tehdä...
Käytännön järjestelyjä kolmas lapsi kyllä aiheuttaisi. Kumpaakaan nykyisistä autoistamme ei mahdu kolmea istuinta taakse ja asuntokin olisi ' mitoitettu' kahdelle lapselle (molemmille omat huoneet). Mutta mielestäni nuo ovat vain järjestelykysymyksiä, joiden en anna vaikuttaa lopulliseen päätökseen.
Kommentteja?
Kommentit (7)
Pisti silmään, että parisuhde ei ole ihan kondiksessa... Eihän se lapsi sitä ainakaan paranna..? Nimimerkillä samaa pohtimassa vaikka lapsia entuudestaan yksi ja parisuhde voi todella huonosti. Mietityttää kovasti onko järkeä tähän hommata toista lasta. Mutta eipä sitä meille ole kyllä luonto suonutkana pitkän yrittämisenkään jälkeen.
En sitten tiedä kuinka huonolla tolalla suhteenne on. Jos kuitenkin mieskin näyttää vihreää valoa ja itsekin vähän haikailet niin ehkä sitten yrittäminen voisi olla kohdallaan:)
eihän tuossa sun viestistä mitään muuta " negatiivistä" löytynyt kuin parisuhde?
kukkis:
Osittain siksi, että lastenhoito- ja kotivastuu on suurimmaksi osaksi mulla ja mies puuhailee omiaan. Molemmat ollaan tällä hetkellä töissä.
Eikä tuo parisuhdekaan kovin hyvällä tolalla ole, keskusteluyhteys pätkii pahasti :( Samoin läheisyys on aika vähäistä, joten todella ' yrittämiseksi' menisi...
onko mies samaa mieltä parisuhteen jamasta, kun kerran vihreää valoakin on jo antanut? vai onko antanut just koska tietää että sinä sen lapsen kuitenkin hoidat, eikä hänen tarvitse vaivautua?
meidän uusperheeseen on juuri tuloillaan kolmas lapsi, eli toinen yhteinen. Entisenä yksinhuoltajan tiedän että pärjäisin vaikka yksin jäisin, MUTTA kyllä meillä ainakin hyvä parisuhde (ja yhtenen hoitovastuu lapsista) on pohja sille, että näitä yhteisiä lapsia on, ja jopa numero neljä voisi vielä olla tervetullut...
Hei,
meilläkin oli hiukan huono parisuhde, mutta vauvakuume oli niin kova, että puhuin miehen ympäri. Nyt mies haluaa erota, minä olen 38 ja kolmatta odottelen tässä viimeisilläni. Eli minä en suosittelisi, mutta se johtuu tietenkin tästä omasta tilanteestani...
Miten olisi jos siirtäisit ajatusta kolmannesta vähän eteenpäin? Sinulla on vielä useampi vuosi aikaa jäljellä miettiä asiaa. Jos vaikka laitat vuoden määräajan, jonka jälkeen asiaa voi katsoa uudestaan. Ja sitä ennen huomio parisuhteeseen. Jos parisuhde ei ole kovin hyvässä jamassa, pitäisin sitä merkittävämpänä asiana lykätä sen kolmannen yrittämistä. Lopullista päätöstähän sinun ei tarvitse tehdä nyt, vaan voit jopa odottaa vähän ajan kulumista.
...ja kolmosesta taallakin (pienesti) haaveillaan. Eli siis ikaa 37-vuotta, kaksi lasta, kaydaan molemmat toissa, mies nayttanyt vihreaa valoa. Meilla tosin mieskin osallistuu aktiivisesti lasten ja kodinhoitoon ja lisaksi meilla on apuvoimina aupair ja siivooja... (tosin aupairia en ottaisi jos olisin itse kotona vauvan kanssa). Ja onhan naissa pitkissa liitoissa joissa kummallakin on pitkat paivat aina parisuhteessa parantamisen varaa, niin taallakin. Meilla on kuitenkin iso mutta: jokin sitten sain kuulla etta minulla on todennakoisesti sairaus joka lisaa huomattavasti sydankohtauksen/aivohalvauksen mahdollisuutta, nyt ja tulevaisuudessa... Nyt ollaan sitten vaiheessa jossa tutkitaan eri osia minusta (lahinna aivojen ja sydamen verenkiertoa) ja katsellaan mita sielta loytyy. Tasta huolimatta, JOS laakarit nayttavat mulle vihreaa valoa jossain vaiheessa niin kylla haluan yrittaa kolmosta (en tietenkaan henkeni tai vauvan hengen uhalla, koska tarkeinta on etta jaksan olla aiti mahdollisimman kauan jo olemassa oleville lapsilleni - mitenkaan uhkarohkea en aio tassa asiassa olla; toisaalta tiedan etta on oikeastaan aika harvoja vaikeita sairauksia jotka tosissaan estavat raskauden). Mutta pointtini sinulle onkin siis etta en (kirjoituksesi perusteella, tietenkaan en tieda mika perheenne kokonaistilanne on) nae mitaan erityista syyta miksi teille ei voisi sita kolmosta tulla jos molemmat sita haluatte. Ika ei selkeasti ole sinallaan este, ystavapiirini on taynna naisia jotka ovat saaneet lapsia lahes/yli neljakymppisena, kaikissa parisuhteissa on omat ongelmansa mutta teidan eivat kuulosta ylitsepaasemattomilta. Eli rohkeasti vaan yrittamaan!
Sinun iässäsi ei tosiaan kannata enää odotella. Se on nyt tai ei koskaan. Kerroit että miehesi on näyttänyt asialle vihreää valoa, sehän on ihanaa! Kuule, kyllä ne kaikki asiat järjestyy. Jos et muuten saa mieheesi keskusteluyhteyttä luotua, niin käykää vaikka parisuhdeterapeutilla pari kertaa tai tarvittaessa enemmänkin puhumassa. Parisuhteessa voi olla välillä kriisejä, mutta niistä on mahdollista selvitä kun molemmat sitä haluavat.
Kerro miehellesi että todella toivot että hän osallistuisi enemmän lastensa hoitamiseen ja kotitöihin. Tsemppiä!
jos siltä tuntuu, että teille vielä mahtuisi yksi:) itse odotan kolmatta, tytöt nyt 4 ja pienempi täyttää huhtikuussa 2, la toukokuussa. Itse olen onnellinen tulevasta vauvasta, vaikka kuopuksemme sairastui vakavasti heinäkuussa, ja elo on ollut aika raskasta siitä asti, tuntuu kuitenkin että vauvan tulo tuo iloa elämäämme uudella tavalla. Itse en stressaa jaksamisesta, aina sitä on jotenkin selvitty. Itse olen 30 ja olenkin ajatellut, että sitten lapsiluku on täynnä. Onhan se lapsillekin kiva kun on sisaruksia sitten kun meistä vanhemmista aika jättää. eli tsemppiä vaan päätökseen, ja siitä vain, jos siltä tuntuu, eipä tartte sitten vanhana katua.