Onko mielestäsi noloa, jos toisten lapsia työkseen hoitava joutuu turvautumaan kasvatusneuvolan

Meillä keskimmäisellä lapsella olleet kaikki uhmaiät niin voimakkaita, että moneen kertaan kävin asian tiimoilta neuvolassa keskutelemassa; enemmänkin hakemassa itselleni lisää voimavaroja jaksaa lapseni kanssa (se jo auttoi, kun joku ulkopuolinen sanoi hymyillen, että lapseni käyttäytyy täysin normaalisti).

Siinä ei ollut mitään noloa.

Enemmän saisin hävetä jos olisin vain yrittänyt salata ja peitellä että omat voimavarat ovat lopussa, jolloin asialla olisi saattanut pahimmassa tapauksessa olla kohtalokkaat seuraukset.



Omat lapset kun on aina omia. Ei minulla ole koskaa töissä ollut mitään niitä ongelmialasten kanssa, mitä kotona omien.

(Mikä tuntuu hassulta, sillä työskentelen kuitenkin huostaanotettujen, eli rumasti sanottuna moniongelmaisten lasten kanssa.)



Eli rohkeasti vain puhumaan asioista!

(Mutta ymmärrän että se on monille vaikeaa, sillä nyky-äidit ovat toisilleen niin julmia; arvostelevat todella rankasti, eivätkä annan yhtää tukea. Ollaan niin super-äitejä.)





t: äiti joka työskennellyt lastensuojelulaitoksissa 9 vuotta, ja kasvattanut ja hoitanut toisten lapsia.

Tosiasiassa, ammattikasvattajilla on valitettavan usein ongelmia omienssa kanssa.



Ja onhan se niin, että vieraat muksut tottelee paremmin kun omat. Ja niitä vieraita mukuloita ei nä niin paljoa, kuin omiaan.