Eihän 7-vuotias tarvitse Italiaan omaa passia?
Kai voi matkustaa vanhempien passiin merkattuna?
Kommentit (20)
omaan passiini lapseni tiedot 2 vuotta sitten, Ennekuin se passi uudistus tuli.Eli sai vielä 10 vuoden passin. Eli eikö lapseni tiedot omassa passissa enää käy?
enkä oikein usko tuohon että pelkällä "henkilökortilla" selviäisi vieläkään. Miksi ei sitten passi jos kerran matkustaa? Ei mitään epäselvyyksiä.
Kävin kyselemässä 2 viikkoa sitten passiasioita poliisilaitoksella ja siellä neuvottiin, että jos matkustelee ympäri maailmaa, niin tietysti täytyy olla passi, mutta EU-alueella riittää kuvallinen henkilökortti. Ja sellaiset nyt aion ensi viikolla meidän lapsille hakea, kun ihan takuuvarmasti ei mennä esim. Amerikkaan tai muuallekaan Euroopan ulkopuolelle. Terkuin numero 3.
Onko sellainen henkilökortti sitten halvempi kuin passi?
Niin ja kummankin saa vain viideksi vuodeksi. Terkuin se, joka sellaiset meinaa lapsilleen hankkia.
se riittää? Nyt enäähän lapsia ei merkitä vanhemman passiin mutta vielä pari vuotta sitten se onnistui.
Alaikäisen henkilökortti vaan ei käy matkustusasiakirjaksi vaikka halvempi olisikin.
PS. Sen hinta muuten on 24, ei 26 euroa. ;)
maihin voi matkustaa pelkällä henkilökortilla, siis ilman passia, matkustavan henkilön iästä mitenkään riippumatta:
Alankomaat
Belgia
Bulgaria
Espanja
Irlanti
Iso-Britannia
Italia
Itävalta
Kreikka
Kypros
Latvia
Liettua
Liechtenstein
Luxemburg
Malta
Portugali
Puola
Ranska
Romania
Saksa
San Marino
Slovakia
Slovenia
Sveitsi
Tsekki
Unkari
Viro
Hinnassa ei juurikaan ole eroa ja valokuvavaatimuksetkin ovat yhtä tarkat. Passi käy kaikkialla, henkilökortin ainoa etu on se, että se mahtuu lompakkoon.
Henkilökortti käy sähköisenä asiointivälineenä, toisin kuin passi. Se on sitten eri asia moniko ko. ominaisuutta tarvitsee.
Ja, kuten jo itsekin totesit, henkilökortti on tosiaan passia pienempi.
Iso-Britaniaan ja Irlantiin tarvii passin, eivät kuulu Schengen -maihin.
Uusia biopasseja ei enää saakaan niin, mutta vielä 3 vuotta sitten oli vanha passi ja siinä muksun nimi. Ei kiinnostanut maksaa toista passia, kun yhdelläkin selvisi ja omani jouduin joka tapauksessa silloin hakemaan. Matkustetaan paljon.
Jenkkilään tarvii olla lapsellakin oma passi, mutta toisaalta sinne pitää olla biopassi eli kuitenkaan tuo minunkaan passi ei enää kävisi edes itselle.
Iso-Britaniaan ja Irlantiin tarvii passin, eivät kuulu Schengen -maihin.
Eivät kuulu ei, mutta poliisi.fi:n mukaan niihinkin pääsisi henkilökortilla. Ei luulisi, että siellä väärääkään informaatiota asiasta olisi.
Henkilökortti käy sähköisenä asiointivälineenä, toisin kuin passi. Se on sitten eri asia moniko ko. ominaisuutta tarvitsee.
Eikö pohjoismaissa voi matkustaa ilman passia?
Mutta enää ei saa lapsia laitettua vanhemman passiin, eli kun uusimisen aika tulee niin pitää olla jokaiselle oma passi.
Eli ei voi enää matkustaa vanhemman passiin merkittynä. Näissähän on maakohtaisia eroja.
tiedoksi että se ei pidä paikaansa. Ehkä tuollainen lista on mutta käytännössä matka voi katketa esim. lentokentälle.
Itse juuri todisti tapausta, jossa mies oli lentämässä Tallinnaan ja ei päässyt edes check-inistä läpi. Oli tämän miehe takana ja kuulin asian selvästi ku oli hermostuksissaan aika kovaääninen. Virkailija sanoi vai että TOTTAKAI SINNE tarvitsee passin, ei henkilökortti riitä (kun mies selitti että se riittää). ja toden totta, ei pässyt matkaa.
Eli henkilökortilla matkustaminen on siis OMALLA RISKILLÄ:
lapset eivät voi olla enää vanhempien passissa, siis pitää olla oma passi. Mutta kuten kakkonen jo informoi, ei Italiaan tarvita passia, EU-alueella riittää kuvallinen henkilökortti tma. asiakirja.