Oletko tavannut vanhemmaksi soveltuvaa teiniäitiä?

synnyin kun hän oli 17. Hän on ollut kaikki nämä vuosikymmenet parempi äiti kuin minusta koskaan tuleekaan, vaikka hyvä on yritys minullakin.

Eikä haittaa vaikka olet itse typerys ap.

Minä tunnen hyvin monia alle 20-vuotiaina lapsensa saaneita (itseni mukaan lukien) ja kaikki he ovat vanhempia. Toiset enemmän " äitirooliin" sopeutuneita, kuin toiset, mutta kaikkien lapset hienosti säilyneet hengissä ja saaneet varmasti sen mitä ovat tarvinneet.



Määritteleisitkö siis tuon soveltuvuuden hieman tarkemmin, niin voin vastata yksityiskohtaisemmin?

eli oman äitini... oli 17-vee, kun synnyin, mutta tässä ei varmaan tarkoiteta tätä... oma äitini oli ja on yhä erinomainen äiti...

Lisäksi, luokkakaverini sai aikoinaan 16-vuotiaana lapsen. Ihan vastuullinen äiti hänestäkin tuli. Hänen tapauksessaan sanonta, " lapsi kasvattaa" , pätee erinomaisesti. Toimii nykyään pph:na ja hänellä on kaksi omaa lasta.

Tämä on aika yksilöllistä... tunnen myös yli 30-vuotiaan, joka ei mielestäni vieläkään ole soveltuva vanhemmaksi. Ei tosin lapsia halukaan, eli se siitäkin sitten...

18-19 vuotiaita en enää sanoisi teiniäideiksi, vaikka se heidänkin virallinen nimityksensä vielä on. Mutta tunnen useita 13-17 vuotiaita äitejä, joista todella vain yhdestä voin sanoa, että hänestä oli siihen. Lapsi on nyt 17 ja äiti 32. Hyvin ovat pärjänneet, tytär lukiossa ja äidilläkin elämä kaikin puolin kunnossa.

Toinen on erityisen hyvä äiti, toinen on kaikkea muuta kuin hyvä äiti.

Itse asiassa kaikki teiniäidit, jotka tunnen ovat erittäin hyviä äitejä. Kärsivällisiä, lapset aina etusijalla, hankkineet koulutuksen myöhemmin ja olleet pitkään kotona, lapsen ehdoilla.

Tapasin Anni Sinnemäen yhdessä seminaarissa. Vaikutti ihan pätevältä, kansanedustaja ja kaikkea :P

Minäkin olin aikaisemmin suhtautunut nuoriin äiteihin hieman ylimielisesti, mutta siskoni osoitti kuinka väärässä olinkaan.



Siskoni on aina ollut älykäs ja hän on aina pärjännyt kaikessa mitä on tehnyt. Hän oli jo tuolloin 19-vuotiaana aikuinen. Minä en itse olisi missään nimessä ollut valmis äidiksi, mutta hän oli.



He olivat olleet poikaystävänsä kanssa yhdessä jo kolme vuotta ennen esikoisen syntymää. He olivat ja ovat onnellinen pariskunta, joille vanhemmuus on istunut kadehdittavan helposti. He ovat aina tienneet mitä tekevät, he ovat pitäneet kasvatusperiaatteistaan kiinni johdonmukaisesti niin esikoisensa kuin kuopuksensakin kanssa, joka syntyi siskoni ollessa 33v. He ovat aina antaneet lastensa olla lapsia ja he ovat olleet todella läsnä heidän elämässään vanhempina.



Ensimmäiset vuodet perheenä eivät olleet taloudellisesti parhaimmasta päästä, mutta he tulivat silti aina toimeen omillaan. Koskaan he eivät valittaneet tai ahdistuneet rahatilanteestaan sillä he tiesivät sen olevan vain tilapäistä. Ja vaikka heidän tulonsa olivat pienet niin koskaan lapset eivät siitä kärsineet vaan he luopuivat vaan omista menoistaan.

Nykyään he tulevat hyvin toimeen. Siskoni on opettaja ja hänen miehensä insinööri. Heille tuollainen järjestys sopi hyvin, mutta tietenkään sama ei päde kaikkiin.

Itse sain lapseni yli kolmekymppisenä ja toivoisin, että omat lapseni ehtisivät ensin elää teini-iän rauhassa. Joku 15-17-vuotias on oikeasti vielä aika lapsi ja olisi hyvä, että ehtisi rauhassa tutustua aikuisuuteen. Elää, matkustaa, opiskella, hakea puolisoa.



Jos se omillaan toimeentuleminen ja itsenäistyminen ei ole edes kunnolla vielä alkanut, niin 9 kk on aika lyhyt aika käydä tuo prosessi läpi. Teiniäidit itse tietysti sanovat, että " kyllä minä ainakin olin kypsä jo ja pärjäsin hienosti" - se kuitenkin on heidän oma, subjektiivinen arvionsa eikä oikeastaan kerro kovinkaan paljon siitä, millaisia äitejä he olisivat VOINEET olla, jos olisivat ehtineet elää teini-iän rauhassa ja ilman lapsiperheen arjen pusertavuutta.



Sinänsä nostan hattua kaikille, jotka ovat kunnialla kantaneet äitiytensä.

ja tietysti se oma kokemus on subjektiivinen, sitähän se elämä aina on. se oma mielipide on kuitenkin se tärkein.

Omia virheitä ja puutteita on erittäin vaikea myöntää edes itselleen. Ja noin yleensä ottaen teini-ikäisillä tuota itsekritiikkiä ja analyysintekotaitoa on aika niukasti, kehittyy iän myötä kyllä.

Sitä paitsi, kyse on myös siitä, millainen joku on verrattuna MUIHIN. Jos teiniäiti on - kuten yleensä on - kaveripiirissä ainoa tai eka, joka tulee raskaaksi, muiden äitien toimintatavoista on luonnollisesti aika vähän tietoa ja kokemuksia.

Lapsiperheen arki ON aina aika pusertavaa, jos sitä vertaa lapsettoman teinin elämään.

Vierailija:

ja tietysti se oma kokemus on subjektiivinen, sitähän se elämä aina on. se oma mielipide on kuitenkin se tärkein.

Isovanhemmat ovat ne, jotka ovat kasvattaneet aina lapsenlapsetkin kolmekymppisinä.

Sinun on myös täysin turha julistaa, kuinka vanhemmuus on pusertavaa. Kaikille se ei ole sitä koskaan vaan he oikeasti nauttivat äitiydestään.

ensimmäinen äiti (ikää 22). En aio odottaa kymmentä vuotta siksi että saisin ensin vakoilla miten jonkun ystäväni elämä lapsen kanssa sujuu.

Sain esikoiseni 15- vuotiaana. Koulun päättäjäisissä ope sanoi mulle, kun antoi todistuksen että mikähän se sunkin tulevaisuus on.. mut kait pitää onnitella, kun sait peruskoulun loppuun...



Keskiarvo 8,7. No oon valmistunu opettajaksi ja haettiin samaa opettajan paikkaa tän " vanhan" opettajani kanssa. Minä sain paikan;)



Iski sit piruus päälle ja laitoin kortin, jossa kerroin et tällänen tulevaisuus mulla. Vakipaikka, perhe ja sama mies vieläkin kuin silloin yläasteella.

Itse se ope on eronnut kahdesti ja on lapseton..



terveiset tutuille;)

Useimmat teiniäidit taitavat olla (ennen vauvaa) asemalla notkuneita pissiksiä. Aniharva kunnollinen tyttö hankkiutuu raskaasti ennen kahtakymppiä.

Ja siis oon vieläkin.. Ekan lapsen sain 16-vuotiaana. Hän on kohta 20-vuotias, opiskelee korkeakoulussa, tekee töitä samalla. Saa kohta ensimmäisen lapsen. No, ehkä oisin toivonut, että lapsen teon oisivat jättäneet myöhemmäksi, mutta innoissamme ollaan ekasta lapsenlapsesta=)



Toisen lapsen sain 22-vuotiaana. Hän on sellainen kuin voi olettaa teinipojan olevan. Väsää tietokoneilla ja soittaa rokkia.



Kolmas lapsi syntyi, kun olin 32. Ihan terveen oloinen uhmis on hän. Ja ihana lapsi!



Mä olen ekan lapsen syntymän jäkeen käynyt lukion, hommannut opistotason ammatin ja saanut maisterin paperit. Nyt työskentelen esimies-asemassa.

Nyt hän on aikuinen omillaan toimeentuleva kunnon kansalainen:-)

21 vuotta oli ikää kun vauva syntyi, miehellä vielä vähemmän (huiiiiiii). Saimme asunnon pahamaineiselta paikalta, rahat olivat niukassa jne. Mutta tiedättekö mitä? Tarinalla on onnellinen loppu; nuori äiti kasvatti lapsestaan hienon nuoren miehen, nuori isä opiskeli hyvillä arvosanoilla tutkintonsa loppuun ja sai töitä, terveyskin pysyi hyvänä. Ja toisinkuin yleensä luullaan, tämä nuori äiti valmisti itse perheen ruoat, siivosi, piti huolta miehensä suvusta ja näin tekivät myös KAIKKI äidin tuntemat " teiniäidit" .



Tänäkään päivänä en jaksa uskoa että joku kehtaa edes väittää tietävänsä " oikean iän" lapsensaannille. Minusta pikemminkin on syytä huoleen, jos kokee olevansa kypsä äidiksi VASTA nelikymppisenä...;)