Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole ketään :' ' (
23.01.2008 |
Naimisissa olen ollut yli 7 vuotta, lapsia kaksi. Tapasimme mieheni kanssa nuorena ja muutimme pian yhteen. Alkuhuuma häipyi nopeasti ja seksikin siinä samassa. Hetken asuimme erillään, mutta palasimme sitten takaisin yhteen. Ei kai osattu olla erillämme, oltiin ikään kuin totuttu toisiimme ja kaikesta yhteisestä luopuminen tuntui vaikealta. Jatkoimme yhteiseloa vähän niinkuin siskona ja veljenä. Matkustelimme paljon ja meillä oli hauskaa keskenämme. Intohimo ja läheisyys vain puuttui. Menimme kuitenkin naimisiin ja saimme kaksi lasta. Toisen lapsen syntymän jälkeen olemme etääntyneet toisistamme täysin. En edes muista milloin olisimme koskettaneet toisiamme, käyneet edes yhdessä saunassa. En kyllä edes halua miestäni lähelle, eikä minulla koskaan tule sellaista oloa, että haluaisin häntä esim halata. Silti kaipaan, kaipaan kovastikin jotain, joka pitäisi minua hyvänä, hellisi ja osottaisi, että rakastaa. Olen kaikkien murheideni kanssa aivan yksin ja itkeskelen usein iltaisin.
Tässäkö mun elämäni nyt oli ja vietän lopun elämääni ilman rakkautta ja läheisyyttä?? Ilmeisesti....
Kommentit (13)
ittelles kiltti. Sitten kun sitä hyvää oloa on tarpeeksi sitä voi toisellekin jakaa. Keksi joka aamu jotain hauskaa itsellesi, lue, kuuntele musiikkia , ulkoile, ota joku pieni projekti, uskalla jotain uutta, pieniä askeleita aluksi, kyllä se siitä lähtee. Mies ei ole vastuussa sun onnesta. Ala ite ottamaan elämästä selvä, yllätyt iloisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai haluaisitko, että miehesi ottaa asiat puheeksi ja suhteenne alkaisi siitä parantua? Jos yhtään haluat jatkaa avioliittoa, puhu ja halaa! Jos se ei yhtään huvita, eikö kannattaisi erota?
Yhtenä päivänä satuin menemään kylppäriin kun hän oli menossa suihkuun. Ihan rehellisesti sanottuna, tunsin suurta ällöystä häntä kohtaan, hän ei vetoa minuun seksuaalisesti mitenkään.
Ap
Päällepäin voi näyttää hyvinkin toimivalta mutta henkinen yhteys puuttuu. Jos joskus halataan, lapset kattoo ihmeissään. Nekään ei opi halaamaan, suukottelemaan kun eivät näe muiden suukottavan. TOki lapsia suukotan mutta se ei ole sama asia.
Kamalan iso juttu olisi lähteä tilannetta purkamaan mutta ei näinkään hyvä ole.
Aika paha tilanne kieltämättä, jos oma mies ällöttää. Haluaisitko tehdä asialle mitään, jos se olisi mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaankin seksuaalisuus on jokaisen ihmisen korvien välissä. Myös orgasmin saanti johtuu paljolti " korvien välistä"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me on oltu naimisissa kohta kuusi vuotta, lapsia kaksi pienellä ikäerolla. Ollaan varmaan aina oltu vähän epäsopiva pari, jotenkin vaan on kitkuteltu eteenpäin. Näihin päiviin saakka olen aina ajatellut rakastavani miestä todella paljon, mutta nykyisin en enää tiedä. En muista milloin viimeksi olisin sanonut että välitän. En halua mennä lähellä enkä halua että hän tulee lähelle. Tunnen olevani todella yksin ajatusteni kanssa. Ei huvita edes puhua miehelle mistään, kun tuntuu että häntä ei kiinnosta. Kaipaan kuitenkin aivan valtavasti ihmistä kenelle voisin puhua ja kuka puhuisi minulle. Ottaisi syliin ja pitäisi hyvänä. Lohduttaisi silloin kun on paha mieli. Toki saan lapsilta läheisyyttä ja heitä voin pitää sylissä yms.. Mutta eihän se ole sama asia. Jos sen kipinän voisi jotenkin sytyttää uudelleen..? Yhteistä aikaa miehen kanssa on vaikea järjestää, koska hän tekee paljon töitä ja lapsille on hankala saada hoitajaa. Eli umpikujassako ollaan..?
Ja sen ällötysreaktion pohjimmainen syy ei ole ulkomuoto, vaan rakkaus toista kohtaan on koullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ollut hulluna?
Meillä mies on aina tosi väsyneen ja kyrpiintyneen näköinen, ei huolehdi hiuksista ja haisee. Ei se mielestäni ihan tuollainen ollut nuorena.
Voimia! Mietin, voisiko sen vetovoiman jotenkin herättää uudelleen eloon?