Muita tod. pienipainoisia 2-vuotiaita?
Heippa!
Poika täyttää tällä viikolla 2 vuotta, ja ensi viikolla olisi taas vuorossa neuvola. Ihan sitä silmällä pitäen ajattelin kysellä, onko kellään muulla yhtä pienipainoista 2-vuotiasta ja mitä asiasta mahdollisesti on sanottu vai onko mitään tai onko jopa tehty jotain tutkimuksia tms.
Eli meillä poika painaa nyt tasan 10 kiloa. Synytymämitat olivat 2,8 kg ja 50 cm. Pituudessa menee ihan keskikäyrillä, olisiko nyt n. 86 cm pitkä, mutta tuosta painosta en edes tiedä, kuinka alhaalla miinuskäyrillä kuljetaan... Ekat kuukaudet paino nousi todella vauhdilla, mutta sen jälkeen painonnousu on ollut kitsasta. Painoon on kiinnitetty huomiota 1v ja 1½ v. neuvoloissa, mutta lähinnä päivittelytyyliin (" miten voi olla näin siro lapsi, voi voi kun on kyllä toooodella alhaalla tämä paino..." ). 1½ v. neuvolassa painoi 8,7 kg.
Poika syö mielestäni ihan hyvin, välillä tosin on kausia, jolloin syödään ihan minimaalisia annoksia. Päiväkodin kanssa ollaan keskusteltu myös, ja hoitajien arvion mukaan syö kyllä yleensä melko samankokoisia annoksia kuin muutkin.
Nyt ajattelin, että voisin yrittää vaatia neuvolassa jotain jatkotutkimuksia. Mutta kaipaisin siis kokemuksia vastaavasta, ja tosiaan tietoa siitä, onko pienipainoisuutta lähdetty jotenkin tutkimaan - ja onko mielestänne poika siis poikkeuksellisen pienipainoinen tai löytyykö muitakin vastaavia kirppuja?
Ai niin, minä ja mies ollaan mieluummin tukevia kuin hoikkia ja molemmat keskimääräistä lyhyempiä, eli pojan mittasuhteet ei oikein selity geeneilläkään...
Kommentit (17)
Poika kohta 2v ja painaa 10 kg ja pituutta 82cm. Pikkuruinen on, verrattuna muihin ikäisiin. Syntyessään ihan normaali, 3710g ja 50 cm. Teillähän lapsi ollut jo syntyessään pienipainoinen, joten hyvinhän hän on kasvanut. Meillä pituus ja paino alkoi hidastua 3-4 kk:n iässä ja on siitäin pysynyt hitaana. Pieni varmasti tulee aina olemaan, taikka sitten hurahtaa jossain vaiheessa. Tutkittiin alle puolivuotiaana, vaikken itse ollut ollenkaan huolissaan, kun tyytyväinen lapsi oli ja mitään ei löytynytkään. Geenit selittävät kyllä meidän tapauksessamme, sillä minä olen ollut 2 v myös tuon 10 kg, mut pituutta ollut vielä vähemmän eli 80 cm. Iso en todella ole vieläkään, en painollisesti enkä pituudessa. Kuitenkin ihmisen kokoinen tuli. Isänsäkkään ei järin jättiläinen ole ja hänenkin neuvolakortissa näkyy, että ollut koko ajan melkoisen hidas kasvuinen. Jos lapsi syö mielestäsi ihan riittävästi, välillä hyvin ja välillä huonommin, kuten meilläkin ja lapsi on muuten tyytyväinen, olen itse ajatellut, ettei huolta silloin ole. Kyllä ne neuvolassa puuttuvat liiankin kanssa, jos on jotain puututtavaa, ainakin meilläpäin ja hyvä niin.
oman mielenrauhasi vuoksi, mutta jos lapsi syö normaalisti (kuten kuvailit), nukkuu hyvin, kakka on normaalia ja muutenkin kehittyy ok, niin ei varmaan ole syytä huoleen. Ja jos ei ole mitään iho-oireita tms. allergiaan viittaavaa, niin en olisi huolissani.
Meillä tyttö oli 1,5 v. neuvolassa 80 cm ja 8,7 kg. Eli samaa kokoa kuin teillä. Nyt ehkä 82 cm ja 9,5 kg, kun ikää 1 v 9 kk.
Olemme mieheni kanssa olleet pieniä ja siroja lapsia, joten meillä selittyy sekä geeneillä että ruoka-aineallergioilla. Tosin en usko allergian vaikuttavan enää, kun ruokavalio on kunnossa ja kaikki pahikset löydetty.
Olennaista on (pätevien allergialääkärien mukaan) tasainen (pituus)kasvu omaan tahtiin. Eli vaikka kasvaisi hitaastikin, kunhan pituutta tulee omaa tahtiin.
ja kerro, että olet itse huolissasi. Minä olen myös samaa mieltä, että neuvolassa puututaan kyllä vähän liian herkästi mikäli on vähänkään aihetta. Toisaalta kyllä ymmärrän tuon asioihin herkän puuttumisen.
Mutta meillä siis pieni myös...neiti oli1½v. neuvolassa 78cm ja 9.1kg. Syntymämitat aivan normaalit.
Meillä on alusta asti oltu pieniä mutta meillä kans on selittynyt sillä, että myös vanhemmat on ollut syntymästä asti pieniä tai siis hoikkia ainakin :) Omalla -10käyrällä on mennyt eikä neuvola ole ollut kovasti huolissaan, vaikka vauvana onkin painokontrollit käyty ja sama näyttää olevan edessä pikkusiskonkin kanssa. Nyt esikoinen kohta 4v ja painaa 13kg ja noin metrin pitkä.
painoi 11,3 kg, mutta oli 91 cm pitkä. Paino on mennyt aina n. 20% miinuksella, mutta asia ei ole huolettanut neuvolassa (satunnaisia päivittelyjä lukuunottamatta) eikä kotona, koska kulkee kuitenkin tasaisesti omalla käyrällään.
Voit pyytää neuvolan terveydenhoitajaa näyttämään sinulle paino- ja pituuskäyrät. Jos suhteellinen painokäyrä kulkee edes jotakuinkin suoraan (eli lapsi pysyy omalla käyrällään) en usko, että on syytä huoleen. Satunnaiset heilahtelut suhteellisen painon käyrällä on kuitenkin nekin aika tavallisia. Se kun on SUHTEELLINEN paino. Eli jos lapsi onkin venähtänyt vähän enemmän pituutta, menee painokäyrä alaspäin, jos ei sitten paino ole pyrähtänyt vastaavasti ylöspäin.
Tällaisia mietteitä minulla, mutta en ole lääkäri enkä edes sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Jos asia kovasti huolettaa, voit käydä lastenlääkärin puheilla. Heidän luulisi tietävän varmasti.
Verkkoklinikan sivuilla on laskuri, jossa on pituus suhteessa ikään ja paino suhteessa ikään. Teidän poika on antamiesi tietojen mukaan pituuskäyrillä sekä syntyessään että nyt 2v hiukan nollakäyrän alla (eli hiukan keskivertoa poikaa lyhyempi). Paino taas on ollut hiukan -2 käyrän yllä sekä syntyessä että nyt. Voit katsoa muutkin painotiedot kussakin iässä, mutta ainakin syntymäkokoonsa nähden hän on aivan oikean kokoinen nyt kaksivuotiaana, jos painaa 10 kg.
Miinuskäyrällä kulkeminen ei todellakaan merkitse sitä, että jotain on vialla tai että lapsi on poikkeavan pieni. Nollakäyrähän on keskiarvo, eli puolet lapsista kulkee siellä miinuspuolella. Totta totisesti tuo miinus-nimitys pitäisi hävittää, kun se sekoittaa terveydenhoitajatkin!
Neuvolassahan katsotaan lisäksi painoa suhteessa pituuteen. Niitä käyriä en netistä ole löytänyt, mutta niissäkin käyrän tasaisuus on se mikä kertoo tartteeko huolestua vai ei. Kun pituus ja paino on kasvaneet lähtöarvoihin nähden tasaisesti, luultavasti tuo pituuspainokin on pysynyt tasaisena. Kevythän poika on pituuteensa nähden, mutta jos hänessä ei muuten ole mitään poikkeavaa huomattu, tuskin on syytä huoleen.
Ja ennenkaikkea, tasaisesti kasvavaa lasta ei pidä ryhtyä lihottamaan.
eli jos lapsi kasvaa omalla käyrällään tasaisesti, siis pituutta ja painoa tulee lisää, ja pysyy samalla kohdin käyrää (oli se sitten + tai - 20), niin se ei aiheuta suoranaista syytä huoleen. Jos lapsi tekee niinkuin meillä, eli " putoaa" sieltä käyrältään (pituutta ja painoa ei tule lisää) niin silloin jossain vaiheessa tutkitaan. Tämä " jossain vaiheessa" ei meillä toteutunut neuvolan 2-vuotistarkastuksen yhteydessä, mutta allergialääkärimme määräsi samantein laajan verenkuvan sekä keliakiatestit. Mun miehellä siis keliakia, ja kasvun hidastuminen + epämääräiset vatsavaivat (allergiat on jo parantunut) voivat olla merkki keliakiasta.
Esikoinen taas oli laiheliini koko vauvaikänsä, mutta kasvoi tasaisiesti sillä omalla -20 käyrällään. Käytiin kyllä tiiviimmin kasvukontrolleissa, mutta muistaakseni 2,5 vuotiaana todettiin että ihan ok, omalla käyrällä koko ajan.
edelliset selittivätkin jo hyvin että ei ole mitään syytä huoleen. Meillä neuvolassa ei ole koskaan päivitelty asiaa vaan sanottu että poika kulkee hyvin ja tasaisesti omalla käyrällään. Pituus keskikäyrällä ja paino aina ollut noin -10käyrällä. Hänen isänsä on lapsena kasvanut juuri saman kokoisena ja on nyt aikuisena edelleen hoikka ja 182cm. Eli ei se hoikkuus vaikuta pituuskasvuunkaan.
Tässä sinulle vertailun vuoksi pojan mittoja:
syntyessään 3,1kg 50cm
1v 9,0kg 76,5cm
1,5v 10,1kg 83cm
2v 11,1kg 87,5cm
eli mulla ei tässä ole tytön neuvolakorttia, mutta jos ulkomuistista jotain sanon, niin
syntymäpaino & pituus 3390g, 50 cm. tasaista kasvua omalla käyrällä 1,5 v ikään saakka, 1,5v ja 2-v neuvolan aikana painoa tullut lisää n 700 gr, pituutta max 3 senttiä. 2-v neuvolan ja nyt allergialääkärillä käynnin väliaikana (n 3 kk) ei yhtään painoa, ei yhtään pituutta. Eli on nyt 84 cm, painoa 11.9 kg.
Tyttö syö hyvin ja monipuolisesti, ei ole sairastanut koko talvena kuin yhden nuhakuumeen (kuumetta 1 vrk, eikä edes yli 38 astetta..). Eli jos näin jatkuu niin voin kaivaa kesän -07 vaatteet uudelleen käyttöön... (vähän hirtehishuumoria... todellakin toivon että kasvuspurtti tulee). Allergialääkärimme katsoi meidän vanhempien pituuden, ja totesi että tytön kasvun kuuluisi olla jollain oletuskäyrällä (?) +0.4, ja on nyt -0.7 (tai jotain, tämä ei oikein auennut mulle, mutta siis lääkäri oli yhtä mieltä meidän kanssa siitä, että olisi sitä pituutta voinut tulla menneen 9 kk aikana hieman enemmän...)
Poika siis nyt 1 v 10 kk:tta, mut meillä oli jo neuvola, kun piti hepatiitti rokote nyt uusia samalla. Painaa 10,3 kg ja pituutta 81,5 cm. 1 1/2 vuotis neuvolassa painoi 9915g, pituutta 79 cm joten painoa tullut liki puolessa vuodessa vain 375 g ja pituutta vain 2,5 cm. Vuosikas neuvolassa painoa oli 8400g ja pituutta 73 cm. Nähtävästi oli tuossa vuoden ja puolentoista välissä kasvanut tarpeeksi, kun nyt kasvu oli noinkin minimaalista. Puolivuotiaana painoi 6600g ja pituutta 66cm. Joten ylöspäin on kuitenkin menty koko ajan. Syö kyllä todella hyvin ja leikkii reippaasti. Nukkuu myös hyvin ja on aina ollut tyytyväinen lapsi, joten ei nytkään kasvuun sitten puututtu.
Meidän esikoinen painoi syntyessään (rv.39+4) 2760 ja oli 51cm pitkä. Hän on aina ollut tuollainen hoikka ja pitkän oloinen tyttönen. Ollaan menty ns. omalla käyrällä pituus +1 ja painon kanssa siellä -20% lähettyvillä. 2v. tyttömme oli 11.3kg ja 90.50cm ja nyt 3v. 13.3kg (-10%) ja 98cm (+1). Neuvolassa oltiin 1 vuotiaaksi asti huolestuneita painon kehityksestä, kunnes tytön täytettyä 1v. kaikki olikin normaalia ja tyttö kasvoi ns. omalla käyrällään. Harmittaa jälkikäteen tuollainen turha stressaaminen lapsen syömisestä jos kerta mitään aihetta ei ollut. Kuopuksemme on ollut painonsa kanssa tuolla -10% tuntumassa, muutta pituutta tulee hitaanlaisesti (nyt 1v. 9.1kg ja 76.6cm)
Hei,
meillä pojalla normaali syntymäpaino 3330 kg, 4 kk iässä alkoi käyrät laskemaan. Viime kesänä käytiin sairaalassa monissa kokeissa ja kesään asti neuvolan painotarkastukssa usein. Poika täyttää kohta 3 v ja on samankokoinen kuin joidenkin 1,5 vuotiaat. Viime kesänä painoi 9,5 kg ja oli 84 cm. Tasan 2 vuotiaana 9,3 kg ja 82.5 cm. Nyt on sitten 3 v neuvolassa varmaan 10 kiloa rikki! Poika näyttää tosi hentoselta ja pieneltä ja kaikki luulevat paljon nuoremmaksi kuin on.
Mitään tutkimuksissa ei löydetty ja me vanhemmat ei olla pieniä eikä suuria. Päästiin kyllä heti tutkimuksiin kun halusin, koska kakka on ollut aina löysää ja kakkaa noin 3-4 krt päivässä. On tosi vilkas ja iloinen eikä mikään tunnu vaivaavan. Siksi en ollut kovin huolissani tuloksista, mutta hyvä kun tutkittiin. Ja kehitys muuten on ollut normaalia. Samat vaatteet ovat tosin sopineet kauan, nyt käytössä pääasiassa 86 senttiset, kapeita housuja on tosi vaikea kylläkin löytää kaupasta. Vaikka olis säätömahdollisuus niin leveät mallit eivät vaan oikein sovi.
Meillä muuten esikoinen meni täysin neuvolan normikäyrillä...
2 v. mitat 83,5 cm, paino 10,7 kg. 1,5 vuotiaana oli 81 cm ja 9900 g, 1-vuotiaana 73,7 cm ja 9015 g. Vuodessa tullut pituutta kuitenkin 10 senttiä ja painoa 1,7 kiloa, joten kasvaa, vaikkei kovin nopeasti.
Hei taas,
ja kiitos kovasti kaikista vastauksista! Lohduttavaa, että näinkin paljon " kirppuja" löytyy, ei siis olla ainoita :)
Eli ilmeisesti mitään suurempaa huolenaihetta ei tosiaan pitäisi olla, kävin vielä tuolla Verkkoklinikan sivuilla, mistä joku vinkkasi, ja ihan omalla käyrällään näyttää paino tosiaan menevän. Pitää vielä katsoa se käyrä th:nkin kanssa.
Olen vasta viime aikoina alkanut enemmän miettiä tätä kokoasiaa, kun tosiaan aina ulkopuoliset päivittelee pojan siroutta, ja luulee häntä reilusti ikäistään nuoremmaksi. Siinä saa aina selitellä, kun jotkut alle yksivuotiaatkin painavat yhtä paljon kuin poju....
Sopivien vaatteiden löytäminen on meillä kansa tuskaa, voin muuten suositella Polarn & Pyretin paitoja yms., useissa malleissa on melko niukka ja kapea mitoitus.
Mutta näillä eväillä neuvolaan, katsotaan mitä th painosta tällä kertaa sanoo. Jos nyt taas kovasti päivittelee, niin taidanpa kysäistä noista tutkimuksista, eipä tarvitsisi asiaa ainakaan sen jälkeen enää itsekseen vatvoa.
Meillä tyttö ollut aina hoikka ja keskimittainen. Syntyessään 2475g ja 48 cm (ei keskonen, vaan 41+6 perätilassa... en tiedä, miksi ei ollut kasvanut loppuraskaudesta). Itseäni huoletti aluksi lapsen pieni koko, mutta koska tyttö söi ja oli tyytyväinen (itki toooosi vähän), huoli väistyi.
Painon kehitys (tyttö nyt jo 5v):
1v: 8,1 kg, 74,5cm
1,5v: 10 kg, 81 cm
2v: 11,7 kg, 86 cm
3v: 13,9 kg, 96 cm
4v: 14,6 kg, 102 cm
5v: 16,7 kg, 109 cm.
Saattaa olla, että ekoina vuosina oli jotakin ruuan imeytymishäiriötä, mutta mitään allergioita tai muuta ei ole koskaan tutkittu, ja nyt näyttää hyvältä. Imetin yli vuoden ja mielestäni maitoa tuli aika vähän, mutta tosiaan lapsi oli aina tyytyväinen, joten ei ollut syytä huoleen. Kiinteiden aloittelukin kävi tosi hitaasti ja 1-vuotiaana lapsi söi tuskin kertaakaan sellaista pienimpää pilttipurkillista kerrallaan kokonaan, vaan yleensä siitä jäi aina yli.
Tyttö on ollut aina huono syömään. Ilmeisesti siis vain käyttää kaiken syömänsä niin tehokkaasti, ettei tarvitse paljon ruokaa. (Tää on ihan mun omaa spekulointia.) Ero on huomattava pikkuveljeensä nähden, joka syö normaalisti (hyvällä halulla useamman lautasellisen, ihmeellistä).
Meillä on todella pieni kokoinen tyttö syntymä mitat 2970g ja 48cm. Yksi vuotiaana mitat 71,5cm ja 7440g. eli pituus hieman miinuksella ja paino noin miinus 20. 1v neuvolan aikoihin otettiin kaiken maailman verikokeet esim. maksa, munuainen, keliakia ja muitakin mitä en nyt muista. Ja kaikki oli normaalia. Jos ei oo mitään kokeita otettu voisit sellaisia pyytää. mutta luulen että ei teillä mitään hätää ole sillä teillä kuitenki lapsi kasvaa omaan tahtiin.
meillä lyhyempi ja kevyempi. koska oli ihottumaa, tutkittiin allergiat ja keliakiat, kilpirauhanen, lisämunuainen, ainakin.
käsittääkseni painoa tärkeämpää on kuitenkin pituus, jota teillä näyttäisi olevan hyvin.
mitään poikkeavaa ei löydetty. siro on edelleen, joten vaatteita vaikea löytää.