Mäkin haluan hyviä vinkkejä, kiitos!
Mullakin uramies. Tekee pitkää päivää ja on usein työmatkoilla. Tuntuu, että kotona on aina joku syy, miksei voi osallistua. Milloin on väsynyt, milloin pitää tehdä töitä vielä kotona, milloin on pää kipeänä jne. Arg, ärsyttävää!
Tuntuu, ettei osaa tehdä mitään oma-aloitteisesti. Aina saa pyytää ja opastaa tai käskeä. Ja sitten se, että jos on lasten kanssa, kun käyn jossain yksin, niin koko kämppä on kuin kaatopaikka. Kaikki jäljet on korjaamatta. Tuntuu, että ei siitä ole mitään apua, vaikka mies joskus esim. hoitaa lapsia, kun sen jälkeen saa itse siivota sen koko kaaoksen. Esim. jos pyydän miestä laittamaan lapsille iltapalaa, niin ei osaa korjata jälkiään. On niiiiiin ärysttävän sotkuinen. Tähän vaikuttaa tietty se, että itse olen tosi siisti ja järjestelmällinen. Mutta joo, pointti oli siis se, että vaikka mies joskus harvoin osallistuisi, niin ei siitä paljon ole hyötyä, kun itse joutuu sen jälkeen "korjaamaan kaikki vauriot"!
Jos esim. itse teen ruokaa, tiskaan tms. etten ehdi katsomaan lapsia, niin vauvaa saattaa huutaa vaikka kuinka kauan miehen vieressä, eikä tämä reagoi siihen, jos on vaikka tekemässä töitä koneella. Huh, tulipahan taas vähän purettua...
Kommentit (13)
Piti mennä tohon "Mitä tehdä kun mies ei osallistu lasten hoitoon?" Mut joo.
Yritän kyllä kehua silloin kun huomaan, että mies on yrittänyt. Mutta helvetti, kun homma ei tästä kehity. Välillä luovutan ja hiljaa vaan korjaan jäljet, joskus se on vaan helpompaa. Mutta kun en haluais vaan olla piika, enkä haluaisi myöskään opettaa lapsiani siihen, että äiti tekee kaiken ja passaa kaikkia ja korjaa kaikkien sotkut.
Joskus sitten päätän, että perkele, nyt en korjaa sen jälkiä. Mutta kun en mä ite kestä katella sitä sotkua.
On totta, että silloin kun suhteessa menee kaikin puolin paremmin, niin en jaksa hermostua tästä osallistumattomuudesta kodin ja lasten hoitoon tai sotkuisuudesta, mutta sitten kun tuntuu, että kaikki muukin mättää, niin silloin tää tuntuu tuskalliselta.
Ja arg, että ärsyttää, kun mies tekee keittiössä voileipiä tms. niin se jättää ne ruoat AINA pöydälle. Joskus ne on siellä monta tuntia. Mä päätin, että nyt kun se tulee seuraavan kerran kotiin työmatkalta ja sen jälkeen, kun ne ruoat siellä taas seisoo, niin mä ostan oman juuston ja kinkun, ja laitan niihin mun nimen, eikä niihin saa koskea. Eltaannuttakoon omat juustonsa pöydällä!
Ja toinen tää, että miksi niitä likaisia vaatteita ei voi viedä pyykkikoriin, vaan ne jää just sinne missä ne riisutaan (sängyn viereen lattialle, olkkariin, pyykkikorin viereen). Mä hoidan meillä pyykit, näin on sovittu ja se on mulle ihan ok (jos mies hoitaisi pyykinpesun, meillä ei olisi ikinä puhtaita vaatteita). Toinen päätös on, että kun mies ei ole lähdössä mihinkään työmatkalle, nyt kun kotiutuu, niin kerään pokkana vaatteet, joita ei laiteta pyykkikoriin, niin jätesäkkiin ja vien vaatehuoneeseen. Olkoon siellä sitten. Alkaa sitten mies kysellä, kun ei olekaan puhtaita paitoja töihin.
Tiedän, että tää kuulostaa tosi lapsellisesta, mutta olen vaan niin poikki, kun puhe ei tehoa aikuiseen ihmiseen. Pääsisin itse varmasti helpommalla, kun vaan hyväksyisin sen, että mies on sotkuinen ja hiljaa korjaisin sen jäljet.
Nyt kun mies lähti viikoksi reissuun, niin toisaalta olin ihan tyytyväinen. Silloin olen kokonaan vastuussa kodista ja lapsista. Kun mies on kotona, niin kuitenkin petyn, kun hän ei osallistu.
Joo, loputon suo...
Ihan, kuin minä olisin kirjoittanut tuon jätesäkkejä myöten. :D
Mulla on samanlainen mies.
Muuta en jaksa tähän nyt kirjoittaa, mutta kovin se ärsyttää.... Päivä kerrallaan parempaa toivoen. Öitä ja halaus!
Mutta kun se on niin pirun ärsyttävää. Mun mielestä olisi toisen kunnioittamista ja rakkauden osoittamista se, että kun tietää, että toiselle (minulle) on tärkeää, että jäljet nyt ainakin suurin piirtein korjataan, niin tekisi sen sen toisen vuoksi. Oonkin monesti sanonut miehelle meidän parisuhdekeskusteluissa, että kaipaisin tekoja, en sanoja. Ja inhottavaa on se, että mies aina sanoo, että joojoo tiedän ja pitäis tehdä ja viettää enemmän aikaa lasten kanssa. Se tuntuu musta niin pahalta ja välinpitämättömältä. Ois helpompaa, jos mies ei ois tajunnu asiaa ja ois silleen, että aijaa en oo huomannutkaan. Mutta se välinpitämättömyys tuntuu kurjalta.
Mua pelottaa, että alan hiljalleen inhota miestäni ja kyllähän sen tietää mitä siitä seuraa. Ei kai sellaisessa tilanteessa mikään suhde enää kukoista.
Mun mies on monessa asiassa ihana ja rakastan sitä todella paljon, mutta sitten on tää ärsyttävä puoli, jonka en haluaisi antaa pilata meidän suhdetta.
Meillä tilanne ei ollut ihan noin paha, mutta ihan liikaa lapsiperheelle kuitenkin. Itkin, pyysin, kehuin, maanittelin, lahjoin, suutuin ja raivosin- millään ei ollut vaikutusta. Joskus mies saattoi siivota ihan kunnolla mutta se vaati vähintään hermoromahduksen minun puoleltani ja silloinkin mies oli selkeästi VIHAINEN. Niin että ajan myötä vaan väsyin; antaa olla-asenne meni päälle. Vieläkään mies ei osaa pitää seuraa lapselle ilman että kerron koko ajan vieressä mitä on tehtävä, omat roskat on vaikea laittaa heti roskiin eivätkä omat tavaratkaan löydä yleensä paikoilleen esim. ruokapöydältä vaikka olisi vieraitakin.
En vaan enää jaksa. Olen tapellut masennuksen ym. kanssa ja nyt riittää.
Jos tänään saankin sen itkemällä korjaamaan jälkensä, niin asia unohtuu taas huomenna. Kun itsellä on hyvä mieli muutenkin, niin jaksaa asiaan suhtautua enemmän huumorilla, mutta kun itselläkin on ollut synnytyksen jälkeistä masennusta, niin ei sitä aina jaksaa vaan asioille hymähdellä.
Mun mies on ainakin sellainen, että se vaatii kunnon heilautuksen, että tajuaa, että jotain on nyt tehtävä. Sen mielestä meillä esim. menee aina tosi hyvin, sen mielestä missään ei ikinä ole parannettavaa. Joo, se on toisaalta ihan kiva, että mies on vahva kuin kallio, mutta yritä siinä sitten vakavissas selittää, mikset ole tyytyväinen suhteeseen. Joskus vuosia sitten, kun olin muutamia kuukausia alamaissa, enkä ollut tyytyväinen suhteeseemme, niin mieheltä meni tosi kauan tajuta, että OIKEASTI en ollut tyytyväinen. Se ei ikään kuin ota mua vakavasti, jos sanon jostain.
Ymmärrän, etten voi miestäni muuttaa itseni kaltaiseksi supersiistiksi, mutta kaipa tässä asiassa kumpikin voisi tulla puolitiehen toistaan vastaan. Minä olisin tosi iloinen, jos mies osoittaisi edes jonkinlaista kehitystä asioissa.
asustelee vastaanlainen rakas puoliso. Hän on oikein tietoinen siitä ettei töiltään ehdi osallistua aina kodinhoitoon. Itse olen tosi poikki välillä. Joten meille palkattiin siivooja. Eihän se helpota niitä juustojen menemistä takaisin jääkaappiin mutta tulee itselleni iloisempi mieli korjata miehenkin pyykit ja sotkut kun tietää että suuremman siivouksen tulee silloin tällöin hoitamaan ammattitaitoinen siivooja ja silloin saan vain nauttia. Lisäksi kun siitä saa sen kotitalousvähennyksen niin ei hirveesti edes kirpaise. Kirpaisisi enemmän jos riideltäisiin ja ajauduttaisiin erilleen mokoman asian vuoksi.
Mitä tulee lastenhoitoon niin siinä olen sitten käyttänyt vaan hillitöntä kehumista! Lisäksi olen värvännyt myös anopin mukaan tähän kehumiseen...:))
Niin ja mitä tulee niihin sotkujen korjaamiseen keittiössä niin joskus olen yrittänyt kyllä rauhallisesti puhua miehelle että hänen pitää ajatella millaisen esimerkin hän haluaa antaa lapsilleen ko aiheesta. Joskus se on jopa nykyään muistunut mieleen. Mutta liikaa ei saa nalkuttaa/muistuttaa.
joka toinen viikko. Eli sen asian kanssa ei ole tarvinnut tapella. Itse olen siivonnut siinä välissä ja koska mies maksaa siivoojan, niin olen ajatellut, että siivoojan käynti on ikään kuin hänen vuoronsa, jonka hän on ulkoistanut.
Siivooja oli hänen viime joulun lahjansa minulle ja nyt luultavasti siivous loppuu vuoden lopussa.
-Ap, joka oli nro 10
...annatko sinä tänä vuonna lahjaksi hänelle sen, että kokkaat yhteisiä aterioitanne? Minusta siivous on yhteisessä kodissa kummankin velvollisuus joten ei sitä tarttisi erityisesti lahjaksi antaa....
mutta miten sen asian sitten ilmaisee, jos harvoin on mitään kehuttavaa???
Mies on luonnollisesti myös sohvaperuna eli makaa sitten siinä sohvalla ne hetket, kun ei tee töitä tai ole keittiötä sotkemassa. :) Miten se telkka onkin niin paljon tärkeämpi kuin ne omat lapset.
Apua, tää kuulostaa niin karmealta tää tilanne, kun kirjoitan sitä tänne. Ja omat ajatukset on ihan kauheita. Sen takia haluisinkin päästä tästä eroon, etten myrkytä meidän suhdetta näillä ajatuksillani.
-ap
Tosin meillä isä yrittäjä ja työpaikka koti. Aina löytyy jotyain syytä ola tekemättä jotain kotihommia. Tai sitten perustelee, että pitää levätä, jotta jaksaa tehdä töitä. Viis siiteä, että minäkin käyn töissä, ei minun jaksamisella ja lepäämisellä ole väliä.
Viimeeksi viikonloppuna hermostuin taas. Pyysin mietsä nopeasti imuroimaan, koska minulle oli vielä pyykit, lattian pesut, pintojen pyyhkiminne ja ulkona lelujen/kesäkalusetiden korjausta ym. Sanoi, vain ettei meinaa mitään tehdä, koska nyt on hänen vapaa ja viikonloppu. Viikolla taas ei voi mitään tehdä koska ei jaksa...
Tuntuu kuin olisi ilmainen kodinhoitaja. JOs jotain pyydän tekemään aina on syy ja jos pyydän toistamiseen, nin sitten voi sanoo, että ei nyt ainkaan tee mitän kun jankkaan. Siis meillä muut tekee ssen mitä jaksaa ja huvittaa ja minä teen ne loput, mitä muut eivät tee.
Niin rasittavaa.
Keinoja olen tämän 9 vuoden aikana kokeillut vaikka mitä, mutta mikään ei tunnu tepsivän. Kun on kotoa saanut sellaisen kasvatuksen, että nainen(äiti) tekee kaiken, niin ei ole mitään oma-aloitteellisuutta. Sitten kyllä perustelee, että kylä hän tekee vaikka kuinka, mutta siis töitä, kuten minäkin. Tosin minun työni ei ole mitään, koska teen sitä "vieraalla".
Sen suhteen olen kyllä vähän katkera anopille, enkä haluaisi tätä ihanuutta enää eteenpäin siirtää.
Tein tietysti virheen heti suhteen alussa, kun en ottanut tiukempaa linjaa näissä asioissa, mutta eihän sitä siinä rakkauden huumassa huomaa. Ja tyhmänä luulin suhteen alussa, että mies on asunut naisen kanssa, kun oli sentään ollut kihloissakin, mutta ei. Tajusin asian vasta myöhemmin, ettei ollut ikinä oikeasti asunut kenenkään naisen kanssa yhteistä kotia. Joten siirtyi sitten sieltä äidin helmoista minun helmoihini. Voi ärsytys.
Kuinkahan sitä saisi miehelle ilmaistua, miten tärkeä asia tämä itselle on. Kun en haluaisi alkaa maalailla piruja seinille ja uhkailla, että jos homma ei muutu, niin joku päivä kyllästyn ja otan eron.
-ap
Uskoisitkos, että tuo sinun asenteesi innostaa miestä tekemään?
Tuo noidankehä pitää saada katkeamaan. Kokeilepa kehua joskus vaikka ;-)