Viha ja katkeruus sohvaperunaa kohtaan
En tiedä kuinka kauan enää kestän. Olen kolmen lapsen äiti tällä hetkellä äitiyslomalla, ja teen kaiken+elätän koko porukan! Meillä on molemmilla vakituinen työpaikka, mutta yhden käden sormilla voi laskea kuukaudet (ellei peräti viikot) että mieheni on vuoden sisällä ollut töissä. Aina on joko selkä tai hermot menneet, joista molemmista tulee kyselemättä 2 vko:a sairaslomaa, jota on helppo jatkaa kun ei aivan työkunto ole tullut takaisin! Lorvikatarrin diagnoosi puuttunee lääkärien ohjekirjasta! Fyysistä väkivaltaa on ollut ja henkistä säännöllisesti. Olen läpi elämäni tottunut pärjäämään omillani ja tehnyt töitä ison kylän edestä! =) Olen katkera ja uupunut siitä, että täytyy katsella laiskaa, ilkeää sohvaperunaa sen lisäksi että hoidan aivan kaiken.
Käy mielessä mitä tukia saisin plus mielenrauhan, jos mies asuisi eri osoitteessa!
Mutta eihän hän tietenkään halua erota, kun löytyi muija joka maksaa ja hoitaa kaiken. Tosin häneltä ei enää kysellä pian.
ainoa ero on, että meillä mies sentään käy töissä ja tienaa hyvin. Itse olen toistaiseksi kotona toisen lapsen jälkeen.
Meillä myös mies makaa vain illat sohvalla (kun on niin väsynyt työpäivän jälkeen) ja yleensä vain nettailee. Välillä leikkii esikoisen kanssa jotain ja hoitaa lapsia reilu tunnin ajan joitakin kertoja viikossa, että pääsen jumppaan, mutta mitään kotihommia ei oikeastaan tee.
Ei siivoa, ei pese pyykkiä tai laita sitä kuivumaan tai kaappiin edes. Hyvä kun astiat saa astianpesukoneeseen. Roskat sentään vie ulkoroskikseen, mutta siinä melkein kaikki. Ei esim. koskaan leiki lasten kanssa lattialla, vaan yleensä yrittää keksiä sellaisen leikin (jos on pakko jotain leikkiä), että voi itse maata sohvalla.
Suhteemme on ihan olematon, emme keskustele nykyisin enää oikeastaan mistään, enkä oikeastaan enää jaksa edes kuunnella miehen alkeellisia keskustelun aloituksia tai kommentteja, kun kaikki on jotain puolinaista kiroilua tai kaikki on pask**. Sukulaisiani ja ystäviäni aina morkkaa, eikä ole lainkaan kiinnostunut heistä tai halukas lähtemään harvoin pidettäviin juhliin tms, mutta tulee usein " pakon edessä" .
Olen alkanut miettiä, että olisiko sittenkin helpompaa erota, kun ei suhde toimi ja väkivaltaakin on joitakin kertoja esiintynyt (jopa lasten nähden). En vain saa aikaiseksi toimia, sillä tiedän, että kahden lapsen yksinhuoltajana ei ole helppoa, kun kuitenkin haluaisi omaakin aikaa, varsinkin jumpassa käyntiin. Olen ajatellut, että katson tilannetta jonkin aikaa, puolisen vuotta vielä olen ajatellut olla kotosalla ja mennä töihin, jos homma sitten paranee, niin ok, mutta jos ei ala parantua niin täytynee alkaa miettiä asioiden tärkeysjärjestystä uusiksi.
Onneksi minulla on kuitenkin säästöjä ja talomme on rahoitettu lähinnä minun rahoilla lainojen lisäksi, joten toimeentulossa ei periaatteessa pitäisi olla suurta ongelmaa, vaikka palkkani onkin suht pieni.
Mutta voimia sinulle, halusin vain kertoa, että on meitä muitakin samassa tilanteessa...