Lue keskustelun säännöt.
ärsyttää kun mies on niin kiukkunen..
19.01.2008 |
Tiuskii vaan ja ei saa edes halata tms. Mikään ei muka vaivaa mutta kilometrin päähän näkee, että joku nyppii.. Ja monesti myöntää myöhemmin, että oli huono mieli mut ei voi sitä nyt myöntää. Ja sit kaikenlisäksi kääntää sen mun piikkiin ja kun mulla ei edes ole huono mieli tms. mutta tottakai alkaa harmittaan kun toinen oikein ärsyttämällä yrittää saada mulle huonon mielen, jotta saa käännettyä kaiken mun piikkiin... mä en vaan jaksa enää, en tiedä miten miten pitäis olla et olis hyvä. Tai sais edes jonkun hellyydenosotuksen joskus pyytämättä...
Kommentit (7)
Seurustelin ennen tätä avioliittoa viisi vuotta samanmoisen ihmisen kanssa. Alku, ehkä eka vuosi oli kommunikoinnin kannalta ok aikaa mutta sitten alkoi mennä juuri noin. Vasta jälkeenpäin tajusin, miten hullua oli edes jatkaa yhdessä kun emme puhuneet mistää, miestä ei saanut lähestyä ja sitten, yhtäkkiä, pitikin olla altis seksille ja läheisyydelle kun herra sattui haluamaan.
Oli todella kuluttavaa ja olin aivan varpaisillani kokoajan. En tiennyt miten olla ja elää kun tuntui, että kaiken teen väärin. Miehen mielestä hänen piti saada vain olla kaikki se aika mitä hän oli kotona (2-vuorotyö), joko nukkua tai " vaan olla" ja mun piti vaan niinkuin " olla kanssa" . Seksi kiinnosti yleensä jonkun keskustelusession päätteeksi joka oli saatu aikaan kun itse en enää kestänyt sitä hiljaiseloa ja etäisyyttä ja paukutin faktoja naamlle ja mies sitten totesi, että no onhan tässä ollut vähän tällaista ja ei ole oikein jaksanut ja plaa plaa. Sitten seksiä ja sama homma jatkui.
Jos olin hiljaa, kuten usein sitten päätin olla kun ei miestä kerran kiinnosta mikään, mies yleensä kysyi ivallisella äänellä, että " mikä sulla nyt sitten on kun on naama noin nurinpäin" ? Eli ole siinä nyt sitten...
Aivan nostaa ihokarvat pystyyn ajatella tuota aikaa, onneksi sain niin paljon voimia, että erosin ja lähdin omille teilleni. Sitä en tietenkään tässä suosittele sulle koska on lapsia ja kaikkea ja varmaan muitakin keinoja löytyy. Mutta mulla meni näin! TSEMPPIÄ!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä kyllä mies osallistuu kotitöihin ja lapsenhoitoon jne. mutta harmittaa, kun tietämättäni teen asioita väärin ja sit häntä alkaa nyppimään. ja sillon kun hänellä on hyvä mieli niin kaikilla on mut jos hänellä on huono mieli niin ei siinä lepyttelyt auta. tiuskii ja kun kysyn, että miksi puhuu niin rumaan sävyyn niin ei kuulemma puhu tai tiuski ja " anteeks kun puhun väärin" jne... mutta sillon kun on hyvällä tuulella niin ei siis puhu tuohon sävyyn. Ja sit esim. tänäänkään mulla ei edes ollut mitenkään huono aamu tms. vaan olin ihan hyvällä tuulella jne. mutta miehestä näin jo aamulla sängyssä, et nyt mättää ja koitin olla ainakaan ärsyttämättä enempään niin jotenkin mä nyt sit olin taas se, kellä on huono aamu ja jne. Noh.. kai se on osaansa tyydyttävä, harmittaa vaan kun tuntuu, että toinen ei edes rakasta kun ei edes koske ilman, että pyytää. Joskus tosi harvoin.. No.. rakastan häntä kumminkin kaikesta huolimatta, vaikka raskaalle välillä tuntuu kun ei tiedä miten pitäisi olla tai tehdä. Sillon kun on hyvällä tuulella niin on oikeasti tosi kivaa jne. Ilman häntäkään en haluaisi olla. En vaan voisi kuvitellakaan vastailevani hälle samaan sävyyn mitä itse saan, ja jos hän tulisi halaamaan tms. niin en ikinä pystyisi sanomaan, saanko olla rauhassa tai no mitä nyt tms. Eli en enää edes kunnolla uskalla lähestyä kun vastareaktiota ei ole=' (
puutteessa olevalle miehelle. Anna sille niin jo tulee hymy huulille :)
melko yllättävästä aiheesta. Monta päivää hautoo vihaansa naama nurinpäin, ja mä yritän keskustella, sovitella ja välillä vittuilla ja mikään ei auta. Ja sitten tulee aina avioero-keskustelu, hän ei jaksa enää ja kun MINÄKIN olen niin hankala ja vaikea luonne, ettei minun kanssa voi elää jne. Kaikki siis mun syytä, MINÄ muka olen vihainen jne. Vaikka aina muistan mainita ärtyneenä ollessani syyn olevan esim menkoissa, kamalassa työpaikassani jne. En siis syyllistä häntä ollenkaan takaisin. Ja sitten hän sanoo kerta toisensa jälkeen, että ei rakasta minua, että miten voidaan muka jatkaa.
En ruinaa häntä jäämään, olen sanonut että senkun menet, mutta eihän se mihinkään saa mentyä. Ennen, kun lapset oli pienempiä hän saattoi mennä lapsuudenkotiinsa murjottamaan, ei vastannut puhelimeet yms rasittavaa.
En haluaisi myöskään erota, sillä uskon avioliittoon ja vaikeuksein voittamiseen. Meillä on kolme ihanaa lasta, ja kammoan myös sitä taloudellista tiukkuutta mikä seurais erosta. En myöskään usko, tulevani onnellisemmaksi jonkun muunkaan kanssa, en voisi kuvitellakaan, että edes olisin jonkun kanssa, ennekuin lapset on isoja. Olen itse avioeroperheestä, ja ei ole yhtään ihannekuvaa siitä elosta.
Ja suurimman osan ajasta hän on ok, itsekäs kyllä seksuaalisesti, mutta auttaa lasten ja kodin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se tulee ovesta, kaada se eteisen lattialle ja ota se vaikka väkisin. kyllä se siitä...
Olen tässä jo odottanut pidemmän aikaa, menemättä lähelle. En vaan uskalla edes kun vastaanotto on evvk... yksi lapsi on ja toinen tulossa... ja jos en mitään sano niin kysyy " mikäs nyt on ku oot niin hiljaa" .. että yritä siinä nyt sit olla mieliksi. jos mä puhuisin samaan sävyyn hälle kun mitä itse saan ni...