Onko normaalia ettei tunne naapureitaan pientaloalueella??
Pk-seudulla asutaan. Ollaan nyt asuttu 2v tässä. Ja lapsiaki on. Mutta lapset eivät ole löytäneet kavereita eikä me olla tutustuttu keneenkään!
Onko meillä vain huono tuuri?
Kommentit (32)
tämä on ns. vanha alue, johon porukat on muuttanu silloin kun niillä oli pieniä lapsia. nyt lapset on kasvanu ja pikku hiljaa alkaa asukkaat vaihtumaan. Mutta ei näköjään tarpeeksi :(
- ap
tää on todellakin ahdistavaa. Varsinkin, kun ennen asuttiin rivarissa, jossa oli paljonkin yhteistä naapureiden kanssa.
- ap
Me olemme asuneet täällä alle 3 vuotta ja alussa oli vain yksi toinen lapsiperhe. Nyt on meidän lisäksi neljä jotka tiedän.
Rajanaapureitamme (näitä 1 kpl, myös okt) emme ole kertaakaan nähneet. Myyjän kertomana toki tiedämme heistä jotain. Mietittiinkin, että pitäisikö meidän mennä heidän ovikelloaan rimputtamaan, ja esittäytymään? Toisaalta tiedän että monet suomalaiset säikkyvät moista käytöstä. Ja jotenkin meillä on ollut sellainen käsitys että yleensä uudet alueen asukkaat toivotetaan tervetulleiksi entisten toimesta (ehkä ollaan katsottu liikaa noita jenkkileffoja piiraineen ;)
Muita naapurustossa asuvia on kyllä tavattu ja paridin lapsiperheeseen pintapuolisesti tutustuttukin.
Nurmijärvelle ja tunnetaan naapurit varsin hyvin. Naapuriapu toimii ja kyläillään, vaikka lapset meillä on ihan eri vuosikymmeniltä.
Ei vaan..mutta meillä on koira, ja tunnen kaikki koiranomistajat tältä alueelta. Mutta sitten on niitä koirattomia, joita vaan moikataan kun ohi ajetaan.
Mun mielestä ei ole mitenkään ihmeellistä että ei tunne naapureitaan kovin hyvin. Mä esim. en ole edes kiinnostunut mun naapureista, tai en niin paljon että haluaisin olla heidän kanssaan lähemmissä tekemisissä. Mulle riittää se että, vaihdan sanan pari, kun tulevat vastaan. Tai sitten nostan käden ylös kun ajetaan vastaan kadulla.
Itse ainakin haluan aina toivottaa uuden ihmisen tervetulleeksi, onpa kyseessa sitten asumispaikka, työpaikka, kerho tai mikä tahansa.
Ja ei tässä tosiaankaan bestiksiksi tarvitse alkaa, mutta edes sellaista normaalia kiinnostusta. Että voisi matkoille lähtiessä sanoa, että viitsitkö tyhjentää postilaatikkoa...
Ja kyllä, itse olen aina valmis auttamaan, jos apua tarvitaan!
- ap
Mielenterveyskuntoutujatkin toivotettais ilolla naapurustoon majataloa pitämään noiden ilmeisen hoitamattomien ongelmiensa kanssa painiskelevien ja sen kanssaihmisilleen kostavien eläkeläisten läsnäolon sijaan.
Jonnekin tekis mieli muuttaa...
kanssa aktiivisesti.
Keskustan kerrostalossa asuessamme saattoi naapuri palata takaisin kotiinsa rapusta, jos me tultiin ovestamme ulos, ettei vaan törmättäisi. Tuli sitten muutaman minuutin kuluttua perässä.
5 vuotta jo asuttu, mutta eipä noita naapureita paljoa tunne. Lähimpien kanssa ollaan jossain määrin tekemisissä, mutta kun ei ole oikein ketään samassa elämäntilanteessa niin ei noita jutunaiheita juuri ole. Arkisin tietty kaikki töissä ja illat harrastuksissa jne. Mua ahdistaa, mutta mies tykkää kun ei kukaan häiritse iltaisin (tai koskaan).
Vierailija:
Mun mielestä ei ole mitenkään ihmeellistä että ei tunne naapureitaan kovin hyvin. Mä esim. en ole edes kiinnostunut mun naapureista, tai en niin paljon että haluaisin olla heidän kanssaan lähemmissä tekemisissä. Mulle riittää se että, vaihdan sanan pari, kun tulevat vastaan. Tai sitten nostan käden ylös kun ajetaan vastaan kadulla.
En mäkään mitään piirakoita halua. Jutellaan, kun tavataan, ja taloyhtiön asiat hoidetaan tietysti yhdessä.
Ystävystyn muilla perusteilla, ja kammottaa myös ajatus, että lasten varjolla pitäisi hankkia erillisiä " mammakavereita" , joiden kanssa voidaan sitten jutella lapsista. Tuntuu väkinäiseltä.
kammottaa ajatus, että luokittelet ihmiset ulos sen takia, että heillä on lapsia!!
että yhdessä oleminen verukkeella millä hyvänsä oli epäluontevaa
kerrostalossa näin ei ole, ja siitä niitä juttuja alkaa tulla sitten enemmänkin
en arvostele toisten yksityisyydensuojaa, itse vaan pidän sosiaalisemmasta tavasta elää
en muista enää numeroani
Tuntuisi vaan väkinäiseltä hakemalla hakea yhteyttä ihmisiin, joihin sitä ei luontevasti ole syntynyt. Muka jonkin yhteisen intressin tiimoilta.
3 kuukautta sitten muutettiin ok-talo lähiöön ja olen kerran ollut pihalla puheissa toisen naapurin kanssa ja kerran moikannut toista naapuria. Parempi se on vaan olla hyvän päivän tuttuja ja moikkailla postilaatikolla. Valitsen itse omat ystäväni ihan muilla perusteilla kuin sen mukaan missä satun asumaan. Tuttavallani naapurit kiertää kesäisin syömässä makkarat grillistä ja lainailevat autotallista tai pihalta tavaroita oman makunsa mukaan. Muuttakaa johonkin hihhulikommuuniin niin voitte elää kuin sopulit samassa kolossa.
eikö se ole jo sama, kuin että ei halua niitä yhteyksiä?
tällaiseen asenteeseen törmääminen vaan voi olla shokki, jos on tullut yhteisölliseltä alueelta
no miksikäs ei? Voisihan heihin yrittää tutustua edes sen verran, että tiedät, haluatko tutustua enemmän. Jos ovat ääliöitä, niin anna olla. Mutta voisithan antaa edes mahdollisuuden. Naapurithan vois olla vaikka kuinka kivoja :)
Tiedätkö, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että joku on samalla aaltopituudella. Esimerkiksi.
Voin selittää laajemminkin, mutta oma kokemukseni on, että antoisimmat ystävyyssuhteet syntyvät jonkin muun kuin saman asuinpaikan tai äitiyden varaan.
En tarkoita, ettei samassa elämäntilanteessa olevista tai samassa paikassa asuvista voisi löytyä ystäviä. Otin kantaa lähinnä siihen, ettei ole pakko ystävystyä naapurin kanssa.
onneksi saimme omamme myytyä hyvään hintaan
voin ymmärtää ahdistusta ap, jos olet tottunut yhteisölliseen elämäntapaan