Miten herkästi sosiaaliviranomaiset puuttuvat tilanteeseen..

Mies on ärtyisä ekä hän pysty hallitsemaan siis aggressiotaan selvin päinkään -se vaikuttaa perheen ja kodin tunneilmapiiriin. Mies ei kunnioita sinua - miksi? Onko väkivalta siis hänen mielestään sinun syysi - jos mies ei kunnioita sinua ihmisenä, niin se on aika iso ongelma - etenkin, jos kunnioittamattomuutta on luvallista esittää ärtymyksen tai väkivallan muodossa.



Väkivallan kokeminen, siis sekin että näkee että isä pahoinpitelee äitiä, on lapselle äärimmäisen traumaattista. Se aiheuttaa kiintymyssuhdeongelmia - jos lapsi näkee isän pahoinpitelevän äitiä, se vaikuttaa olennaisesti lapsen ja isän väliseen kiintymyssuhteeseen. Turvaton kiintymyssuhde taas on haitallista lapsen kognitiiviselle ja emotionaaliselle kehitykselle.



Mies tarvitsee aivan välttämättä apua aggressionsa hallintaan. Miehille on olemassa erilaisia terapiapalveluita tähän ongelmaan. Kyse on miehen ongelmasta - oman aggression hallinnasta - eikä se pääosin selity parisuhteestanne vaan miehen tavasta toimia ja reagoida asioihin.



Toivon todella että mies hakeutuu hoitoon ja että sinä mietit hyvin tarkoin mitä jatkossa tapahtuu - että voit taata lapsellenne turvallisen lapsuuden, sillä se on ehdottomasti tärkein asia elämässäsi.

Väkivallan kokemukset jatkuessaan tulevat tuhoamaan lapsesi psyykeen.

Suomen vankiloissa istuvista vangeista lähes kaikilla on taustallaan väkivallan kokemuksia, joko itseensä kohdistuvia tai sitten vanhempien välistä.

Tätä miehesikin olisi hyvä pohtia - terapiassa. Yksin hän ei ongelmaansa pysty ratkaisemaan, eikä edes sinun kanssasi, vaan ammattilaisen.

Jos ei itselläsi ole väliä ( ja ei näytä olevan kun et välitä vaikka mies suoraan sanoo ettei arvosta sinua - siis ei myöskään edes rakasta sinua ), niin ajattele edes sitä pientä lastasi. Tai anna sitten pois ja jää alistetuksi ja hakatuksi. Luuletko että lapsesi kiittää sinua kun "pidit perheen koossa"?? Lue kakkosen vastaus niin tiedät että lastasi et enää aikuisena nää.



Kumpi on tärkeämpi, white trash-äijä vai oma pieni lapsesi.

Mies ei lyö selvinpäin, mutta sanoo pahasti. Luunappeja on joskus antanut ja tönäissyt tai läimässyt muttei lyönyt. Lapseemme ei ole koskaan koskenut.



14 Viestisi oli todella ihana. Karua luettavaa, mutta faktaa. Kiitos, kiteytit monet ajatukseni tekstiisi. Itse en ole koskaan kunnioituksen puutetta suhteessamme todella ajatellut, kaikki se mitä mieheni on minulle tehnyt tai sanonut niin olen pistänyt sen piikkiin että miehelläni on niin pahasuinen ja tempperamenttinen äiti ja huono lapsuus josta paha olo kumpuaa ja minuun on se helppo purkaa.. (äiti lähti todella aikaisin kouluun/töihin ja isä ollu ulkomailla reissuhommissa)

Lopulta kun vanhemmat eros niin poikaa pompoteltiin isän uusioperheessä silloin tällöin v.loppuisin ja muutoin äidin vahvan auktoriteetin alla joutunut sulkeutumaan kuoreensa. Mies sanoo kokeneensa turvattomuutta.

(Ei puolustuspuhe vaan taustoja joita pohdin)



Lapsemme on nyt etusialla. En tosiaan halua että hän joutuu enää IKINÄ näkemään, saati kokemaan mitään vastaavaa, mutta sillä lähdinkin tänne kirjoittelemaan että onko järkeä edes mennä perheterapiaan vai onko kaikki jo kerrasta menetetty.. Sen myönnän että olen varmasti tyypillinen väkivallan käyttäjän uhri....ajattelin nimittäin heti tapahtuman jälkeen että kyllä tästä selvitään ja että oli eka kerta, mutta järki huusi että eipä muuten ollut.

Se että väkivalta jättää jäljet lapseen, pelottaa. Sillä koen sen jättäneen jäljet jo minuunkin. Näen painajaisissa kaiken mitä tapahtui, ja herään hiestä märkänä mutta kun herään ajattelen liioittelevani asioita. Kuitenkin jopa päivisin pelkään mieheni esim. tulevia pikkujouluja... Mietin minne voimme lapsemme kanssa paeta jos mies tulee liian humalassa kotiin.



Samaa mieltä olen että ammattilaisen apua me tarvitsemme. Itse en saa miestäni autettua, kun en osaa toimia oikein. Ja ammattilainen osaa varmasti poimia ne ongemien ytimet ja lähteä niitä jollain tavalla purkamaan.



Tosi jännä miten ailahtelevainen mieleni on; välillä mies pelottaa, ahdistaa, inhottaa...välillä taas tuntuu kun sanat eivät riittäisi kertomaan kuinka häntä rakastan. Läheisriippuvaisuutta en koe.

ongelmia aggressionhallinnassaan ja ehkä omassa kiintymyssuhteessaankin, mikä nyt varmaan sitten näkyy siinä että hänellä on ongelmia kohdata sinua tasavertaisena ihmisenä ja mahdollisesti ongelmana läheisyyden ja luottamuksen kanssa?



Miehesi varmaan tarvitsisi ammattiapua näihinkin asioihin - terapiaa tms.

SAmoin kuin apua aggressionhallintaan - siis nimenomaan siihen eikä pelkkää pariterapiaa- pariterapiassa keskitytään teidän vuorovaikutusongelmaan, mutta väkivalta ei ole vuorovaikutusongelma, vaan miehen henkilökohtainen ongelma säädellä omaa aggressiotaan. siksi tarvitsette luullakseni sekä parisuhdeterapiaa että miehesti erillistä terapiaa tähän lyömis-ongelmaan - sehän ei ole vuorovaikutuksellinen ongelma! Sinulla ei ole siihen mitään osuutta.



Kirjoitit ettet osaa toimia oikein ...mitä sillä tarkoitit?

Se että miehesti juo tai lyö ei liity sinun toimintaasi mitenkään, jos niin kuvittelet, ei myöskään se että mies "paranisi". Mies tarvitsee parantuakseen psykologian ammattilaista, jonka avulla hän pystyy käsittelemään asiaa - itsetuntemus ja ongelman analysointi sekä aggressionhallintaharjoitukset auttavat miestä eteenpäin, jos sekään. Eikö miehille ole näitä tukipalveluita - lyömätön linja tms. joista ohjataan eteenpäin hoitoon.



Miehesi tarvitsee siis hoitoa ja ammattiapua. Jos hän ei siihen suostu tai ole valmis sinne hakeutumaan, sinun kannattaa kyllä hyvin tarkkaan miettiä miten järjestät sinun ja lapsesi elämän jatkossa, sillä ilman terapiaa miehesi käytös ja tavat reagoida (väkivalta) ei tule loppumaan mihinkään, ikävä kyllä.



Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi, turvatkaa tulevaisuutenne.

Toivottavasti miehesi hakeutuu avun piiriin jo heti maanantaina, että voitte jatkaa elämää yhdessä.



Mutta valmistaudu myös siihen, ettei mikään muutukaan - silloin tarvitset voimia lähtemiseen- hakeudu ensikotiin tms.



13

ihan hurjasti rakastavansa poikaystäväänsä, joka kuitenkin aina välillä hakkasi naisen päätä seinää tai lattiaan tms. voimallisesti yms. ikävää. Mies kuittasi aina tapahtuman humalatilalla tai stressillä tms. ja osti tytölle karkkipussin lohdukkeeksi ja sitten tyttö taas rakasti miestä, kamalasti.

Sauri taisi kommentoida, että lähde hyvä nainen että jäät henkiin!



Pidä huolta itsestäsi ja lapsestasi ap!

minusta sinun pitäisi voida kertoa tästä miehellesi ja hänen tulisi suhtautua pelkoosi vakavasti. Jos hän oikeasti haluaa tehdä ongelmalle - juomiselle ja lyömiselle - jotain, hän ymmärtää, ettei hänen tule lähteä pikkujouluihin.



Jos hänen mielestään se on hänen oikeus eikä sinun pelollasi ole hänelle merkitystä, sinun kannattaisi miettiä, onko miehesi oikeasti tekemässä alkoholi ja väkivalta-ongelmalleen jotakin vai tuleeko kaikki jatkumaan kuten aiemminkin.



Jos miehesti ei pysty ottamaan näin pientä askelta "parantuakseen" eikä siihen löydy tahtoa, voisi kuvitella, että ongelma tulee vain jatkumaan ja pahenemaan.

Kyllä perheenä autetaan tällaisessa tilanteessa. SPR:n kautta saa myös apua, jos asutte pääkaupunkiseudulla. Älä ainakaan jätä tilannetta tohon. Teen töitä sellaisten nuorten kanssa, jotka ovat joutuneet vastaaviin tilanteisiin lapsena. Voin sanoa, että käsittelemättöminä jättää jäljen alitajuntaan ja aiheuttaa monenlaista eitoivottavaa käyttäymistä myöhemmin elämässä. Hakekaa ihmeessä apua ja mahdollisimman pian. Älä vaaranna lastasi!!!

"Mies ei lyö selvinpäin, mutta sanoo pahasti. Luunappeja on joskus antanut ja tönäissyt tai läimässyt muttei lyönyt. Lapseemme ei ole koskaan koskenut."



Töniminen ja läimäisy on lyöntiin verrattavaa samoin luunapit.



Järjen valo on päästäsi sammunut kokemasi johdosta jos noita et tunnista väkivallaksi ja alistamiseksi. Pistää vihaksi miten naiiveja voi naiset olla.

Olet ennen lapsesi saamista tullut hakatuksi miehesi toimesta ja nyt ensimmäisen kerran lapsen syntymän jälkeen.



Jään miettimään miksi olet tehnyt tuollaiselle paskiaiselle lapsen, luulitko poloinen lapsen takaavan väkivallattoman elämän itsellesi.



Miten ihminen voi olla noin yksinkertainen ja tyhmä. Turpiin voi saada samalta mieheltä vain kerran jos on kyllin viisas - mies jätetään ensimmäisen lyöntikerran jälkeen.



Kerrot saavasi luunappeja tms. jota et pidä edes pahoinpitelynäkään enää. Lopeta suhde ole niin hyvä edes lapsesi vuoksi. Et voi oikeasti rakastaa miestä joka voi sinut hakata päivänä minä hyvänsä.



Stressi ja alkoholi on tekosyitä ja pidät niitä lieventävinä asianhaaroina.



Tuolla menolla olet pian vainaa.

Outoja tapoja osoittaa rakkautta...



Millainen lapsuudenkoti ja kiintymysuhde sinulla itselläsi on taustalla - se voi selittää suhtautumistasi mieheesi. Haetko hyväksyntää, pelkäätkö tulevasi torjutuks ja hyvätyksi?



Miten olet tehnyt miehellesi tiettäväksi odotuksesi siitä, miten haluat tulla kohdelluksi - miten olette käsitelleet yhdessä miehen pahoinpitelyt? Vai ovatko ne jääneet selvittämättä? Miten miehesi suhtatuu ongelmiin - pyrkiikö hän välttelemään niitä, unohtamaan, lakaisemaan maton alle? Entä sinä itse?

kyllä aika kammottavaa.



Jos edes lapsi ei laita rajoja miehelle, laita tajuamaan mikä on soveliasta ja mikä aivan tuomittavaa käytöstä.

lapselle traumaattista.



Jo se että perheen tunneilmasto - jos sinua vaikka tönitään, nälvittään tai mies on aina ärtynyt - aiheuttaa sen että lapsen emotionaalinen kehitys vaarantuu.

perheen ilmapiiri vaikuttaa lapseen vaikka et ehkä sitä itse tiedosta - se että teillä vuorovaikutus ei toimi kuten pitäisi, olet varuillaan, peloissasi, miehen käytöstä ja tunnetiloja ei voi ennustaa - aiheuttaa sen ettei lapsi voi olla koskaan täysin rentoutunut kotonanne. Se aiheuttaaa psyykkistä jännitystä, heikentää stressivastetta jne.



Jos tilanne jatkuu kuvatunlaisena pitkään, lapsi altistuu valtavalle riskitekijälle - ko tilanne johtaa helposti masennukseen ja -ahdistushäiriöihin, käytöshäiriöihin, mahdollisesti myös vakavampiin mielenterveyden häiriöihin.



Mieti siis tarkoin miten toimit jatkossa ja mihin suostut - ja mitä vaadit mieheltäsi. Ei riitä, että rakastat kamalasti jos tilanteeseen ei tule korjausta.

Ja tilanne ei voi korjaantua, ellei mies mene hoitoon - ihan viralliseen.



Kirjoittamani kuulosti varmasti tylyltä mutta ikävä kyllä tilanne on sellainen. Mitään helppoa ratkaisua siihen ei ole - ja se on pakko ratkaista, sen ymmärtänet itsekin. Hae ammattiapua itsellesikin hetimiten asian selvittämisen tueksi.



Toivon sinulle voimia tulevaan!

Ap ei enää erota mikä on väkivaltaa ja mikä ei.



Jos satut ap vielä lukemaan tätä ketjua, niin haluan kertoa oman poikani kohtalon.

Hän täyttää huomenna 18 vuotta. Hän eli teini-ikään asti juuri kuvaamasilaisessa pelon ilmapiirissä. Ei meilläkään isä lyönyt äitiä selvinpäin. Ensimmäiseen kymmeneen vuoteen siis. Vain kännissä tuli lyöntejä, tönimisiä, hiuksista repimisiä jne. Kunnes oltiin tarpeeksi syvällä ja väkivalta ei ollut enää viinasta kiinni. Halveksinta, vähättely ja kaikkinainen muu minun psyykkeni hajoittaminen oli ihan arkipäivää viimeiset vuodet.



Lähdettiin lasten kanssa pois tämän pojan ollessa 12-vuotias. Liian myöhään, ainakin 12 vuotta liian myöhään. Poika on nyt aikuisuuden kynnyksellä kokenut ihan liikaa. Hän ei ole tunne-elämältään aivan niin kuin pitäisi. Hänen on vaikea kunnioittaa naisia, toisten ihmisten koskemattomuutta ja auktoriteetteja. Toisaalta hän on valtavan riippuvainen läheiseistään. Jätetyksi tulemisen pelko on kova. Kaiken päälle hän on jo ehtinyt olemaan vankilassa väkivaltarikoksen takia. Ja kyllä, naiseen kohdistuneen väkivallan takia.



Minä uskon että tätä rikosta ei olisi koskaan tapahtunut jos poika ei olisi joutunut olemaan väkivallan todistajana lapsuusiässä.



Toivon että saatte apua ja se tehoaa. Jos ei, niin sinun velvollisuutesi on jättää mies.



Edellä oletkin jo saanut paljon tietoa mitä väkivalta lapsesi kehitykselle tekee. Oma kertomukseni on sitten käytännön esimerkki siitä miten se näkyy elämässä.

Lapsena olin todella ahdistunut, ja ihmettelin suuresti laulua "Tiedän paikan armahan" Muistan miten minua ahdisti lapsena laulaa jo sitä. Samoin ahdisti tehdä isänpäiväksi lahjaa koulussa.



Kotona oli aina kireä tunnelma. Vaikka joskus oli ns. kivempaa, oli se vain " tyyntä myrskyn edellä" Yksi poikkinainen sana sai tappelun aikaiseksi.

Loppujen lopuksi isä ei enää käyttäytynyt väkivaltaisesti äitiä kohtaan, vaan se kohdistui minuun.

Minä lensin ruokapöydästä pihalle tai rappukäytävään.

Isompana asuin viikkoja ystäväni luona, äitini sen kummemmin reagoimatta, isästä puhumattakaan.Siltikin pelkäsin silloin äitini puolesta.



Koulu meni joten kuten läpi, ei ketään perheessäni kiinnostanut.

Olisin saanut muualta paikkakunnalta haluamani opiskelupaikan, mutta en uskaltanut äitini takia lähteä.



Olen lätrännyt viinan kanssa,menettänyt muutaman työni, sairastanut ahmimista, yrittänyt 3 kertaa itsemurhaa, ollut hoidettavana erittäin vakavan masennuksen takia jne. jne.



Kaikki on tällä hetkellä hyvin, minulla on ihana rakastava ja turvallinen mies, ihanat lapset.

Mutta... vieläkin välillä tulee masennusjaksoja, joista onneksi pääsen pois.

Painajaisia näen edelleenkin isästäni, jopa äidistäni.

Vasta aikuisena tajusin, että äitini oli lähesriippuvainen, ja välitti vain veljestäni. Oli tottunut että minä aina pärjään...

Äiti on elossa, mutta en ole hänen kanssaan missään tekemisissä, koska hän ei näe mitään vikaa lapsuudessani. Isäni on oikeasti kuollut.

Sinuna ottaisin nyt aikalisän ja lähtisin lapsen kanssa pois. Tuollaisessa tilanteessa sinun pitää ajatella vain ja ainoastaan lapsen ja itsesi parasta!! Älä anna lapsen nähdä enää kertaakaan vastaavaa!



Vaikka mies menisikin terapiaan, paraneminen kestää. Mitään ihmeparantumista tuskin tulee tapahtumaan kun tuota väkivaltaa on kestänyt jo niin kauan. Älä ota enää mitään riskejä, pelkääthän jo itsekin mitä pikkujoulut tuovat tullessaan? Älä jää odottamaan ja katsomaan, tiedät jo varmasti miten siinä käy!!



On vain yksi asia mitä voit tehdä: pelasta lapsesi ja itsesi, anna lapsesi elää onnellinen lapsuus!!! Tuossa ilmapiirissä, mikä teillä kotona on, se ei ole mitenkään mahdollista!

vanhin vakavasti skitsofreeninen ja masentunut, keskimmäinen täysin eristäytynyt ulkomaailmasta, minä käyn kuudetta vuotta terapiassa.



Meidän lapsuus, isän raivokohtauksia, isä pahoinpiteli äitiä todella pahasti mm äitille tuli ikuisia vammoja, haukkumista, luunappeja, tönimistä, kahvin päälle heittämistä, juomista, (väkivaltaa tapahtui ensin vain päissään ollessa), äitin nöyryyttämistä muiden läsnäollessa, tavarat hajosi...yms yms.. Monesti värjöteltiin ulkona pimeässä piilossa ettei isä löydä äitiä ja hakkaa. Minä menin aina väliin sitten isä lopetti. Monet yöt vietetty sukulaisilla.Ikuista salaila ja piilottelua milaista kotona on. Ei koskaan voinut tuoda kavereita kun ei tiennyt milloin isä räjähtää, stressi yms muuta.



Kaikki alkoi pienestä, juuri kuin teillä, (sinä kyllä kerroit että miehesi kohteli sinua väkivaltaisesti jo ennen kun tulit raskaaksi, eikö silloin hälytys kellot soineet), eikä koskaan isä lyönyt meitä lapsia, paitsi kun vanhimmalle veljelleni tuli ikää lisää ja alkoi oirehtimaan, kotona nähdystä väkivallasta, isä alkoi käyttämään väkivaltaa myös veljeäni kohta. Minua ei koskaan lyönyt, olin aina se joka joutui menemään väliin jo varmaan 5-6 vuotiaasta.



Nyt isä elää niin kuin koskaan ei olisi mitään tapahtunutkaan. Miettii miksi vanhin veli on psykiatrisella aika-ajoin minä käyn terapiassa kuudetta vuotta ja keskimmäinen veli asuu läävässä isän lähellä, eristäytyneenä muista, se on normaalia ja mikään ei ole hänen syytä.



Jos miehesi antaa sinulle luunappeja, eikä arvosta yms yms ja on ollut väkivaltainen ennen kuin tulit raskaaksi ja nyt taas lyö. En edes tajua miksi haluaisit sellaisen miehen.

syy: lapsi ei saa nähdä perheväkivaltaa ja sinä olet sallinut hänen sitä näkevän.

eli käytännössä se tarkoittaa sitä, ettet ole tehnyt asian eteen mitään eli lapsen kanssa muutanut pois.

silloin sossut ovat puolelleasi, koska ajattelet lapsen etua

ja hoidoissa, mutta mitään apua ei ole ollut. Parasta on ollut yrittää vain unohtaa.

Isän muut veljet , setäni siis,ovat samanlaisia. Yhden setäni lapset ovat 2 vankilassa, yksi narkkari ja toinen narkkari paloiteltu (tästä oli lehdessäkin).

Toisen sedän lapsista taas toinen hylkäsi oman lapsensa ja taitaa myydä itsensä (näin ainakin olen kuullut), toinen taas on enemmän ja vähemmän aikaa mielisairaassa, samoin kuin äitinsä. Kolmannen lapset taas ovat muuten vaan syrjääntyneitä.

Oma veljeni ei tee töitä, ei pysty edes puhumaan asioista.



Eli kyllä lapsuus jälkensä jättää tavalla tai toisella.

Itse yritän nykyään miettiä, että se on mennyttä (onneksi) eikä minun tarvitse enää elää siinä.



2

jos mies lyö kerran än lyö toisenkin kerran-

juokse henkesi ja lapsesi hengen edestä ap AJOISSA