Lue keskustelun säännöt.
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (20826)
Oon marittanut kotini jo kauan aikaa sitten, vuosia sitten.
Mun ystävä pyytää välillä kylään ja käydään läpi esim hänen vaatteet, keittiö jne.
Ollaan lähes saman kokoisia.
Joka krt olen lähtenyt säkillisen kanssa.
Hän ostaa paljon vaatteita. Minä en
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras "karsintahuuma" alkaa olla ohi. Enää en löydä kassikaupalla kiertoon lähtevää tavaraa kotoa. Hihkuisin muuten innosta, mutta minulle paljastui karu totuus: olemme sotkuisia eläjiä. Olen koko ajan odottanut, että sotku helpottaa, kun vain vähennämme tarpeeksi tavaraa. Muttamutta, pitäähän jonkun ne jäljelle jääneet tavaratkin laittaa paikalleen, siivota, huoltaa... Kyllä niistä vähistäkin saa sotkun aikaiseksi. Huoh.
Eli ilmeisesti seuraavaksi siivous- ja kodin ylläpitotavat järjestykseen? 😅Itse olen kyllä huomannut, että on helpompaa, vaikka olen sotkuinen. Jää se koko haahuilu "mihin tämänkin tunkisi" pois, kaikelle on oma paikka, heittää vaan sinne oikeaan paikkaan.
Astioita ei voi olla pöydällä määräänsä enempää ja astianpesukone on pakko illalla laittaa päälle jos aamulla haluaa kahvia juoda kupista. Vaatteille pitäisi tehdä sama, en vielä ole raaskinut. Siivoan varmaan yhtä paljon, mutta koti on paljon siistimpi ja välillä ehtii jopa pestä lattiat pelkkien tavarakasojen siirtelyn sijasta. Minulle paras mittari oli yllätysvieraat, ennen meni pari tuntia että kehtaa oven avata, nyt voi päästä vartissa.Tämä on kyllä totta, onhan se siivoaminen nopeampaa kuin ennen. Mutta on kyllä se silti vähän masentaa, kun rankan päivän jälkeen saa heittäytyä sohvalle pikkukakkosen ajaksi ja huomaa että keittiö on päivän jäljiltä sotkuinen, lapset ovat kantaneet lelunsa ympäri pientä asuntoamme, taapero on levitellyt jonkunnäköisen sukka- ja kenkäkokoelman koko huusholliin, lapset unohtivat laittaa ulkovaatteet naulakkoon ja itselläkin on unohtunut kahvikuppia, kuulokkeita, villasukkia sinne tänne.
Sitähän kutsutaan elämäksi, mutta noin ylimalkaan katsottuna se on melko sotku jo. Ja tiedän kyllä miten se siivotaan jne, mutta pointti oli vain että jotenkin etukäteen kuvittelin konmariunelmissani, että vähän tavaraa omistaessa tuokin sotku olisi jotenkin taianomaisesti poissa 🙈
Mutta jos on suurpiirteinen eläjä, joka ei muista jatkuvasti korjata jälkiään, ympäristö kyllä on sotkuinen vaikka tavaraa ei sinänsä paljon olisikaan.
Mun mielestä teidän perheen meininki kuulostaa just hyvältä. En itsekään koko ajan jaksa olla siirtämässä tavaroita oikeille paikoille tai järjestelemässä, ja oikeastaan olisi aika rasittavaakin käyttää runsaasti aikaa päivittäin siivoamiseen ja järjestelyyn. Kohtuus kaikessa ja "vie mennessäs, tuo tullessas" on hyvä periaate. Tiedän esim. että työpäivän jälkeen työhuoneeseeni jäi kahvikuppi ja vesilasi, mutta haen ne pois sitten kun seuraavan kerran menen työhuoneeseen. En näe mitään syytä nyt erikseen tästä mennä eri kerrokseen niitä hakemaan tiskikoneeseen. Tässä nyt vain pieni esimerkki.
Muutettiin kesällä rivarikolmiosta kerrostaloneliöön, jossa ei suinkaan ole enemmän tilaa vaan vähemmän. Muutossa tuli heitettyä paljon ulkovaraston turhaa roinaa pois. Roinan raivaus on jatkunut edelleen. Kun huomaa, että kaikelle ei yksinkertaisesti ole enää paikkaa eikä tilaa, niin jotain on hävitettävä aika rankalla kädellä.
Sain vietyä kirppikselle paljon hyvää käyttökelpoista, jopa käyttämätöntä mutta turhaa tavaraa. Myös pieniksi jääneitä vaatteita. Vaikka meillä ei ole lapsia, leluja ja pelejä oli kerääntynyt yllättävän paljon. Aku Ankan taskukirjoja on liuta (70-luvulta alkaen) ja ne sentään mahtuivat alakerran varastoon. Tänne oli pakko ostaa lipasto ja ylimääräinen kaappi, sillä säilytystilaa on järkyttävän vähän.
Vieläkin löytyi kirppikselle menevää tavaraa, jotka odottavat nyt eteisessä eteenpäin viemistä.
Pahimmat roinat olivat kaksi muovipussillista tyhjiä kaasupatruunoita. Taittopatjalle ei enää löytynyt säilytyspaikkaa. Ja vaikka tyhjät viinapullot/pahvilieriöt ovat kiva katsella, ne saivat nyt viimein kenkää. Mitä niitä säilyttämään, ellei mehupulloiksi.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin kesällä rivarikolmiosta kerrostaloneliöön, jossa ei suinkaan ole enemmän tilaa vaan vähemmän. Muutossa tuli heitettyä paljon ulkovaraston turhaa roinaa pois. Roinan raivaus on jatkunut edelleen. Kun huomaa, että kaikelle ei yksinkertaisesti ole enää paikkaa eikä tilaa, niin jotain on hävitettävä aika rankalla kädellä.
Sain vietyä kirppikselle paljon hyvää käyttökelpoista, jopa käyttämätöntä mutta turhaa tavaraa. Myös pieniksi jääneitä vaatteita. Vaikka meillä ei ole lapsia, leluja ja pelejä oli kerääntynyt yllättävän paljon. Aku Ankan taskukirjoja on liuta (70-luvulta alkaen) ja ne sentään mahtuivat alakerran varastoon. Tänne oli pakko ostaa lipasto ja ylimääräinen kaappi, sillä säilytystilaa on järkyttävän vähän.
Vieläkin löytyi kirppikselle menevää tavaraa, jotka odottavat nyt eteisessä eteenpäin viemistä.
Pahimmat roinat olivat kaksi muovipussillista tyhjiä kaasupatruunoita. Taittopatjalle ei enää löytynyt säilytyspaikkaa. Ja vaikka tyhjät viinapullot/pahvilieriöt ovat kiva katsella, ne saivat nyt viimein kenkää. Mitä niitä säilyttämään, ellei mehupulloiksi.
Näitä muiden tarinoita on mielenkiintoista lukea! Itse ei voi ymmärtää miksi kellään olisi viinapulloja ja niiden pahvilieriöitä tai kaasupatruunoita. Sitten kuitenkin on ihan normaalia omistaa lähemmäs 50 käsilaukkua.. tai kahvikuppikokoelma, jota ei käytetä kuin kerran vuodessa :) Omia jemmojaan ei huomaa, niille on sokea.
Minä päätin ostaa uuden pyjaman ja laittaa huonon värisen, ärsyttävän tuntuisen ja jo yhden reiänkin omaavan vanhan pyjaman roskiin. Käytän pyjamia lähinnä oloasuina iltaisin, ja jos joka kerta housut ärsyttävät ja vaihdan mieluimmin jotain muuta ylle, niin mitä minä niillä teen? En mitään. Ulos vaan.
ps. minulla on 3 eri pyjamaa, joita vaihtelen. Se on mielestäni ehdoton maksimi
Vanhat valokuvat, jotka ovat melko olennaisia oman identiteetin kannalta, mutta jotka voivat herättää myös kipeitä muistoja. Mitä tekisitte niille? On siis valokuvia lapsuudesta ja aina laatikoita siivotessa näitä pompsahtaa esille. Niistä voi herätä joitakin lämpimiä muistoja, mutta päällisin puolin olen huomannut niiden herättävän paljon niitä ikäviä muistoja ja tulee jotenkin haikea olo. Olen miettinyt, että jäisiköhän se harmittamaan, jos niistä vaan ottaisi valokuvat ja olisivat näin ollen pelkästään digitaalisessa muodossa? Sitten voisin itse päättää milloin haluan katsoa niitä jostain muistitikulta.
Jotenkin on niin kaksipiippuinen olo heittää tuollaisia ihan täysin menemäänkään, koska nämä ovat ainoat kuvat mitä minusta on jäljellä lapsuusajoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhat valokuvat, jotka ovat melko olennaisia oman identiteetin kannalta, mutta jotka voivat herättää myös kipeitä muistoja. Mitä tekisitte niille? On siis valokuvia lapsuudesta ja aina laatikoita siivotessa näitä pompsahtaa esille. Niistä voi herätä joitakin lämpimiä muistoja, mutta päällisin puolin olen huomannut niiden herättävän paljon niitä ikäviä muistoja ja tulee jotenkin haikea olo. Olen miettinyt, että jäisiköhän se harmittamaan, jos niistä vaan ottaisi valokuvat ja olisivat näin ollen pelkästään digitaalisessa muodossa? Sitten voisin itse päättää milloin haluan katsoa niitä jostain muistitikulta.
Jotenkin on niin kaksipiippuinen olo heittää tuollaisia ihan täysin menemäänkään, koska nämä ovat ainoat kuvat mitä minusta on jäljellä lapsuusajoilta.
Keräsin valokuvat yhteen isoon laatikkoon ja sitten kävin niitä läpi. Päädyin heittämään mm. kaikki luokkakuvat roskiin, mukana meni niitä pieniä kasvokuvia mitä kavereilta sai. En usko, että niitä kaipaa kukaan muu ja itselle niistä heräsi vain ahdistavia ajatuksia.
Sitten siivosin kaikenlaisia turhia kuvia. Harrastan kuvausta joten laatikoista löytyi vedoskokeiluja ja harjoitelmia, samaa kuvaa eri valaistusasteissa ja ties mitä. Monella on myös samoja vakiokuvia samoista aiheista ja jos laatikosta löytyy kodin puutarhassa olevat kukkapuskat * 20 vuoden ajalta niin ehkä niistä voi säilyttää sen parhaimman. Samat istutukset joka vuosi. Parhaita ovat ne kun on ollut synttäreitä tms ja on kuvattu KUKKIA. Ei mitään muistikuvaa kenen kimppuja siinä nyt on. Mitä niillä tekee? Yleensäkin kuvat ihmisistä ovat parhaita, JOS muistaa keitä kuvissa on ja jos niistä herää positiivisia ajatuksia. Epäonnistuneet maisemakuvat vain ärsyttävät. Jotkut satunnaiset kaupunkiotokset voivat olla mukavia, jos niissä näkyy kaupungin muuttuminen ja niistä voi olla muillekin iloa.
Ja sitten kun siivousta on tehty niin todellakin voi ja kannattaa muuntaa ne digimuotoon. Silloin voi vaikka tehdä yhden kansion niille joita ei voi vielä poistaa, muttei halua katsella. Todennäköisesti jonkin ajan kulutua poistat sen kansion roskakoriin..
Varastoista löytynee myös negatiiveja, nekin voi viedä digimuotoon, mutta jos et näe niissä säilytettävää (joskus vanhoista negoista löytyy aarteita, joita ei ole kehitetty) niin roskiin vaan.
Ja sitten on tietysti kaikki ne muut: diakuvat, kaitafilmit, ääninauhat, korput ja lerputkin ja vhs-kasetit. Kaikissa niissä voi olla jotain, mutta jos ei enää muista keitä niissä edes esiintyy niin.. ellei suvusta löydy innokasta harrastajaa, joka haluaisi käydä ne läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhat valokuvat, jotka ovat melko olennaisia oman identiteetin kannalta, mutta jotka voivat herättää myös kipeitä muistoja. Mitä tekisitte niille? On siis valokuvia lapsuudesta ja aina laatikoita siivotessa näitä pompsahtaa esille. Niistä voi herätä joitakin lämpimiä muistoja, mutta päällisin puolin olen huomannut niiden herättävän paljon niitä ikäviä muistoja ja tulee jotenkin haikea olo. Olen miettinyt, että jäisiköhän se harmittamaan, jos niistä vaan ottaisi valokuvat ja olisivat näin ollen pelkästään digitaalisessa muodossa? Sitten voisin itse päättää milloin haluan katsoa niitä jostain muistitikulta.
Jotenkin on niin kaksipiippuinen olo heittää tuollaisia ihan täysin menemäänkään, koska nämä ovat ainoat kuvat mitä minusta on jäljellä lapsuusajoilta.
Keräsin valokuvat yhteen isoon laatikkoon ja sitten kävin niitä läpi. Päädyin heittämään mm. kaikki luokkakuvat roskiin, mukana meni niitä pieniä kasvokuvia mitä kavereilta sai. En usko, että niitä kaipaa kukaan muu ja itselle niistä heräsi vain ahdistavia ajatuksia.
Sitten siivosin kaikenlaisia turhia kuvia. Harrastan kuvausta joten laatikoista löytyi vedoskokeiluja ja harjoitelmia, samaa kuvaa eri valaistusasteissa ja ties mitä. Monella on myös samoja vakiokuvia samoista aiheista ja jos laatikosta löytyy kodin puutarhassa olevat kukkapuskat * 20 vuoden ajalta niin ehkä niistä voi säilyttää sen parhaimman. Samat istutukset joka vuosi. Parhaita ovat ne kun on ollut synttäreitä tms ja on kuvattu KUKKIA. Ei mitään muistikuvaa kenen kimppuja siinä nyt on. Mitä niillä tekee? Yleensäkin kuvat ihmisistä ovat parhaita, JOS muistaa keitä kuvissa on ja jos niistä herää positiivisia ajatuksia. Epäonnistuneet maisemakuvat vain ärsyttävät. Jotkut satunnaiset kaupunkiotokset voivat olla mukavia, jos niissä näkyy kaupungin muuttuminen ja niistä voi olla muillekin iloa.
Ja sitten kun siivousta on tehty niin todellakin voi ja kannattaa muuntaa ne digimuotoon. Silloin voi vaikka tehdä yhden kansion niille joita ei voi vielä poistaa, muttei halua katsella. Todennäköisesti jonkin ajan kulutua poistat sen kansion roskakoriin..
Varastoista löytynee myös negatiiveja, nekin voi viedä digimuotoon, mutta jos et näe niissä säilytettävää (joskus vanhoista negoista löytyy aarteita, joita ei ole kehitetty) niin roskiin vaan.
Ja sitten on tietysti kaikki ne muut: diakuvat, kaitafilmit, ääninauhat, korput ja lerputkin ja vhs-kasetit. Kaikissa niissä voi olla jotain, mutta jos ei enää muista keitä niissä edes esiintyy niin.. ellei suvusta löydy innokasta harrastajaa, joka haluaisi käydä ne läpi.
Joitain vanhoja kuvia on kuitenkin hyvä säästää. Mä olen heittänyt jossain ahdistusvaiheessani pois ison kasan vanhoja valokuvia, koska lapsuuden ja nuoruuden vaikeat kokemukset nousivat niitä katsellessa pintaan. Onneksi jostain löytyi vielä muutama kuva. Mä olen aina ollut siinä uskossa, että olin lapsena/nuorena tosi ruma, koska näin lähiympäristö mulle kertoi. Nyt, omille jaloilleni vihdoin päästyäni voin katsoa noita kuvia ja nähdä kauniin lapsen ja teinin - pelästyneen, ahdistuneen ja turvattoman, mutta kauniin. Ilman kuvia olisin ehkä vieläkin siinä uskossa, että ne itseluottamustani lytänneet olivat oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhat valokuvat, jotka ovat melko olennaisia oman identiteetin kannalta, mutta jotka voivat herättää myös kipeitä muistoja. Mitä tekisitte niille? On siis valokuvia lapsuudesta ja aina laatikoita siivotessa näitä pompsahtaa esille. Niistä voi herätä joitakin lämpimiä muistoja, mutta päällisin puolin olen huomannut niiden herättävän paljon niitä ikäviä muistoja ja tulee jotenkin haikea olo. Olen miettinyt, että jäisiköhän se harmittamaan, jos niistä vaan ottaisi valokuvat ja olisivat näin ollen pelkästään digitaalisessa muodossa? Sitten voisin itse päättää milloin haluan katsoa niitä jostain muistitikulta.
Jotenkin on niin kaksipiippuinen olo heittää tuollaisia ihan täysin menemäänkään, koska nämä ovat ainoat kuvat mitä minusta on jäljellä lapsuusajoilta.
Keräsin valokuvat yhteen isoon laatikkoon ja sitten kävin niitä läpi. Päädyin heittämään mm. kaikki luokkakuvat roskiin, mukana meni niitä pieniä kasvokuvia mitä kavereilta sai. En usko, että niitä kaipaa kukaan muu ja itselle niistä heräsi vain ahdistavia ajatuksia.
Sitten siivosin kaikenlaisia turhia kuvia. Harrastan kuvausta joten laatikoista löytyi vedoskokeiluja ja harjoitelmia, samaa kuvaa eri valaistusasteissa ja ties mitä. Monella on myös samoja vakiokuvia samoista aiheista ja jos laatikosta löytyy kodin puutarhassa olevat kukkapuskat * 20 vuoden ajalta niin ehkä niistä voi säilyttää sen parhaimman. Samat istutukset joka vuosi. Parhaita ovat ne kun on ollut synttäreitä tms ja on kuvattu KUKKIA. Ei mitään muistikuvaa kenen kimppuja siinä nyt on. Mitä niillä tekee? Yleensäkin kuvat ihmisistä ovat parhaita, JOS muistaa keitä kuvissa on ja jos niistä herää positiivisia ajatuksia. Epäonnistuneet maisemakuvat vain ärsyttävät. Jotkut satunnaiset kaupunkiotokset voivat olla mukavia, jos niissä näkyy kaupungin muuttuminen ja niistä voi olla muillekin iloa.
Ja sitten kun siivousta on tehty niin todellakin voi ja kannattaa muuntaa ne digimuotoon. Silloin voi vaikka tehdä yhden kansion niille joita ei voi vielä poistaa, muttei halua katsella. Todennäköisesti jonkin ajan kulutua poistat sen kansion roskakoriin..
Varastoista löytynee myös negatiiveja, nekin voi viedä digimuotoon, mutta jos et näe niissä säilytettävää (joskus vanhoista negoista löytyy aarteita, joita ei ole kehitetty) niin roskiin vaan.
Ja sitten on tietysti kaikki ne muut: diakuvat, kaitafilmit, ääninauhat, korput ja lerputkin ja vhs-kasetit. Kaikissa niissä voi olla jotain, mutta jos ei enää muista keitä niissä edes esiintyy niin.. ellei suvusta löydy innokasta harrastajaa, joka haluaisi käydä ne läpi.
Joitain vanhoja kuvia on kuitenkin hyvä säästää. Mä olen heittänyt jossain ahdistusvaiheessani pois ison kasan vanhoja valokuvia, koska lapsuuden ja nuoruuden vaikeat kokemukset nousivat niitä katsellessa pintaan. Onneksi jostain löytyi vielä muutama kuva. Mä olen aina ollut siinä uskossa, että olin lapsena/nuorena tosi ruma, koska näin lähiympäristö mulle kertoi. Nyt, omille jaloilleni vihdoin päästyäni voin katsoa noita kuvia ja nähdä kauniin lapsen ja teinin - pelästyneen, ahdistuneen ja turvattoman, mutta kauniin. Ilman kuvia olisin ehkä vieläkin siinä uskossa, että ne itseluottamustani lytänneet olivat oikeassa.
Minä luulen, että jossain määrin jokainen luulee jossain siinä varhaisteini-teini-nuori aikuisuus -vaiheissa olevansa maailman rumin ja viallisin ihminen. Jotain piirrettä tuijottaa ja siitä ahdistuu, muistelee kuinka joku huomautti jostain kohdasta ja siitä kasvaa hirvittävän iso musta pilvi pään päälle. Itse itkin aikoinaan mm. huokosia, "ylipainoa" ja väärän kokoista takapuolta. Kun sitten kasvaa ja katsoo niitä vanhoja kuvia niin näkee täysin virheettömän ihon, alipainoisen teinin ja nyt niin muodikkaat pakarat ja lanteet. Eli ehkä jokunen omakuva menneisyydestäkin kannattaa säilyttää.
Mutta ei sitä luokkakuvaa, missä oli niin kamala, että vielä 40 vuoden jälkeenkin puistattaa. Ei sitä :D
Ostin uudet kuulokkeet. Entiset olivat menneet rikki. Kävin tänään viemässä ser-kierrätykseen vanhat kuulokkeet yms. Lisäksi innostuin kaivamaan kaappeja ja löysin sieltä toisetkin vanhat kuulokkeet, jotka ei toimi ja lisäksi paljon rikkinäisiä, teipattuja laturinjohtoja. Luin netistä, että johtoja ei kannata teipata, koska ovat kuitenkin vaarallisia, joten näin sain oikeutuksen heittää teipatut silti toimivat johdot ser-kierrätykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän koti alkaa olla siinä pisteessä, että tavaran määrä on suht vakio.
Joulu ja lapsen synttärit aiheuttaa pientä ahdistusta. Onneksi sukulaiset antaa lapsille rahaa. Miehen kanssa pitää miettiä tarkasti mitä lahjoja hankitaan lapsille.
Mietin jo, että onko tässä tavarajumpassa mitään järkeä. Uuden tavaran ostamiselta ei lapsiperheessä voi välttyä.
Mutta jos ei koskaan luopuisi mistään, niin lopputuloksena olisi kauhea kaaos.
Pitäisi varmaan ottaa vähän iisimmin eikä miettiä liikaa karsimista. Tuntuu vaan, että kokoajan pitää olla valppaana, jottei tavaraa ala kertyä nurkkiin ja iso työ valuu hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Meidän koti alkaa olla siinä pisteessä, että tavaran määrä on suht vakio.
Joulu ja lapsen synttärit aiheuttaa pientä ahdistusta. Onneksi sukulaiset antaa lapsille rahaa. Miehen kanssa pitää miettiä tarkasti mitä lahjoja hankitaan lapsille.
Mietin jo, että onko tässä tavarajumpassa mitään järkeä. Uuden tavaran ostamiselta ei lapsiperheessä voi välttyä.
Mutta jos ei koskaan luopuisi mistään, niin lopputuloksena olisi kauhea kaaos.
Pitäisi varmaan ottaa vähän iisimmin eikä miettiä liikaa karsimista. Tuntuu vaan, että kokoajan pitää olla valppaana, jottei tavaraa ala kertyä nurkkiin ja iso työ valuu hukkaan.
Tämän kirjoittaja vaikuttaa jotenkin aika kireältä. Suosittelen hänelle sen pohtimista, miten saisi elämästä mahdollisimman hauskaa. Mikä olisi kivaa ja innostavaa? Tavaroiden kanssa puljaamisen voisi ihan oikeasti panna tauolle. Ihmiset on tärkeämpiä kuin tavarat.
Kiva jos lapset saisivat itse kertoa lahjatoiveitaan läheisille. Lahjan tarkoitus on ilahduttaa päivänsankaria. Vaikka sitten kysymys olisi äidin mielestä tarpeettomasta tai vääränlaisesta tavarasta, se tavara on juuri oikeanlainen jos lapsesta tuntuu siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini, lasteni mummi, oli aiemmin sitä mieltä, että raha ei ole sopiva lahja lapselle. Että lapsi ei muka osaa arvostaa rahaa lahjana. Ja että lahjan pitää nimenomaan olla tavaraa.
Onneksi mummi tuli järkiinsä.
Meidän lapset todellakin ymmärtävät rahan arvon ja sen, että lahjarahoilla voi ostaa vaikka jotain arvokkaampaa mihin muuten pitäisi säästää pitkään. Ja lapset saavat ostaa omilla rahoillaan mitä haluavat.
Ei lapset tarvitse tavaravuorta ollakseen onnellisia. On tutkittu, että lapsen on vaikea keskittyä leikkimään jos tavaraa on liikaa.
Mielestäni yksi vanhemman tehtävistä on opettaa tavarataitoja ja järkevää kuluttamista lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän koti alkaa olla siinä pisteessä, että tavaran määrä on suht vakio.
Joulu ja lapsen synttärit aiheuttaa pientä ahdistusta. Onneksi sukulaiset antaa lapsille rahaa. Miehen kanssa pitää miettiä tarkasti mitä lahjoja hankitaan lapsille.
Mietin jo, että onko tässä tavarajumpassa mitään järkeä. Uuden tavaran ostamiselta ei lapsiperheessä voi välttyä.
Mutta jos ei koskaan luopuisi mistään, niin lopputuloksena olisi kauhea kaaos.
Pitäisi varmaan ottaa vähän iisimmin eikä miettiä liikaa karsimista. Tuntuu vaan, että kokoajan pitää olla valppaana, jottei tavaraa ala kertyä nurkkiin ja iso työ valuu hukkaan.Tämän kirjoittaja vaikuttaa jotenkin aika kireältä. Suosittelen hänelle sen pohtimista, miten saisi elämästä mahdollisimman hauskaa. Mikä olisi kivaa ja innostavaa? Tavaroiden kanssa puljaamisen voisi ihan oikeasti panna tauolle. Ihmiset on tärkeämpiä kuin tavarat.
Kiva jos lapset saisivat itse kertoa lahjatoiveitaan läheisille. Lahjan tarkoitus on ilahduttaa päivänsankaria. Vaikka sitten kysymys olisi äidin mielestä tarpeettomasta tai vääränlaisesta tavarasta, se tavara on juuri oikeanlainen jos lapsesta tuntuu siltä.
Olen samaa mieltä, että vanhempien olisi todella tärkeä opettaa lapsille noita tavarataitoja ja kuluttamista. On vain todella vaikeaa kun lapset oppivat pyytämään isovanhemmilta ja he sitten roudaavat nämä esineet. Heillä ei ole itsellään mitään käryä järkevästä kuluttamisesta. Toiset ostelee ja heittää surutta roskiin vanhaa ja toiset taas ostelee, mutta eivät luovu mistään vanhasta.
Itseäni ärsyttää tämä hulluna, että meillekin roudataan kaikki mahdollinen roina. Esim. jouluna ei riitä vain yksi lahja vaan pitää olla enemmänkin vaikka heillä olisi vain yksi iso ja kallis toive. Sitä ei voida ostaa vaikka yhteisenä vaan sen sijaan ostetaan monta muuta pakettia samasta arvosta ja ne sitten lojuvat pitkin poikin eikä lapset niillä tee mitään.
Toinen on ihan yleinen kosmetiikka. Meillä ei käytetä mitä tahansa vaan ainoastaan luonnonmukaisia. Silti tuodaan kaikkea muuta ja joudun lapsia kieltämään niiden käytön muille kuin jollekin meikkipäälle. Olen koulutukseni myötä perehtynyt aika hyvin inci -listoihin, joten tiedän mitä kaikkea nuo sisältävät. Huoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://yle.fi/uutiset/3-12651379.
Ylellä mielenkiintoinen juttu pienvarastoista eli vuokravarastoista, haastateltu kuluttamisen psykologiaan perehtynyttä ihmistä.
Huh, tänään vihdoin lähti vanha sohva, pystypakastin ja hylly kierrätykseen. Tuntuupa kevyeltä.
https://yle.fi/uutiset/3-12651379
Tuossa jutussa on asiaa vuokrattavista tavaravarastoista.
On kyllä turhauttavaa, kun nämä valmiit isotkin kerrostaloasunnot ovat loppujen lopuksi neliöiltään ja tavarasäilytykseltään huonosti suunniteltuja. Ihan kuin ajateltaisi, että ihmiset eivät harrasta mitään. Jotkut harrastukset vaativat tavaraa ja tilaa, kuten nyt vaikkapa soittoharrastus. Soittimella täytyy olla järkevä säilytystila ja nuottikansiotkin vievät tilaa.
Toiset ompelevat. Jossain sitä ompelukonetta, kangasta ja muita tarvikkeita pitää säilyttää. Itselläni ja puolisollani tilaa vievät vaellukseen liittyvä välineistö. Rinkat, muutama teltta, muutama erilainen makuualusta ja makuupussit eri vuodenajoille. Retkikeitin, kaasut, retkiastiat, kanoottipussit, kartat ja muu pikkusälä (puukko, kompassi, kevytpeite jne). Vaelluskengät ovat verkkovarastossa, kuten sukset ja sauvatkin. Omia ahkioita ei ole, ne vuokrataan latuyhdistykseltä kun emme tarvitse niitä joka talvi). Ainoa kodin ulkopuolella oleva retkeilyväline on kajakki, joka on säilytyksessä toisella paikkakunnalla vanhempieni mökillä.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-12651379
Tuossa jutussa on asiaa vuokrattavista tavaravarastoista.
On kyllä turhauttavaa, kun nämä valmiit isotkin kerrostaloasunnot ovat loppujen lopuksi neliöiltään ja tavarasäilytykseltään huonosti suunniteltuja. Ihan kuin ajateltaisi, että ihmiset eivät harrasta mitään. Jotkut harrastukset vaativat tavaraa ja tilaa, kuten nyt vaikkapa soittoharrastus. Soittimella täytyy olla järkevä säilytystila ja nuottikansiotkin vievät tilaa.
Toiset ompelevat. Jossain sitä ompelukonetta, kangasta ja muita tarvikkeita pitää säilyttää. Itselläni ja puolisollani tilaa vievät vaellukseen liittyvä välineistö. Rinkat, muutama teltta, muutama erilainen makuualusta ja makuupussit eri vuodenajoille. Retkikeitin, kaasut, retkiastiat, kanoottipussit, kartat ja muu pikkusälä (puukko, kompassi, kevytpeite jne). Vaelluskengät ovat verkkovarastossa, kuten sukset ja sauvatkin. Omia ahkioita ei ole, ne vuokrataan latuyhdistykseltä kun emme tarvitse niitä joka talvi). Ainoa kodin ulkopuolella oleva retkeilyväline on kajakki, joka on säilytyksessä toisella paikkakunnalla vanhempieni mökillä.
Iso osa ihmisistä EI kuitenkaan tarvitse niin paljon säilytystilaa esim kajakeille (!!), joten ei sellaista ole mitään järkeä kaikkiin asuntoihin erikseen rakentaa. Jos esim vaihtoehtoina on tehdä 10 neliön säilytystila vs 10 neliön extrahuone, niin kyllähän jälkimmäinen on paljon monikäyttöisempi.
Sinäkin saat sitä säilytystilaa kun vaan ostat/vuokraat isomman asunnon ja teet siitä extrahuoneesta säilytystilan. En siis ollenkaan ymmärrä ongelmaa - tilaa saa ihan niin paljon kuin kukkaro kestää.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, että vanhempien olisi todella tärkeä opettaa lapsille noita tavarataitoja ja kuluttamista. On vain todella vaikeaa kun lapset oppivat pyytämään isovanhemmilta ja he sitten roudaavat nämä esineet. Heillä ei ole itsellään mitään käryä järkevästä kuluttamisesta. Toiset ostelee ja heittää surutta roskiin vanhaa ja toiset taas ostelee, mutta eivät luovu mistään vanhasta.
Itseäni ärsyttää tämä hulluna, että meillekin roudataan kaikki mahdollinen roina. Esim. jouluna ei riitä vain yksi lahja vaan pitää olla enemmänkin vaikka heillä olisi vain yksi iso ja kallis toive. Sitä ei voida ostaa vaikka yhteisenä vaan sen sijaan ostetaan monta muuta pakettia samasta arvosta ja ne sitten lojuvat pitkin poikin eikä lapset niillä tee mitään.Toinen on ihan yleinen kosmetiikka. Meillä ei käytetä mitä tahansa vaan ainoastaan luonnonmukaisia. Silti tuodaan kaikkea muuta ja joudun lapsia kieltämään niiden käytön muille kuin jollekin meikkipäälle. Olen koulutukseni myötä perehtynyt aika hyvin inci -listoihin, joten tiedän mitä kaikkea nuo sisältävät. Huoh!
Olen 40v ja itselläni on tässä iässä jo vakiintuneet tuotteet jotka sopivat itselle ja omalle iholle ja käytän pelkästään niitä. Jos joku tuo kosmetiikkaa lahjaksi niin hukkaan menee.
En ole aiemmin myynyt koskaan kirpputorilla mitään, ainoastaan torissa tai huutonetissä joskus jotain. En ole ollut kiinnostunut siitä ajankäytöstä, joka menee tavaroiden hinnoitteluun, järjestämiseen, roudaamiseen ym. Eikä ne muutamat tai muutamat kymmenet eurot ole kiinnostaneet. Mutta. Nyt kun harrastusporukan kanssa meillä on yhteinen kirpparipöytä, jonne jokainen tuo omia tavaroitaan ja myyntituotot käytetään meidän yhteiseen toimintaan, niin tämä kiinnostaakin yhtäkkiä ihan eri tavalla. Onkin mielenkiintoista käydä katsomassa kippiksellä että mikä tuote on mennyt ja mikä ei ja vähän käydä järjestelemässä pöytää, ja kotona tutkia olisiko lisää myytävää. Jotenkin se motivoi että tehdään tuota yhdessä ja kaikki rahat menevät yhteiseen toimintaan. Suosittelen siis, jos myyminen kirppiksellä ei innosta, kokeilemaan kaveriporukan, harrastusporukan tai yhdistyksen yhteistä pöytää, josta tuotto menee siihen porukan yhteiseen toimintaan. Ainakin itselleni tämä on tosi hauska puuha, ja ihan todella yllätyin miten tykkäänkin tästä.
Eihän se niistä kehyksistä ole kiinni vaan linsseistä. Ei siellä ole mitään optikkoketjuja toimittamassa halpoja mittatilauslinssejä kaikille, se vaatii aikamoisen jakeluorganisaation ja volyymin ollakseen halpaa.
Puhelimia ja silmälaseja ei kannata säilöä määräänsä enempää, ei se vanha malli tule koskaan enää käyttöön. Yhden voi pitää varakappaleena rikkoutumisen varalta, mutta viisi vuotta sitten hylätty malli ei koskaan tule uuteen käyttöön. Silmälaseissa ihan jo siksi, että näkö on monesti muuttunut niistä ajoista.