tavarapaljous :(
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (20634)
Kiva, että täällä on taas uusia viestejä luettavaksi.
Olen viime päivinä luopunut vanhasta luomiväripaletista, torkkupeitosta, johon oli tarttunut tunkkainen tuoksu ja kolmesta kynsilakasta. Lisäksi sain käytettyä loppuun vartalovoiteen ja sukkahousut hajosivat käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt tätä samaa, ja huomannut, että vaikka hilloaisin kuinka tavaroita, niin vuosien päästä sieltä saattaa tulla uudelleen käyttöön alle 1% tavaroista tyyliin yksi harmaa t-paita. Iso osa tavaroista on sinä aikana muuttunut jo käyttökelvottomaksi- hapertuneita kuminauhoja vaatteissa, nykyään vaaralliseksi laskettavaa muovia legoissa jne.
Kuitenkin jos miettii sitä, että säilyttää sen sata tavaraa ja ottaa siitä läjästä yhden tavaran käyttöön vaikkapa kymmenen vuoden jaksolla, niin omalla kohdalla se henkinen paine ja stressi sen tavaramäärän varastoimisesta on sellainen, että mieluummin käyn hakemassa senkin t-paidan kaupasta/kirpparilta ihan rahalla. Se kymppi siitä t-paidasta on pieni hinta siitä mielenrauhasta minkä saa kun paikat eivät pursua tavaraa. Kuitenkin niitä tulee aina välillä siirreltyä, pengottua, mietittyä ja harmiteltua - sitä se tavaratyö on. Itselleni vapaus näistä murheista on arvokkaampaa kuin
Sinällään en ole sinun ajatteluasi vastaan. Silti on sanottava paljon kirppiksiä kiertelevänä ihan sama vanha toistettuna: tavaran laatu huononee koko ajan. Ne vaatteet, joita kaivan tyttärille kätköistäni ovat paljon, paljon parempilaatuisia kuin nyg kaupasta saatavat. Ikävä kyllä. Eikä minulla ole mennyt edes juuri mikään pilalle. Yhdet uikkarit heitin roskiin.
Tuo talon/varaston koko on minulle myös ihan hyödytön ajatus. Ei meillä ole taloa tavaroille vaan ihmisille, varastoja myöten. Yhtään pienempiä ei olisi hankittu tai pienempään olla muuttamassa, jos/kun tavara vähenee. Mutta voi tämä toki muita auttaa.
Mutta kuten sanottu, sinulle sopii sinun tapasi ja minä mietin omani.
Se varastosta hakija :)
Vierailija kirjoitti:
Teininä vaatevarastoni oli todella niukka perheen rahatilanteesta johtuen. Olin siitä jopa katkera aika pitkälle aikuisuuteen, mutta nyt yli viisikymppisenä olen palannut lähes samaan tilanteeseen.
On niin paljon helpompaa kun kaapissa on vain vähän vaatteita ja ne kaikki ovat lempivaatteita. Kun on vain vähän valinnanvaraa, niin paradoksaalisesti ei koskaan tunnu siltä että ei olisi mitään päällepantavaa.
Vuosia sitten konmaritin vaatteeni, kenkäni ja a asusteeni. Sen jälkeen tein vielä muutaman kierroksen uudelleen, nyt on lähes optimaalinen tilanne, ehkä pari tavoitevaatetta vielä löytyy.
Ensimmäisen marituksen aikana lähti 80% vaatteista, ja sen seurauksena hävisi epämääräinen ahdistus. Ilmeisesti käyttämättömät vaatteet olivat stressanneet minua jo pitkään.
Tämä oli kiva kommentti Tuo päälle pantavan löytyminen oli kiinnostava juttu. Tätä aion pohtia omalla kohdalla, vaikka 80% ei kyllä ehkä lähde. Mutta kiitos. 😊 Edelleen varastosta hakija.
Tänään silmäilin astioitani kriittisesti. Olen aina niistä tykännyt; ostellut ja saanut lahjaksi. Mulla useampaa sarjaa vuosien takaa. Mutta onnekseni tykkään kaikista edelleen. Kuitenkin huomaan että esim kulhoja on..hm 12 ja asun nykyään yksin ! Lähtipä siis myyntiin 4. Kaupatkin jo tein kahdesta. Nyt järki käteen ja miettimään mitä muuta ylimääräistä tuolta löytyy. Onneksi on lapsia jotka ovat vielä oman asumisen alussa ja heille kelpaa kotoa tutut mamman astiat.
Valkoviinilasit poistin myös. Samoin voisulakasarin (sulatan voin mikrossa)
Poika halusi blenderin. Se on hieno ja oli kalliskin mutta annoin pois koska oma käyttö on kerran, pari vuodessa ja poika käyttää viikottain. Säästi lapsi rahojaan ja sain taas keittiöön tilaa. Hyvä mieli tuostakin. Ja lainaan pömpeliä sitten jos tarvetta tulisi. Luulen kyllä pärjääväni sauvasekoittimella...
Pitkästä aikaa täällä ja näistä viesteistä inspiroituneena!
On ollut laiska talvi, mutta vaatekaapin sain siivottuja. Poistoja tuli vain melko pieni kassillinen, mutta vaatteiden määrä onkin melko kohtuullinen tällä hetkellä. Varastot ovat täynnä kaikkea roinaa ja lapsillakin on turhaksi jääneitä leluja yms. Nyt vaan rauhallinen viikonloppu tähän, niin saisin kerättyä kunnolla poistoja.
Eeva Kolun viimeisessä uutiskirjeessä oli kiinnostavaa juttua tavaroiden karsinnasta ja kiva siivous-/poistolista myös.
Laatikko olkkarin lattialle ja kaikki saivat poistaa 10 tavaraa tai vaatetta, joita inhoaa. Omistaan tai yhteisistä, mutta ei toisten omista. Yhteisistä piti perustella ja toisten piti hyväksyä perustelu. Eli pois lähti aikamoinen läjä yllättäviäkin asioita. 50kpl meille turhaa asiaa lähtee huomenna Konttiin tai kierrätyskeskukseen. Isältä lähtee mm kylpytakki, jota hän ei vain käytä ikinä. Uudenveroinen Adidaksen merkkinen. Tytöltä lähtee mm kaksi keppihevosta, yhden jättää itselleen. Multa lähtee kokonainen ruusukuvioinen astiasto, ei tyyliäni. Pojilta lähtee kaikki lelut, paitsi legot ja pikkuautot. Lelut ovat siis pienempien lasten leluja, joista on nyt jo paljon lahjoitettu serkuille. Yhteisistä tavaroista lähtee mattoja, seinävaatteita, koristetyynyjä, kynttilänjalkoja.
Minulla on aika paljon vaatteita ja olen huono luopuja. Maku ei juuri muutu ja ostan laadukasta ja pidän hyvää huolta. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että osasta pitää ennen pitkää luopua ja ainakin käytellä joitain vähemmän käytössä olevia oikeasti, jolloin niistä voi sitten luopua, jos eivät ole niin mieluisia lopulta päällä.
En halua mitään uuvuttavaa tyhjennän kaapeista kaiken -projektia. Päädyin sitten tällaiseen: Ota laatikko tai pari kerrallaan (minulla on Elfaa kaapissa) esiin ja käyn vaatteet läpi. Laitan huonot rätteihin ja vähän kulahtaneita ota remppatarpeiksi ja yökkäreiksi. Yöpaita-asiassa olen aina toiminut näin ja tykkään tavasta ja näistä pehmeistä viskoosimekoista ja teeppareista yöpaitoina.
Tämän jälkeen kirjoitan lapulle, mitä kyseisessä laatikossa on, tarkalleen. Lopulta, kun kaikki on käyty läpi, yhdistelen laatikoiden sisältöjä nykyistä loogisemmin.
Lopulta, kun nämä kaikki ovat järjestyksessä, alan käyttää paremmin koko vaatevalikoimaa. Jos vedän jotain päälleni ja se onkin epämieluisaa, se lähtee sitten heti korjattavaksi/rätiksi/kirppispussiin tai kierrätykseen.
Näin olen saanut itseni toimeen. Minua ahdistaa ajatus siitä, että kaikki pitäisi tehdä kerralla. Toisaalta haluan, että vaikka teen osissa, työ johtaa lopulta järjestykseen (ja tasan tiedän, mitä missäkin on). En myöskään halua siivotessa sovittaa. Ylipäätään näin ajattelen, että saan monta ongelmaa taklattua.
Kirjoitin tämän, jos on joku muukin, jolle joku osa prosessia aiheuttaa sen, että ei edes aloita.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aika paljon vaatteita ja olen huono luopuja. Maku ei juuri muutu ja ostan laadukasta ja pidän hyvää huolta. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että osasta pitää ennen pitkää luopua ja ainakin käytellä joitain vähemmän käytössä olevia oikeasti, jolloin niistä voi sitten luopua, jos eivät ole niin mieluisia lopulta päällä.
En halua mitään uuvuttavaa tyhjennän kaapeista kaiken -projektia. Päädyin sitten tällaiseen: Ota laatikko tai pari kerrallaan (minulla on Elfaa kaapissa) esiin ja käyn vaatteet läpi. Laitan huonot rätteihin ja vähän kulahtaneita ota remppatarpeiksi ja yökkäreiksi. Yöpaita-asiassa olen aina toiminut näin ja tykkään tavasta ja näistä pehmeistä viskoosimekoista ja teeppareista yöpaitoina.
Tämän jälkeen kirjoitan lapulle, mitä kyseisessä laatikossa on, tarkalleen. Lopulta, kun kaikki on käyty läpi, yhdistelen laatikoiden sisältöjä nykyistä loogisemmin.
Lop
Nyt en kyllä saanut yhtään kiinni tästä ideasta. Eli tyhjennät vaatteet laatikoihin (kaikki??) ja kirjoitat mitä niissä on? Rättejä? Kulahtaneita? Miten tuo auttaa loogisempaan yhdistelyyn? Täh.

Tämän jälkeen kirjoitan lapulle, mitä kyseisessä laatikossa on, tarkalleen. Lopulta, kun kaikki on käyty läpi, yhdistelen laatikoiden
Mäkään en ymmärtänyt..?
Nyt en kyllä saanut yhtään kiinni tästä ideasta. Eli tyhjennät vaatteet laatikoihin (kaikki??) ja kirjoitat mitä niissä on? Rättejä? Kulahtaneita? Miten tuo auttaa loogisempaan yhdistelyyn? Täh.
Minulla on Elfa-laatikosto tai miksi sitä nyt sanotaan, säilytysjärjestelmä. Vaatteet ovat siellä jo valmiiksi ihan siististi pystyviikattuna. Niitä on vain liikaa ja käytän aktiivisesti vain osaa. Syy ei ole se, että ne olisivat huonossa kunnossa, epämieluisia tms.
Haluan siis saada noista suuremman osan käyttöön ja tietää kiireessäkin, missä mitäkin on ja toisaalta, kun on aikaa, löytää helpommin haluamiani kokonaisuuksia. EN taas halua mitään jättiprojektia kerralla, en siivota JA sovittaa (eli en järjestäessäni kaiken kohdalla lopullisesti päätä, pidänkö) ja haluan, että lopputulos toimii minulle.
Näinollen kippaan kerralla 1-2 Elfa-koria, jotka käyn läpi ja toimin kuten mainitsin tuossa. Ilmiselvät pois lähtevät otan pois, mutta muuten en tässä vaiheessa tee itselleni vaikeaa pakko pustyä päättämään -luopumisvaihetta. Lisäksi teen tuon nimeämisen korin kylkeen.
Kuten sanottua ei toimi eikä ole tarpeen kaikille. Jollekin voi olla ja siksi kirjoitin.
Edellinen vielä lisää, että poimin joukosta yöpaidoiksi sopivat. Niille on jo paikka ja menevät sinne.
Räteille on myös jo oma paikka ja tulevat meidän taloudessa käytettyä. Sinne menevät huonoimmat.
Korjattavilla on oma paikkansa myös ja nekin vien sitten yhden laatikon läpikäytyäni paikoilleen.
Minulla tämä on toiminut. Ei tule uuvuttavaa sotkua. Jos jotain jää, voin nostaa keskeneräisen kassiin ja siirtää johonkin pois silmistä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt en kyllä saanut yhtään kiinni tästä ideasta. Eli tyhjennät vaatteet laatikoihin (kaikki??) ja kirjoitat mitä niissä on? Rättejä? Kulahtaneita? Miten tuo auttaa loogisempaan yhdistelyyn? Täh.
Minulla on Elfa-laatikosto tai miksi sitä nyt sanotaan, säilytysjärjestelmä. Vaatteet ovat siellä jo valmiiksi ihan siististi pystyviikattuna. Niitä on vain liikaa ja käytän aktiivisesti vain osaa. Syy ei ole se, että ne olisivat huonossa kunnossa, epämieluisia tms.
Haluan siis saada noista suuremman osan käyttöön ja tietää kiireessäkin, missä mitäkin on ja toisaalta, kun on aikaa, löytää helpommin haluamiani kokonaisuuksia. EN taas halua mitään jättiprojektia kerralla, en siivota JA sovittaa (eli en järjestäessäni kaiken kohdalla lopullisesti päätä, pidänkö) ja haluan, että lopputulos toimii minulle.
Näinollen kippaan kerralla 1-2 Elfa-koria, jotka käyn läpi ja toimin kuten m
Aivan, kiitos selvennyksestä! Elfa-hyllyt eli kiskoilla. Mulla tuli mielikuva että tyhjennät vaan kaikki vaatteet pahvilaatikoihin tms :D nuo vedettävät hyllyt kiinnostelisi itseäkin, vie pirusti tilaa viikata pinoihin ja hankalampi löytää mitään. Asun tällä hetkellä vuokralla, ostoasuntoa katselen, sinne kyllä remppaan toimivan vaatekaapin
Aivan, kiitos selvennyksestä! Elfa-hyllyt eli kiskoilla. Mulla tuli mielikuva että tyhjennät vaan kaikki vaatteet pahvilaatikoihin tms :D nuo vedettävät hyllyt kiinnostelisi itseäkin, vie pirusti tilaa viikata pinoihin ja hankalampi löytää mitään. Asun tällä hetkellä vuokralla, ostoasuntoa katselen, sinne kyllä remppaan toimivan vaatekaapin.
Juu, ei mitään ja eipä kumma, että ihmettelit moista järjestämistä.
Totta, pinot hyllyillä on tosi hankalat ja taakse jää ihan hölmösti tilaa. Minulla on ollut sekä noita Elfoja että halvempaa Ikeaa, joka silloin joskuw näytti samantyyppiseltä kuin Elfat, muttei ollut niin vankka.
Elfoja ja vaatteiden pystyviikkausta niihin suosittelen kyllä todella. Järjestys säilyy ja oikea vaate löytyy ihan eri tavalla.
Toki tilanne voi olla toinen, jos on tosi minimalisti. Silloin hyllyt ja henkarit voivat toimia oikein hyvin.
Edellinen jatkaa, että yritän tosissani saada intoa päälle järjestää enemmänkin. Karsiminen ei ole itse tarkoitus, mutta sitäkin kyllä teen.
Mutta tähän tammikuun hyhmään kaipaisin kyllä nyt seuraa tähän puuhaan. 😁 En siis tänne kotiin, koska järjestän parhaiten, kun saan olla omissa ajatuksissani, mutta virtuaaliseura ja tsemppi olisivat 👍
Täytyypä toivoa, että palsta vilkastuu.
Vierailija kirjoitti:
Aivan, kiitos selvennyksestä! Elfa-hyllyt eli kiskoilla. Mulla tuli mielikuva että tyhjennät vaan kaikki vaatteet pahvilaatikoihin tms :D nuo vedettävät hyllyt kiinnostelisi itseäkin, vie pirusti tilaa viikata pinoihin ja hankalampi löytää mitään. Asun tällä hetkellä vuokralla, ostoasuntoa katselen, sinne kyllä remppaan toimivan vaatekaapin.
Juu, ei mitään ja eipä kumma, että ihmettelit moista järjestämistä.
Totta, pinot hyllyillä on tosi hankalat ja taakse jää ihan hölmösti tilaa. Minulla on ollut sekä noita Elfoja että halvempaa Ikeaa, joka silloin joskuw näytti samantyyppiseltä kuin Elfat, muttei ollut niin vankka.Elfoja ja vaatteiden pystyviikkausta niihin suosittelen kyllä todella. Järjestys säilyy ja oikea vaate löytyy ihan eri tavalla.
Toki tilanne voi olla toinen, jos on tosi minimalisti. Silloin hyllyt ja henkarit voivat toimia oikein hyvin.
Joo, ideaali olis just että hyllyillä olisi vain parit paidat nätisti viikattuina, tällä paitamäärällä ei kyllä toimi ja kiireessä vaan tulee tungettua vaatteita kaapin syövereihin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos epäröit opiskeluajan kalusteiden kierrättämistä, niin käy katsomassa alueen facen roskalava tai torin annetaan -osasto. Siellä on melko uusia, ihan arvokkaitakin huonekaluja ilmaiseksi. Eli näillä mitä nyt säilöt ei ole mitään arvoa.
Jos joskus tulee tilanne että tarvitset jotain eikä ole varaa ostaa, niin saat sen varmaan jostain ilmaiseksi. Ei kannata hillota niitä varastossa jos niistä on yhtään stressiä ja huolta.
Maailmassa on tavaraa jo niin paljon että iso osa on arvokasta vain jos sillä on sinulle joku käyttöarvo, eli jos se on käytössä , eikä varastossa.
Tästä ilmaiseksi kunnollisten ja ehjien kalusteiden saamisesta ei kyllä ole mitään takuita. Jos on jotain, jonka nuoret itse ilmoittavat haluavansa, en ollenkaan laskisi sen varaan, että just kun haluan tuollaisen, se löytyy. Ja itse asiassa jos jotain Temukamaa ei lasketa, tavara kallistu
No sen verran peruutan, että voi olla että mielipiteeseeni vaikuttaa paljon se, että asun yliopistokaupungissa ja täällä ainakin huomaa kun opiskelijat tyhjentävät asuntojaan ennen lähtöään. Uudenveroisia sohvia, ruokapöytiä, sänkyjä, työpöytiä, lamppuja jne. on jatkuvalla syötöllä ilmaiseksi - sen lisäksi vielä paljon huonekaluja kympeillä. Tämän voi todeta kun käy katsomassa Torin annetaan -ilmoitukset. Toki jos asuu jossain syrjäkylällä, niin tilanne voi olla ihan eri. Joka tapauksessa, omalla kokemuksella en varastoi enää huonekaluja.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aika paljon vaatteita ja olen huono luopuja. Maku ei juuri muutu ja ostan laadukasta ja pidän hyvää huolta. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että osasta pitää ennen pitkää luopua ja ainakin käytellä joitain vähemmän käytössä olevia oikeasti, jolloin niistä voi sitten luopua, jos eivät ole niin mieluisia lopulta päällä.
En halua mitään uuvuttavaa tyhjennän kaapeista kaiken -projektia. Päädyin sitten tällaiseen: Ota laatikko tai pari kerrallaan (minulla on Elfaa kaapissa) esiin ja käyn vaatteet läpi. Laitan huonot rätteihin ja vähän kulahtaneita ota remppatarpeiksi ja yökkäreiksi. Yöpaita-asiassa olen aina toiminut näin ja tykkään tavasta ja näistä pehmeistä viskoosimekoista ja teeppareista yöpaitoina.
Tämän jälkeen kirjoitan lapulle, mitä kyseisessä laatikossa on, tarkalleen. Lopulta, kun kaikki on käyty läpi, yhdistelen laatikoiden sisältöjä nykyistä loogisemmin.
Lop
Jos joku on konmarittanut, niin se ei tarkoita sitä että sinulta sitä odotetaan tai vaaditaan. Karsimiskeinoja on melkein yhtä paljon kuin karsijoitakin. Yhden karsimistekniikan nimi on harvennus, jossa ei edes pureta laatikoita, vaan avataan ne ja napataan päältä selvät karsittavat. Karsimistapoja voi vaihdella ihan käytettävissä olevan ajan ja oman mielialan mukaan. Kukaan ei täällä arvostele toisten tapaa karsia, vaan tarkoituksena on jakaa itselle toimivia tapoja niin että muut saisivat inspiraatiota omiin projekteihinsa.

Kyllä, olen tuo, jolle vastasit ja tämä on minulle täysin selvää. Kuten tuossa mainitsin, kirjoitin oman viestini sen vuoksi, että siitä saattaa olla jollekin muulle apua. Se ei ollut vastaus konmarittajalle.
No sen verran peruutan, että voi olla että mielipiteeseeni vaikuttaa paljon se, että asun yliopistokaupungissa ja täällä ainakin huomaa kun opiskelijat tyhjentävät asuntojaan ennen lähtöään. Uudenveroisia sohvia, ruokapöytiä, sänkyjä, työpöytiä, lamppuja jne. on jatkuvalla syötöllä ilmaiseksi - sen lisäksi vielä paljon huonekaluja kympeillä. Tämän voi todeta kun käy katsomassa Torin annetaan -ilmoitukset. Toki jos asuu jossain syrjäkylällä, niin tilanne voi olla ihan eri. Joka tapauksessa, omalla kokemuksella en varastoi enää huonekaluja.
Asun pk-seudulla ja ainakaan täällä meilläpäin ei ole mitenkään jatkuvasti hyvää tavaraa saatavilla ilmaiseksi (katsoin juuri Torin huvikseni). Joskus oli enemmän, ei enää. Lisäksi täällä niitä kärkkyvät paitsi aika suuri määrä ihmisiä itselleen, myös trokarit, joilla on epäilemättä aina aikaa ja kuljetusmahdollisuus, kun jotain hyvää tulee tarjolle. Kun tähän lisätään lutikkaongelmat sun muut, olen itse kyllä suosinut sitä, että en heti luovu hyvistä kalusteista, jos niitä kohta tarvitsee kotoa muuttava nuori tai itse ehkä mökille tms. Kahden muuttaneen nuoren kokemuksella muuttovaiheessa on helpompi kaivaa sopivana päivänä omasta varastosta (paku, kantajat ja kaikilla aikaa) kuin alkaa metsästää jostain. Meillä on se varasto ja toinenkin käytettävissä tarvittaessa kuten taisi olla silläkin, jolle alun perin vastasit, että ei kannata varastoida.
Mutta jokainen tekee, kuten itselle sopii ja sinulle sopii noin. Yleistä ohjetta en tuosta antaisi.
60-luvun alusta asti palvellut lakana meni tänään puhki. Kesti jokapäiväistä käyttöä näin kauan. Äitini kapioita. Aluksi oli päällyslakanana täkin tai viltin kanssaja nyt vuosia aluslakanan virassa. Käytin niitä verhoinakin joskus opiskelukämpässäni ysärillä. Mahtavaa laatua! Otin kauniit pitsit talteen.