***MAALISMUSSUKAT uuteen viikkoon***
Aloitanpa nyt uuden ketjun tälle viikolle, niin tulee selkeät viikkoketjut.
Palaan itse kirjoittamaan kun esikoinen on rauhoittunut.
Kommentit (45)
Itku tuli. Olen odottanut kovasti että pääsen kotihoidontuelta äitiyslomalle, kun luulin että se on automaattisesti sama kuin edellisestä, kun ikäeroa tulee alle 3v. Mutta yllätys yllätys, ei tehdäkään niin kun aiempi etuus laskettiin työttömyyskorvauksen mukaan eikä työtulon! Hitto että pännii! Valituksen meinaan tehdä, ensin vaan täytyy käydä Kelassa juttelemassa.
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavasta?
Tuolla aihe vapaa-palstalla kävin kyselemässä, voiko tosissaan näin olla ja yksi neuvo oli, että jos on päivänkin ennen äitiysloman alkua työttömänä, niin seuraava etuus jatkuu saman suuruisena. Tarkistin Kelan laskurista, että näin on. Eli te, jotka olette kotihoidotuella ja sen mukaan saatte minimin, mars mars työkkäriin työttömäksi ilmoittautumaan! Tosin on siinä muutamia rajoituksia, ettei ihan kaikilta onnistu, mutta kannattaa ottaa selvää. Mulla taisi olla niin, että kaikki mahdolliset harkinnattomat markkinatuet on käytetty, ja miehen sekä maatilan tulot on yhteensä sen verran, etten harkinnanvaraista voi saada, joten ei taida mua auttaa tuokaan.
Olen tosi pettynyt... En ymmärrä miten saadaan rahat riittämään! En jaksais ihan joka penniä vahdata enää. Mieskin on lopen kyllästynyt töihinsä ja haluaisi jäädä virkavapaalle, mutta eihän se nyt ole mitenkään mahdollista. Ajateltiin jo, että jäädytetään laina vuodeksi että saisi vähän hengähtää " vain" maatilan töissä, mutta ei me saada näillä tuloilla edes muita laskuja maksettua.
Tämmöistä tällä kertaa... Onneksi masussa vilkas meno edelleen ja lapset voi hyvin. Täytyy vaan koittaa muistaa että on sitä tähänkin asti eletty, eiköhän ne tärkeät jutut ole ihan jotain muuta.
Maaria 31+1 Meinaan taas sekoilla näissä viikoissa...
Maaria: Onpa tosi ikävä tilanne, etenkin kun sait tietää vasta nyt!
Aatuska: Täälläkin on aika rauhallinen masuasukki. Viime viikkoina on välillä pelottanut, että ollaanko siellä elossa ollenkaan. Sain viimeksi neuvolasta ohjeet liikkeiden laskemiseen ja kun oikein hiljaa paikallani kuuntelen ja tökin masua, niin saan tarvittavan määrän liikkeitä laskettua. Yöllä tuntuu liikkuvan enemmän kuin päivällä, toivottavasti tämä rytmi ei säily synnytyksen jälkeiseen aikaan.. Muuten toki luonne ja temperamentti saa olla sellainen kuin on! Tosin olen kuullut myös sellaisia tarinoita, että luonne onkin ollut päinvastainen kuin masussa eli rauhallisesta masulapsesta on tullut syntymän jälkeen vilkas tai toisin päin.
Omaa napaa: Olen ollut nyt muutaman päivän vuosilomalla ja jään siitä suoraan äippälomalle. Työmotivaatio alkoi olla aika nollassa, mutta saa nähdä, kuinka pian tämä lomailu alkaa kyllästyttää... pitäisi nyt yrittää levätä ja rentoutua ja nauttia siitä. Tosi outoa, milloinkahan olen viimeksi ollut yli kuukauden (jos la pitää paikkansa) tekemättä mitään, varmaan lukiossa. Opiskeluaikana opiskelin kesälläkin jos en ollut kesätöissä ja nyt työssäoloaikanakaan ei ole noin pitkää yhteinäistä lomaa ollut.
Viikonloppuna oli kavereita käymässä, pidettiin ' vauvakutsut' ; ideana oli lähinnä vaan kutsua ystäviä käymään ja viettää aikaa yhdessä kun mieskin on viikon poissa. Oli kyllä tosi mukava viikonloppu ja sain jalkahoidon lahjaksi :)
Vaunuistakin oli puhetta. Meillä on kahdet aika perinteiset yhdistelmät, siskolta perityt melko uudet ja toiset parilla kympillä käytettynä ostetut parvekekäyttöön. Ollaan kyllä käyty uusiakin katselemassa ja varmaan heti kun koppaa ei enää tarvitse, ostetaan pienemmät, helpommin liikuteltavat rattaat. Asutaan aika lähellä kaupunkia ja varmaan aika paljon tulee vaunuja lykittyä nyt äippäloman aikaan, kun mies tarvitsee autoa töissä, joten ehkä nuo tukevat yhdistelmät on aluksi hyvät, vaikka onhan ne isot ja kömpelöt kaupoissa sisällä.
Onpa muuten tosi hienoa, kun kaikilla on masukit pysyneet näin kauan mukana! Onneksi Niiloakselikin selvisit säikähdyksellä suppareista, vaikka nythän suuria riskejä ei enää taida olla, vaikka vauvat jo tulisivatkin.
Mama ja Justus 33+6
En ole sitten alku-aikojen kirjoitellut tänne ollenkaan, mutta seurannut olen kyllä aktiivisesti mitä täällä kirjoitellaan ja mitä kaikille kuuluu!
Niin kuin tuolla listassakin toivottavasti vielä lukee, niin la on 21.3. ja eihän siihen tosiaan ole enää pitkä aika... APUA! :D
Minulla on raskaus sujunut muuten hyvin, mutta iskias on vaivannut jo monta kuukautta, enkä enää oikein pääse paljoa kodin ulkopuolella liikkumaan. Kauppareissutkin on saanut nyt mies hoitaa, kun ne on muuten yhtä tuskaa. Jalkaan, lonkkaan ja selkään sattuu TODELLA paljon! :(
Painoa on tullut taas ihan reippaasti, edellisessäkin raskaudessa tuli n. 20kg ja nyt on tullut jo 18kg. Tosin viimeksi lähti aikaa nopsaa pois vaikken liikuntaa pahemmin harrastanutkaan, saa nähdä miten nyt käy...
Edellinen synnytys meni vähän ikävästi ja nyt viime viikolla neuvolassa sain tädin kirjoittamaan lähetteen Naistenklinikalle keskustelemaan. Esikoinen painoi syntyessään 4075kg ja pelottaa, että jos tämä seuraava on vielä isompi, niin saanko sitä pöngettyä ulos ollenkaan! Olen ruumiinrakenteeltani vielä aika hento ja kaikki aina ihmettelevätkin miten olen voinut synnyttää noin ison lapsen! :D
Täällä on ollut puhetta vaunuista. Meillä on vielä tallella esikoisen Teutonia Rockyt vuosimallia -04, mutta nyt kun selvitimme tulevan vauvan sukupuolen etukäteen ja on taas tyttö tulossa, niin halusin uudet vaaleanpunaiset. Lopulta mies suostui ja löytyi sopivasti tarjouksesta musta-vaal.punaset Emmaljungat.
Vaikuttavat tukevilta ja hyviltä ja mikä parasta, niissä on sellainen helposti käännettävä työntöaisa.
Koska esikoisen turvakaukalon olimme jo myyneet niin ostimme vaaleanpuna-harmaan Britaxin kaukalon.
Edellisessä asunnossa minulla oli esikoisen kanssa hoitoalusta pesukoneen päällä, mutta nyt kun se ei pesutornin takia onnistu, hankimme pienen näppärän hoitopöydän Huuto.netin kautta. Myös pinnasänky on valmiina ja senkin sain edullisesti käytettynä. Myös kaikki pikku tilpehööri on jo valmiina, joten nyt vain enää puuttuu se vauva! :)
Äitiyspakkausta en tällä kertaa ottanutkaan, esikoisen kanssa kyllä.
Sairaalakassin sisältöä pitää varmaan alkaa pian miettimään. Olen luonteeltani sellainen, että tykkään tehdä asiat hyvissä ajoin! Vauva varmaan syntyy taas kuitenkin myöhässä, esikoinen meni 5 pvä yli ja ne olivat elämäni pisimmät päivät :D
Kylläpäs nyt tulikin juttua!
Se piti vielä sanoa, että koitin liittyä tuohon yhteisöön, mutta en ainakaan vielä ole saanut minkäänlaista ilmoitusta... Olisi kiva päästä nyt edes loppuvaiheessa sinne höpöttelemään ihan aktiivisestikin!
Niin ja tosi hyvä juttu, että Niiloakselin vauva päätti vielä pysyä masun suojissa! :)
Jos liityit yhteisöön nikillä joka alkaa Me.. niin hyväksyin hakemuksesi jo eilen! Tänään ei hakemuksia olekaan tullut.
Jos olet yrittänyt aiemmin ja esittely on unohtunut niin sitten sun hakemusta ei ole hyväksytty. Sitten vaan uutta hakemusta tekemään!
Hilla!
Tuolla yhteisössä ei hyväksytä hakemuksia joissa ei ole esittelyä mukana niin hylkäsin sunkin hakemuksen suoraan, kun siellä äsken kävin.
Nyt sitten tulin tänne ja huomasin sun viestin. Kyllä siinä se esittelypaikka yleensä pitäs aueta, kun hakemusta tekee. Mutta jos haet nyt uudestaan samalla nikillä niin hyväksyn ilmankin. Pääasia, että tiedän, että olet " oikea" henkilö! =)
Ja kirjoitat sitten siellä sisällä esittelysi!
Mä kävin tänään neurologilla ja sain diagnoosiks raskausajan migreenin ja reseptin sitten siihen. En vaan tiedä viitinkö koko lääkettä ruveta syömään, kun oon kestäny tähän asti ilmankin.
Sitten vein neitoset pizzalle ihan sen kunniaks, kun oon niin turvoksissa ja jalatkin on kuin pölkyt.. Pakko ruveta taas kunnolla tarkkailemaan syömisiä joten tuo pizza oli pakko saada ensin, vasta sen jälkeen voi taas alkaa ajatella syömisiä.. =)
piipaa ja mimmi 32+4