Äiti, joka ei anna kenenkään hoitaa vauvaa, vetää mattoa omien jalkojensa alta!

nämä äidit on kun en ole tavannut yhtää tällasta äitiä. Aika laaja tuttavapiiri on. JA kaikissa haluaa isät olla mukana ja äidit mielellää antaa isille hoitoon. En kyllä ole tavannut tuollasta äitiä, saati isää joka ei halua hoitaa lasta. Mut täältä olen saanut lukea mitä ihmeellisimpiä kirjotuksia mihin ei tosi - elämässä törmää. Että taas yks uus juttu siihen ketjuun. ;)

joissa äidit joko " antavat" tai " eivät anna" lastaan isänsä hoitoon. Typeriä naisia, jos ei niin yksinkertaista asiaa ymmärrä, että se lapsi on ihan yhtä lailla isän kuin äidinkin. Ja kyllä minä ainakin olen käynyt imetysten välillä kuntosalilla ja lenkillä, vaikka vauva ei pullosta ole koskaan juonutkaan. Se vauva ei muutamassa tunnissa nälkään kuole, ainakaan täyden juomapullon vieressä.

Ei se tarkoita, että äiti ei ikinä olisi valmis jakamaan hoitovastuuta.

Äiti ei anna isän syöttää lasta ilman jatkuvaa neuvontaa vieressä (kiinteitä ruokia), ei anna isän nukuttaa (lapsi haluaa nukahtaa tissiin eikä muita tapoja tahdota edes yrittää), ei luota isään edes sen vertaa, että voisi itse olla toisessa huoneessa sillä välin, kun isä ja lapsi ovat toisessa.

Vierailija:

joissa äidit joko " antavat" tai " eivät anna" lastaan isänsä hoitoon.

Vierailija:

Myöhemmin myös äiti joutuu kasvotusten tosiasioiden kanssa: lapsi on kiinni vain hänessä, isän hoitotaitoon ei voi edelleenkään luottaa eikä muitakaan hoitajia ole - ketään ei tunne riittävän hyvin, ketään ei voi vaivata eikä kukaan osaa.

Mutta: meillä on mies osallistunut aina siinä missä minäkin lasten hoitoon. Ollut hoitovapaallakin. SILTI kaksivuotias on äidissä kiinni. Ja tiukasti onkin. Oletan ja toivon, että tämä on vain vaihe. Että jossain vaiheessa joku muukin kuin äiti kelpaa vaipanvaihtoon, ruoanlaittoon, nukuttamaan, pesemään, pukemaan jne. Toki mies vaihtaa kaksivuotiaan vaippoja, nukuttaa jne. Mutta aina tämä naatiainen pääsee valittamaan, että ei ei ei isi, vaan äiti. Syö molempien hermoja, sekä äidin että isän.

12: minä tunnen kaksi. Toisen 3v on koko ikänsä ollut vain äidin kanssa, meno päiväkotiin oli lapselle hirveä muutos kun ollenkaan ei ollut oppinut muiden kun äidin kanssa olemaan. Ei antanut edes isälle hoitoon. Toisessa perheessä äiti hoitanut 4lasta, osa ei edes syö muuta kun äidin tekemää ruokaa.

Ei munkaan mies kovin innolla lasta hoida, mutta hoitaa kun pyydän eikä mulla ole tarkotus olla yksin se joka meidän lasta hoitaa ja kasvattaa.

Mutta kuulostaa aikamoiselta syyttelyltä jos sanotaan että äiti ei anna isän hoitaa. Meillä on ehdottomasti lapset yhteisiä. Ei näitä lapsia kumpikaan omista. Kumpikin hoitaa omalla tyylillään ja tosissaan molemmat hoidamme. Ei meillä neuvota toisia. en ikinä kehtaisi sanoa miehellenei että " ei sitä vaippaa noin vaihdeta" .



Meillä vaan on yksinkertaisesti niin ettei vauva huoli pulloa ollenkaan. Joten maksimiaika olisi meidän perheessä olla pois pari tuntia. Vihaan tuota " Mene lenkille" juttua. Kaikki eivät harrasta lenkkeilyä. Inhoan sitä. Laittamattomana en taas mene ovesta ulos, joten miksi vaivautua yksin lähikauppaan.



Töihin olen kuitenkin menossa osa-aikaisesti heti kun imetys loppuu. Huomatkaa ja herätkää, ei kaikki ole samanlaisia ihmisiä.

Jos äiti haluaa hoitaa lapsen itse alusta asti niin hänellä on siihen oikeus (tosin toivottavasti osaa ottaa myös isän hommaan mukaan, ei tartte ihan despootiksi ruveta). Muut voivat auttaa sitten kun äiti apua haluaa.



Minua inhottaa nämä sukulaiset, joiden mielestä heillä on oikeus määritellä milloin he saavat auttaa lapsen hoidossa -- äidin mielipiteestä viis. Jos äiti on sitä mieltä, että hän hoitaa lasta vauva-iän ja pikkulapsi-ajan niin hyvä. Jos hän haluaa apua vasta taaperoiässä niin hyvä.



Tosi itsekästä ihmisiltä sanoa, että " Kun ei apu alussa kelvannut niin enpä auta nytkään."



Kaiken psykologisen tiedon mukaan alle 1-vuotias ei kuulu muiden hoidettavaksi.

että sinä lähdet jonnekin esim. nukutuksen ajaksi? Monilla se toimii - kun äiti ei ole paikalla, isä rupeaa kummasti kelpaamaan. :)



Meillä on jo vähän isommat lapset (5 ja 4 v), ja kyllä he useimmiten ottaisivat äidin nukuttamaan, jos saisivat valita. Silti pidämme kiinni siitä, että joka toinen ilta (suurin piirtein) on äidin vuoro ja joka toinen ilta isän. Kyllä se valitus ainakin tuon ikäisille yleensä loppuu siihen kun sanomme että nyt tehdään näin, piste. Toki pienemmän voi olla sitä vaikeampi ymmärtää.

päiväkotiin meneminen ON lapselle hirveä asia. Toiset lapset on taas ehdollistettu vauvasta pitäen, että heidän itkua ja pahaaoloaan ei kuunnella -- on turha itkeä, kun ei kukaan välitä kuitenkaan.



Jos lapsi ei yhtään oireile päiväkotiin menemistä niin silloin perusturvallisuudessa on menty pieleen. Lapselle on luontaista haluta olla ensisijaisen hoitajansa kanssa, JOS tämä on ollut luottamuksen arvoinen.



Vaikka meistä aikuisista (joistakin) päiväkoti on " luonnollinen" asia, ei se sitä lapselle ole -- ainakaan aluksi. Lapselle on luonnonvastaista joutua vieraiden ihmisten hoidettavaksi isoksi osaksi päivää.



Terveisin kasvatustieteilijä

Vierailija:

Jos lapsi ei yhtään oireile päiväkotiin menemistä niin silloin perusturvallisuudessa on menty pieleen.

Muuten en usko sinun olevan minkään sortin tieteilijä.

asti hän on hoitanut vauvaa aina silloin, kun on ollut kotona.



Mutta, mutta, mies käy päivisin töissä ja vain minä olen aina vauvan saatavilla. Vauvakin huomaa tämän ja sen, että mulla on ne tissit öin ja päivin. Riippuu ihan vauvan luoteesta, että milloin jää isän kanssa kahdestaan ilman itkua joka jatkuu ja jatkuu kunnes äiti on taas paikalla paitsi jo nukkuu... Esikoinen vasta vuoden iässä ja toinen jo puolivuotiaana suostui jäämään isän hoiviin.



Olen kyllä kuullut, että muilla isilläkin on tämä ongelma, mutta ehkä sitä ei kerrota aina äideille, että miten vaikeaa vauvalle on ollut erossa.

Vierailija:

että sinä lähdet jonnekin esim. nukutuksen ajaksi? Monilla se toimii - kun äiti ei ole paikalla, isä rupeaa kummasti kelpaamaan. :)

Meillä on jo vähän isommat lapset (5 ja 4 v), ja kyllä he useimmiten ottaisivat äidin nukuttamaan, jos saisivat valita. Silti pidämme kiinni siitä, että joka toinen ilta (suurin piirtein) on äidin vuoro ja joka toinen ilta isän. Kyllä se valitus ainakin tuon ikäisille yleensä loppuu siihen kun sanomme että nyt tehdään näin, piste. Toki pienemmän voi olla sitä vaikeampi ymmärtää.

Meillä menee nukkumaan jokatoinen ilta isän kanssa, joka toinen minun kanssa (ja taas esikoinen vuoroiltoina sen toisen kanssa) ja siitä pidetään kiinni.

Eikä niillä mitään ongelmaa ole, jos satun olemana pois. Mieheni hoitaa lapsia kotona, kun olen töissä ja päinvastoin. Välillä lapset ovat sitten päiväkodissa, kun olemme yhtä aikaa töissä. Mutta äitivaihe on vain tosi voimakas tällä hetkellä.

Joskus tuntuu niin keksityiltä nämä kaikki ongelmat täällä mitä muka ihmisillä on.

minusta on varsin surullista, että meillä on ollut lapsi jo pitkälti toistakymmentä vuotta, eikä kertaakaan mummotkaan ole suostuneet hoitamaan lapsiamme.

Erään kummilapsen äiti on sellainen, että itkee vaan kuinka on rankkaa, mutta apu ei kelpaa. Näin on ollut alusta asti. Tekee yksi pärjäämisestä taidetta ja päivästä riippuen rehentelee sillä, välillä kynnetään itsesäälin syöverit ja maristaan kuinka on raskasta ettei kukaan voi ymmärtää.



Ja totta onkin, ettei muut oikein tahdo häntä ymmärtää.

Että sen takia pitää lopettaa imetys, niinkö? Että isä saa aikaa lapsen kanssa?



Ja niille sukulaisille ei oikeasti voi antaa lasta hoitoon. Jättävät vauvan/taaperon ulottuville mm. kaktuksia, veitsiä, neuloja, pikkutavaraa ym. On mulla onneksi muutama sukulainen ja ystävä, joihin voi luottaa, mutta ovat niin kiireisiä, etteivät juurikaan ehdi auttaa.



Ja ventovieraan hoitoon en uskalla pientä jättää.

Vierailija:

Että sen takia pitää lopettaa imetys, niinkö? Että isä saa aikaa lapsen kanssa?

Kun lapsia oli 2, kaveri valittaa mieheen passiivisuutta ja oma-aloitteettomuutta ja edelleen neuvoo ja oikaisee kaikki miehen tekemiset...

Vierailija:

Ensimmäisenä läksyn oppii lapsen isä: hän ei riitä, joten ei kannata edes yrittää. Ja pääseehän sitä tavallaan helpommallakin, kun vaimo kerran haluaa tehdä kaiken.

Myöhemmin myös äiti joutuu kasvotusten tosiasioiden kanssa: lapsi on kiinni vain hänessä, isän hoitotaitoon ei voi edelleenkään luottaa eikä muitakaan hoitajia ole - ketään ei tunne riittävän hyvin, ketään ei voi vaivata eikä kukaan osaa.

Tehkää valintanne niin kuin haluatte, mutta älkää itkekö muutaman vuoden kuluttua sitä, ettei mies osallistu tarpeeksi eiväktä mummot, kummit tai naapuritkaan koskaan hoida lasta.