Kun järki sanoo, että unohda se toinen mies ja keskity omaan aviomieheen ja perheeseen

Ei kannata hajottaa perhettä. Itse hairahduin ihastukseni kanssa sänkyyn yhden kerran, kerroin miehelleni, esikoinen tuolloin vajaan vuoden jne. Mies antoi anteeksi, mutta kumpikaan meistä ei voi koskaan unohtaa tekoani ja jättäsin todellakin tekoni tekemättä nyt. Olin ihastunut/rakastunut hairahdukseeni pitkään sekä ennen että jälkeen pettämiseni. Nyt kun aikaa on kulunut useampi vuosi alan pääsemään yli tästä tyypistä. Olen tajunnut etten ollut rakastunut häneen vaan siihen tunteeseen, halusin olla vapaa menemään jne. Onnekseni oma mieheni on paras ystäväni ja huipputyyppi ja voimme yhä olla yhdessä.

Minulla oli suhde työkaveriini, mutta pyristelin siitä eroon väkisin. oltiiin tosi ihastuneita toisiimme, mutta eräänä kauniina päivänä ajattelin että nyt saa riittää. Silloin oli juuri pitkä kesälöma edessä ja en nähnyt tätä miestä aikoihin. Omalle miehelleni en ole edelleenkään kertonut asiasta, vaikka on ollut rankkaa salata tunteensa. Nyt on kuitenkin meidän perheessä asiat hyvin, kun olen vaihtanut työpaikkaa ja tämä ent. työkaveri on muuttanut ulkomaille. En enää ikinä petä miestäni ja teen kaikkeni etten ihastu keneenkään muuhun, on tämä sen verran pitkä projekti ollut:/

Toisaalta ei avioliitto minusta niin pyhä instituutio ole, että sen takia pitäisi kaikki omat tunteet unohtaa ja uhrata. Sinuna yrittäisin miettiä sun avioliittoa enkä sitä ihastusta, kun teet ratkaisua. Jos eroat, ja suhde ihastukseen ei kestäkään, kadutko?



Minulla on sellainen tilanne, että olen 12 vuotta ollut naimisissa " ihan hyvän" miehen kanssa, mutta suhde on väljahtynyt aikoja sitten - meillä ei ole riitoja mutta ei oikeastaan muitakaan tunteita. Pari vuotta sitten vielä ajattelin että pitäisi yrittää ja käydä vaikka terapiassa, mutta enää ei kiinnosta edes sen vertaa. Ollaan yhdessä mukavuuden ja lasten takia ja eihän tässä mitään vikaa ole... Mutta jos rakastuisin tulisesti johonkuhun toiseen, pitäisikö minun silti pysyä tässä liitossa? Eikö olisi oikeampaa antaa uudelle rakkaudelle tilaisuus, kun kuitenkin uskon, että voisin elää onnellista ja hyvää elämää myös yksin, jos uusi suhde osoittautuisikin vain harhaksi? Ei kai naisenkaan pidä omaa onneaan kokonaan uhrata miehen ja lasten vuoksi?

ja mieti mitä on menetettävänä, jos toisen kelkkaan päädyt.



tunteet onneksi menee aikanaan ohi.



t. eräs, joka painii vähän samansuuntaisen asian kanssa. Itse vapaa, mies ei (harkitsee eroa, ihan muista syista). Järki sanoo, että parempi unohtaa se mies, mutta....

Kellekkään ei ole koskaan ennen käynyt noin, tuossa täytyy olla kohtalon sormet pelissä!!!



Uskomaton tilanne, en olekaan koskaan ennen kuullut moisesta!



On a serious note: Järki käteen, ihastumisia tulee ja menee, mutta oman perheensä tuhoaa sitten vain kerran. Älä tee mitään konkreettista ja pian huomaat, että se on ohi ja ihmettelet aidosti, mitä siinä miehessä näit. Ja toivo, että miehesi tekee samoin sitten kun ihastuu johonkin toiseen naiseen.

että menisi ohi? ap

Eikä vain nyt, vaan AINA. Ei koskaan enää ikinä seksiä kenenkään muun kanssa, ja joka päivä hoidettava kaikki samat arkiset asiat (työt, päivähoitokuviot, laskut, pyykit, anoppivierailut...) kuin nytkin.



Mäkin olen ihastunut toiseen mieheen, ja vaikka nautinkin siitä fantasiapuolesta niin ajatus sen miehen kalsarien pesemisestä ja sen kanssa imurointivuoroista tappelemisesta palauttaa sopivasti maan pinnalle.

että kyseessä koko ajan sama mies, johon siis tutustunut jo ennen avioliittoa. meidän jutusta vaan silloin ei tullut mitään enempää, enkä itse asiassa sitä koskaan ole toivonutkaan. siinä vaan on sitä jotain kun hänet näkee...vatsassa perhoset yms.



kuitenkin niin ärsyttävää, tahtoisin omistautua vaan ihan kokonaan omalle miehelleni ja meidän lapselle.

Pelkät tunteet, ketään ei ole satutettu.

T. niin tehnyt ja oikein onnellinen

jostakin ulkopuolisesta. Jos antaudut tunteiden vietäväksi, mieti miltä lapsistasi tuntuu ja miten he asian kokevat.



Tämä " roolileikki" on usein huomattavasti tehokkaampi kuin sen miettiminen, miten pahalta se tuntuisi että oma puoliso ihastuisi toiseen.

erääseen mieheen semmoset 7 vuoden ajan. Siihen mahtuu mun elämässä lapsi ja nyt päättynyt avioliitto. Nyt kun olen vapaa en siltikään uskalla sano tuolle ihastuksen kohteelle mitään tunteistani, eikä niitä tunteita ole vienyt mennessään omalle miehelle omistautuminen, järjen kuunteleminen eikä edes 500 kilometriä.

Aloitat suhteen miehen kanssa, mutta et silti hajoita perhettäsi. Saat unelmiesi miehen käyttöösi silloin tällöin ilman imurointivuorosta tappelua, ja samalla perheesi pysyy kasassa. Kätevää. Ja toimii.

Eikö tunnu pahalta pettää puolisoaan?

Kun näen tämän tämän miehen ja juttelemme, aika pysähtyy ja ilma on sähkönen ja viimeksi kuulin linnun laulua! Totta! Siinä sitten tuijottelimme toisiamme ja ajattelin onko tälläistä siis oikeasti olemassa! Olin loppupäivän ihan sekasin päästäni. Näemme lähes joka päivä, mutta ikävä on uskomaton kun on monta päivää välissä. Oma mies on ihana, mutta tämä on jotain käsittämätöntä. Järki sanoo etten enää saa olla missään tekemisissä miehen kanssa, mutta tunteet . . Mies on sanonut ettei ikinä voisi viedä toiselta vaimoa.

.

tajuat tärvänneesi hyvän suhteesi ja tuottaneesi lapsillesi helvetisti surua, ja tajuat ettei se arki sen toisen miehen kanssa ole yhtään kummempaa kuin ensimmäisenkään; kaikki syyttää sua perheesi hajottamisesta ja myhäilee vahingoniloisesti kun uusi onnesi karahtaa kiville... Ei häävi kohtalo. Valitettavan yleinen vaan.

miten unohtaa. Voin kuitenkin kertoa oman tarinani. Ihastuin toiseen mieheen ja juu oli sähköä.. Tanssittiin yhdessä ja oi sitä tunnetta. Mies oli työkaveri ja nähtiin usein. Mitään en kuitenkaan tehnyt vaikka ihastus ei varsinaisesti mennyt ohi.



Sittenmmin sama mies aloitti suhteen naimisissa olevan työkaverini kanssa (oli koko ajan myös seurustelusuhteessa). " Koskaan aikaisemmin aikaisemmin en ole pettänyt.." sanoi kaverilleni. Suhde päättyi aikanaan, seurustelu jatkuu kai yhä. Minun arvostukseni tätä miestä kohtaan romahti täysin. Arvaa olenko onnellinen etten koskaan antanut oman ihastumiseni johtaa mihinkään. Sekava tarina, mutten jaksa näin yön tunteina muotoilla paremmin. Onneksi en kuitenkaan antanut ihastuksen hajottaa perhettäni.

Törmäsin reilu kuukausi sitten ihmiseen, joka pisti jo ennestään hieman sekavan elämäni ihan kunnolla sekaisin. En osaa auttaa. Itse olen niin epäjärkevä, että pidän yllä sivusuhdetta ja katson mitä tapahtuu.

Ja vielä " kesästä asti" . Kyllä on kärsimätöntä touhua, muutama kuukauden ihastuksen takia edes miettii näin valtavaa uhrausta. Mistä ihmeestä näitä ihmisiä oikein sikiää?